Näytetään tekstit, joissa on tunniste The War on Drugs. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste The War on Drugs. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Keikka-arvio: The War on Drugs Helsingin jäähallissa 22.3.2022

An Evening of Live Drugs. Siinä oli illan teema, kun Philadelphiassa vuonna 2005 perustettu Adam Granducielin johtama indie rock-kollektiivi asteli seitsenhenkisenä Helsingin jäähallin lavalle tiistai-iltana. Keikkamiljöö oli päivitetty silloin tällöin käytössä olevaan black box-malliin: 3000 ihmistä, kaikki permannolla. Tunnelma ei ollut liian tiivis, mutta erittäin lämminhenkinen ja mainiosti mukana tunnelmoinut yleisö ansaitsevat heti kärkeen erityismaininnan.

Bändi soi uljaasti. Granducielin kitara toimi keihäänkärkenä, jonka alla David Hartleyn basso ja Charlie Hallin rummut tykyttivät junan lailla jykevästi. Lavan eturivin reunat olivat valloittaneet Robbie Bennett, illan kosketinvelho, sekä Anthony LaMarca, joka maski naamallaan soitteli valtaosin kitaroita (sekä sähkö- että akustisia) ja hetkittäin myös koskettimia. Yleisöstä katsoen oikeassa takareunassa operoi Jon Natchez, jonka arsenaaliin kuuluivat niin ikään koskettimet sekä saksofoni, joka jäi äänivallissa valitettavan alas eturivistä kuunnellessa. Vasemmassa takareunassa, LaMarcan takana, musisoi puolestaan Eliza Hardy Jones: illan näkymättömiä sankareita, joka soitti niitä asioita jotka monesti tulisivat taustanauhalta: akustista kitaraa, koskettimia ja erilaisia lyömäsoittimia taustalaulujen ohella.


Bändi asteli lavalle ilmoitetulla kellonlyömällä, klo 20. Kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia lopulta kestäneen keikan kuudentoista kappaleen settilista (14 pääsetissä ja 2 encoressa) koostui valtaosin viime vuonna julkaistun I Don´t Live Here Anymore-albumin biiseistä, joista levyn kaikkiaan kymmenestä kuultiin kahdeksan eli puolet iltaman kattauksesta. Tuo levy onkin alkanut omissa korvissa parantua kuuntelu kuuntelulta ja keikan aikana vakuutuin sen materiaalista entisestään. Oikeastaan kaikki siltä soitetut raidat olivat hienoja, mutta itselleni erityisesti iskivät Living Proof kauniissa atmosfäärissään sekä nimiraita I Don´t Live Here Anymore. Molemmat rikkoivat myös mukavasti keikan perusrytmiä.


Uudelta albumilta kuultiin lisäksi avausraitana Old Skin sekä show´n alkueuforian jälkeiset I Don´t Wanna Wait ja Victim, jotka molemmat olivat yllättävän tenhoavia. Harmonia´s Dream lukeutuu levyn menonumeroihin ja kesti keikalla toistakymmentä minuuttia pitkän jami-osion sisältäen. Rings Around My Father´s Eyes toimi pienenä suvantona ennen loppukeikan nousuhuumaa ja Occasional Rain puolestaan kuultiin koko keikan viimeisenä kappaleena päättäen illan duuritunnelmissa.


Majesteetillisimmaksi hetkeksi nousi, odotetusti, vuoden 2017 A Deeper Understanding-levyn jalokivi Thinking of a Place. Encoren ensimmäisenä kuultu tunnelmallinen maalailu helmeili studioversiolle kunniaa tehden. Tässä kohtaa on paikallaan mainita myös performanssin valotyöskentely, sillä verhoilla tiivistetyssä ja pimeässä jäähallissa efektit pääsivät oikeuksiinsa. Kun oli pimeää ja savuista, sitä myös oli. Vastavuoroisesti silloin kun valoilla päästiin pelaamaan, ne todella toimivat. Thinking of a Placen aikana nähtiin molempia ääripäitä. ”I´m moving through the dark of a long black night”.


Kaksi muutakin kappaletta kuultiin tuolta vuoden 2017 levyltä. Heti setin toisena Pain tuntui ihastuttavan tutulta ja Strangest Thing tuli hieman yllättävässä draamankaarellisessa kohdassa hieman ennen biisilistan puolta väliä.


Lost in the Dream-levy oli edustettuna neljällä kappaleella. Tuo levy ei itselleni ole uponnut kahden seuraavan lailla, mutta siltä valitut numerot olivat osuvia. Erityisesti An Ocean in Between the Waves ja Red Eyes toimivat mainiosti. Pääsetin kahtena viimeisenä kuultiin Under the Pressure ja Eyes to the Wind.


Vanhinta osastoa edusti Come to the City, joka julkaistiin alun perin vuoden 2011 Slave Ambient-levyllä. Bändin kehityskaari on mielenkiintoinen, sillä koko katalogi etenee tunnistettavasti eivätkä alkupään levytkään millään tavalla kehnoja ole. Sieltä voi huoletta nostella näitä paloja keikkasettiin.


Kaiken kaikkiaan: olipa hieno keikka ilman ylimääräisiä kommervenkkejä. Seitsemän soittajaa, paljon kitaroita (ja kolme kitarateknikkoa!), komeat valot ja sopivasti livekeikan ja -jammailun tuntua. Tässä keikan jälkeisenä päivänä junassa istuessa ja keikkatunnelmia kirjatessa voi todeta, että fiilis ei ole sellainen ”nytpä se on tullut nähtyä, eipä tarvitse toiste”, vaan juuri päin vastoin.


Videoita keikasta löytyy täältä: https://youtube.com/playlist?list=PLsVziYINquEZ_SDmYFKMSsVJXXOot3NMQ


THE WAR ON DRUGS, HELSINGIN JÄÄHALLI, 22.3.2022

  1. Old Skin
  2. Pain
  3. An Ocean in Between the Waves
  4. I Don´t Wanna Wait
  5. Victim
  6. Strangest Thing
  7. Red Eyes
  8. Living Proof
  9. Harmonia´s Dream
  10. Come to the City
  11. Rings Around My Father´s Eyes
  12. I Don´t Live Here Anymore
  13. Under the Pressure
  14. Eyes to the Wind
  15. Thinking of a Place (encore)
  16. Occasional Rain (encore)

tiistai 30. tammikuuta 2018

Toomion vuosi 2017

Vuosi 2017 oli musiikillisesti ehkä vähiten innostavin pitkään aikaan. Periaatteessa mukana oli ihan mielenkiintoisiakin nimiä, mutta harva albumi säväytti siihen tapaan kuin olisi odottanut. Tähän väkisin vaikuttaa sekin, että osa artisteista ei enää albumeita julkaise siihen malliin kuin ennen. Ei se kuitenkaan minun kuuntelemissani genreissä vielä ole juurikaan vaikuttanut.

Ensin pieni koonti eniten kuunneltuihin artisteihin, albumeihin ja kappaleisiin. Nämä eivät siis ole mielestäni parhaita. Näitä vain olen kuunnellut SCROBBLATTUNA eniten.

ARTISTIT

Anathemaan sitä jostain syystä tulee usein palattua. Toki tänä vuonna ilmestyi jälleen bändiltä levy, mutta voimasoitossakin bändi hyvin pysyy. Bob Dylan on niin vähän minua kuin olla voi, mutta olen kuitenkin artistiin nyt tarkemmin tutustunut. QOTSA:llekin annoin mahdollisuuden.

1. Anathema
2. Bob Dylan
3. Queens of the Stone Age
4. The Magnetic Fields
5. Pink Floyd
6. Daft Punk
7. Fallujah
8. Low
9. The Doors
10. Enslaved


ALBUMIT

Kärjessä on The Magnetic Fields ihan sen takia, että vuoden julkaisun kappalemäärän takia. 50 kappaletta on aika möykky kuunneltavaksi, mutta pari kertaa sen läpi koitin. Siinä mielessä hauska lista, että eniten kuunnelluissa albumeissa todella on aika paljon juuri tämän vuoden albumeita. Crash Test Dummiesin albumi vaan on niin pirun kova.

1. The Magnetic Fields – 50 Song Memoir
2. Anathema – The Optimist
3. Fallujah - Dreamless
4. Antti Pouta - Yhteys
5. Kamchatka – Long Road Made of Gold
6. Low – The Great Destroyer
7. Daft Punk – TRON: Legacy
8. Crash Test Dummies – God Shuffled His Feet
9. Hans Zimmer & Benjamin Wallfisch– Blade Runner 2049
10. Cody ChesnuTT – The Headphone Masterpiece


KAPPALEET

Tällä kertaa biisilista ei ole niin paljon velkaa urheilukisoille tai perheelleni, jotka osittain kuormittavat tiliäni. Tänä vuonna näin on tehty vähemmän. Toton Africa saa olla kärjessä. Kuten Siriuskin. Ne ovat juuri tuota ”kisakuormaa”. Sitten onkin monenmoista kappaletta, ja kaikki ovat ihan kuunneltavia.

1. Toto - Africa
2. The Alan Parsons Project - Sirius
3. Anathema - 63N 117.14W
4. Sting – I Can’t Stop Thinking About You
5. Studio Killers – Ode to the Bouncer
6. Low – On the Edge of
7. Anathema – Springfield
8. Dire Straits – Sultans of Swing
9. Rihanna - Work
10. Fallujah – Adrenaline


Sitten tämän vuoden parhaiden listauksiin kahta edellistä vuotta muistellen… Aloitamme albumeista ja tällä kertaa laitan biisejäkin. Viime vuonna en niin tainnut tehdä.

ALBUMIT - 2015

1. Batushka – Litourgiya (sijoitus viime tammikuussa 1.)
2. Leprous – The Congregation (2.)
3. Blind Guardian – Beyond the Red Mirror (3.)
4. Saimaa – Matka Mielen Ytimeen (4.)
5. Between the Buried and Me – Coma Ecliptic (5.)
6. Soilwork - The Ride Majestic (6.)
7. Killing Joke - Pylon (8.)
8. Paradise Lost – The Plague Within (9.)
9. False - Untitled (10.)
10. Chelsea Wolfe (*)


ALBUMIT - 2016


1. David Bowie – Blackstar (1.)
2. Oranssi Pazuzu – Värähtelijä (2.)
3. Gojira - Magma (3.)
4. Haken - Affinity (4.)
5. Fallujah - Dreamless (*)
6. Radiohead – A Moon Shaped Pool (7.)
7. Stam1na - Elokuutio (5.)
8. Devin Townsend Project - Transcendence (6.)
9. Twelve Foot Ninja – Outlier (8.)
10. Zeal and Ardor (*)


Ja näin päästään vuoteen 2017.

ALBUMIT 2017

Lista on yllättävä. Kaksi vuosi sitten ennustamaani artistia mahtuu TOP10-albumeihin. Käyn vielä koonnin noista ennustuksista, joten palataan siihen kohta.

10. Oneohtrix Point Never - Good Time Original Motion Picture Soundtrack
Soundtrack-levyjä tulee kuunneltua silloin, jos ne ovat käytännössä yhden artistin tekemiä tuotoksia. Good Time -elokuvan äänimaailma oli Oneohtrix Point Neverin tuotetta. Tykkään tällaisesta synteettisestä ilmapiiristä, vaikka siellä on myös kappale, jossa Iggy Pop on mukana.

9. Hans Zimmer & Benjamin Wallfisch – Blade Runner 2049 Original Motion Picture Soundtrack
Vuosi 2017 oli parempi elokuva- kuin musiikkivuosi. Vuoden elokuva omasta mielestäni oli tämä ja ei vähiten sen soundtrackin takia. Aivan käsittämättömän vaikuttavia soundeja, jotka on tehty 40 vuotta vanhoilla vehkeillä.

8. Mastodon – Emperor of Sand
Mastodon on vähän sellainen metallin Foo Fighters. Usein onnistuu, muttei koskaan täydellisesti. Jälleen on keskivahva levy, muttei ihan superosuma. Tasalaatuista kuin Koffin Porter.

7. Saimaa – Urheilu-Suomi
Puun takaa tuli Saimaan levy, kuten YLE:n ehdoton kulttuuriteko Urheilu-Suomi-sarja. Soitto on taitavaa ja sovitukset hienoja. Vielä tämä kaipaa lisäkuuntelua, mutta taidonnäyte ehdottomasti.

6. The Night Flight Orchestra – Amber Galactic
AOR-heviä. Perhanan kivasti soitettu. Soilworkin Speed on kehittynyt laulussa aika lailla. Hienoja sooloja ja hauskaa meininkiä. Kova kokonaisuus.

5. Leprous – Malina
Leprous Ilosaaressa lienee vuoden live-keikka. Uusi albumi ei ihan niin hyvä ole, kuin olisin sen toivonut olevan, mutta hyvä se silti on. Ei niin kikkailua, mutta ehkä tasapainoisempi.

4. The War on Drugs – A Deeper Understanding
Ei ihan niin ”hitikäs” levy kuin edeltäjänsä, mutta leppoisaa on. Adam Granduciel kuulemma katsoo studiomonitoriensa värähtelyä etsiessään oikeaa soundia. En ihmettele.

3. Antti Pouta - Yhteys
Suosituksesta kuuntelin ja tykästyin. Pariisin Kevään kitaristin musiikkia. Taitavia sävellyksiä. Päivitettyä Pepe Willbergiä. Helppo kuunnella.

2. Anathema - Optimist
Anathema tekee sen taas. Nimittäin vahvan levyn. Joo, kyllähän bändi tyylillisesti itseään toistaa, mutta jos sen tekee näin hyvin, niin en valita. Tätä minä Anathemalta odotan ja tätä minä siltä saan. Bändissä on myös ehkä tämän hetken paras naislaulaja.

1. Enslaved - E
Enslavediin olen tutustunut vasta myöhään. Viimeisen parin vuoden aikana siitä on tullut kuitenkin yksi metallimusiikin suosikkibändeistäni. Siinä on sen verran bläkkistä, progea ja melodisuutta kuin kaipaankin. Hieno yhtye. Livenä en ole nähnyt, mutta tätä voisi lähteä ihan katsomaan.

Ennustin seuraavaa sakkia kärkeen (suluissa lopullinen sijoitus):

1. Pain of Salvation (14.)Tool (ei levyä)
2. Tool (ei levyä)
3. Pearl Jam (ei levyä)
4. Sigur Rós (ei levyä)
5. Eppu Normaali (ei levyä)
6. Mastodon (8.)
7. U2 (33.)
8. System of a Down (ei levyä)
9. The Offspring (ei levyä)
10. Gorillaz (43.)

Pain of Salvation oli hyvä, sinkkubiisi jopa loistava. Iän myötä Gildenlöwin ääni on alkanut rasittamaan enemmän kuin ihastuttaa. U2 oli niin ”uukakkosta” kuin voi. Ei huono, muttei säväyttänyt ihmeemmin. Gorillaz oli aikamoinen pettymys. Lähellä kärkeä killui Billy Corgan ja King Gizzard & The Lizard Wizard. Vuoden ehdottomasti kovin pettymys oli Queens of the Stone Age, jonka levy oli umpitylsä.

BIISIT 2017

Yhden vuoden aikana huikeaksi klassikoksi kasvaminen vaatii biisiltä paljon, jopa epäreilusti liikaa. Hyvää materiaalia kuitenkin tulee aina. Tässä jonkinlainen listaus näistä.

10. Hans Zimmer & Benjamin Wallfisch – Sea Wall
Blade Runner 2049 -elokuvan yksi vahvimmista kohtauksista myrsyävän meren äärellä. Analogisyntikoiden moottoreista on hienosti otettu irti se, mitä saatavilla on.

9. Antti Pouta – Tähtimies
Hyvällä maulla tuotettu kappale. Kaikki on kohdillaan, vähän liiankin hyvin, jotta ylemmäksi pääsisi.

8. Billy Corgan – Antietam
Nuotiokitaroinnin mestarismies. Corganin äänessä on jotain riittävän häilyvää, jotta se koskettaa. Loistava säveltäjähän on ollut aina. Ei puutu kuin ne Smashing Pumpkinsin jousisovitukset.

7. Hans Zimmer & Benjamin Wallfisch – Mesa
Tyylikäs melodia lyhyehkössä kappaleessa.

6. Enslaved – Feathers of Eolh
Pirun kova kertosäe. Nämä pojat osaavat kyllä laulaa. Soittaakin, kun tarkemmin ajattelee.

5. Saimaa – Mäkikotka
Urheilu-Suomen tunnusbiisi. Hieno sovitus. Ei mitään mullistavaa, mutta teemaan istuu kuin kivi kenkään.

4. The Night Flight Orchestra – Gemini
Hauska sävellys. Hienoa sooloiloittelua. Varmasti biisinä mukava soittaa. Jää päähän nasevasti soimaan.

3. Enslaved – Storm Son
Tällainen tulee progemetallibiisin olla. Minulle. Mahtipontisuutta, soittotaitoa, hienoja stemmoja, vähän kikkailuakin. Kova.

2. Saimaa – Lentävä suomalainen
Kyllä tämä vahvasti Mumford & Sons -hengessä jolkottaa. Taiten on tehty tällainen tribuutti nyky-folkille. Sanatkin toimivat.

1. Pyhimys – Kynnet, kynnet
Suomen paras räppäri hoitaa tämän vuoden biisin povariinsa. Täytyy kyllä myöntää, että biisi ei olisi tällä listalla ilman Vestaa, jonka ääni soi tai on soimatta juuri sopivasti. Vestakin on odotettavien levyjen listalla korkealla.

ENNUSTE

Mitäs tältä vuodelta sitten toivoisi? Selkeästi kunnolla iskeviä albumeita. Niitä tuli viime vuonna poikkeuksellisen vähän. Listaan alle vielä tämän vuoden ennusteen TOP-levyistä.

1. The Prodigy
2. Pyhimys
3. Soilwork
4. The Offspring
5. A Perfect Circle
6. Between the Buried and Me
7. Vesta
8. Tool
9. Dimmu Borgir
10. Chvrches