Saattaa hyvinkin olla ensimmäisiä aikuisten musiikin albumeita, joita olen ylipäätään tiennyt olevan olemassa. Tuo paketti on jäänyt hyvin ehjänä mieleen.
Soundeja ja Freddien ääntä täytyy edelleen ihmetellä. Sillä levytysaikaan oli miehen olo jo melkoisen kehno. Ja kummastella täytyy myös sitä, että kriisin ja lopun keskellä bändi on pystynyt noin uskomattoman ehjiin sävellyksiin. Lyriikat varmaan tulevat sydämestä tuossa tilanteessa.
Innuendo väritettynä Yes-kitaristi Steve Howen soololla on edelleen erittäin uhkaava kappale. Jotain samaa saavuttaa David Bowie Blackstarillaan. Blackstarissa on muutenkin paljon samaa.
Kun Freddien kuolema tuli tietooni, oli lumi satanut lähes sulan maan päälle. Vedin pettyneenä pulkkaa mäkeä ylös. Tuon kokonaisen millin paksuisen lumikerroksen päällä. Tuo on se tunnelma, missä tätä pitäisi kuunnella. Ensilumi ja sen tuoma pettymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti