Tältä kokoonpanolta ei voi
mitään tavallista odottaa. Toisaalta voi odottaa mitä vain. Kappaleet ovat
usein outoja, mutta on niissä paljon kauneuttakin. Bändin keulakuva Mika Rättö
on artisti ihan isolla A:lla. Ääneltään hyvin paljon mielipiteitä jakava, mutta
taiteilija. Ehdottomasti.
Ei aurinko milloinkaan laske
iski minuun jotenkin syvälle. Siinä käsittellään mielestäni kaiken tarkoitusta
ja jumalaa/jumalia, mutta riittävän konkreettisesti ja riittävän abstraktisti,
jotta voin sen mielessäni hyväksyä kelvoksi pohdinnaksi.
Orkestraatio toimii ja on jopa taivaallista. Tässä koskettaa se jonkin asteinen herkkyys ja surumielisyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti