An Evening of Live Drugs. Siinä oli illan teema, kun Philadelphiassa vuonna 2005 perustettu Adam Granducielin johtama indie rock-kollektiivi asteli seitsenhenkisenä Helsingin jäähallin lavalle tiistai-iltana. Keikkamiljöö oli päivitetty silloin tällöin käytössä olevaan black box-malliin: 3000 ihmistä, kaikki permannolla. Tunnelma ei ollut liian tiivis, mutta erittäin lämminhenkinen ja mainiosti mukana tunnelmoinut yleisö ansaitsevat heti kärkeen erityismaininnan.
Bändi soi uljaasti. Granducielin kitara toimi keihäänkärkenä, jonka alla David Hartleyn basso ja Charlie Hallin rummut tykyttivät junan lailla jykevästi. Lavan eturivin reunat olivat valloittaneet Robbie Bennett, illan kosketinvelho, sekä Anthony LaMarca, joka maski naamallaan soitteli valtaosin kitaroita (sekä sähkö- että akustisia) ja hetkittäin myös koskettimia. Yleisöstä katsoen oikeassa takareunassa operoi Jon Natchez, jonka arsenaaliin kuuluivat niin ikään koskettimet sekä saksofoni, joka jäi äänivallissa valitettavan alas eturivistä kuunnellessa. Vasemmassa takareunassa, LaMarcan takana, musisoi puolestaan Eliza Hardy Jones: illan näkymättömiä sankareita, joka soitti niitä asioita jotka monesti tulisivat taustanauhalta: akustista kitaraa, koskettimia ja erilaisia lyömäsoittimia taustalaulujen ohella.
Bändi asteli lavalle ilmoitetulla kellonlyömällä, klo 20. Kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia lopulta kestäneen keikan kuudentoista kappaleen settilista (14 pääsetissä ja 2 encoressa) koostui valtaosin viime vuonna julkaistun I Don´t Live Here Anymore-albumin biiseistä, joista levyn kaikkiaan kymmenestä kuultiin kahdeksan eli puolet iltaman kattauksesta. Tuo levy onkin alkanut omissa korvissa parantua kuuntelu kuuntelulta ja keikan aikana vakuutuin sen materiaalista entisestään. Oikeastaan kaikki siltä soitetut raidat olivat hienoja, mutta itselleni erityisesti iskivät Living Proof kauniissa atmosfäärissään sekä nimiraita I Don´t Live Here Anymore. Molemmat rikkoivat myös mukavasti keikan perusrytmiä.
Uudelta albumilta kuultiin lisäksi avausraitana Old Skin sekä show´n alkueuforian jälkeiset I Don´t Wanna Wait ja Victim, jotka molemmat olivat yllättävän tenhoavia. Harmonia´s Dream lukeutuu levyn menonumeroihin ja kesti keikalla toistakymmentä minuuttia pitkän jami-osion sisältäen. Rings Around My Father´s Eyes toimi pienenä suvantona ennen loppukeikan nousuhuumaa ja Occasional Rain puolestaan kuultiin koko keikan viimeisenä kappaleena päättäen illan duuritunnelmissa.
Majesteetillisimmaksi hetkeksi nousi, odotetusti, vuoden 2017 A Deeper Understanding-levyn jalokivi Thinking of a Place. Encoren ensimmäisenä kuultu tunnelmallinen maalailu helmeili studioversiolle kunniaa tehden. Tässä kohtaa on paikallaan mainita myös performanssin valotyöskentely, sillä verhoilla tiivistetyssä ja pimeässä jäähallissa efektit pääsivät oikeuksiinsa. Kun oli pimeää ja savuista, sitä myös oli. Vastavuoroisesti silloin kun valoilla päästiin pelaamaan, ne todella toimivat. Thinking of a Placen aikana nähtiin molempia ääripäitä. ”I´m moving through the dark of a long black night”.
Kaksi muutakin kappaletta kuultiin tuolta vuoden 2017 levyltä. Heti setin toisena Pain tuntui ihastuttavan tutulta ja Strangest Thing tuli hieman yllättävässä draamankaarellisessa kohdassa hieman ennen biisilistan puolta väliä.
Lost in the Dream-levy oli edustettuna neljällä kappaleella. Tuo levy ei itselleni ole uponnut kahden seuraavan lailla, mutta siltä valitut numerot olivat osuvia. Erityisesti An Ocean in Between the Waves ja Red Eyes toimivat mainiosti. Pääsetin kahtena viimeisenä kuultiin Under the Pressure ja Eyes to the Wind.
Vanhinta osastoa edusti Come to the City, joka julkaistiin alun perin vuoden 2011 Slave Ambient-levyllä. Bändin kehityskaari on mielenkiintoinen, sillä koko katalogi etenee tunnistettavasti eivätkä alkupään levytkään millään tavalla kehnoja ole. Sieltä voi huoletta nostella näitä paloja keikkasettiin.
Kaiken kaikkiaan: olipa hieno keikka ilman ylimääräisiä kommervenkkejä. Seitsemän soittajaa, paljon kitaroita (ja kolme kitarateknikkoa!), komeat valot ja sopivasti livekeikan ja -jammailun tuntua. Tässä keikan jälkeisenä päivänä junassa istuessa ja keikkatunnelmia kirjatessa voi todeta, että fiilis ei ole sellainen ”nytpä se on tullut nähtyä, eipä tarvitse toiste”, vaan juuri päin vastoin.
Videoita keikasta löytyy täältä: https://youtube.com/playlist?list=PLsVziYINquEZ_SDmYFKMSsVJXXOot3NMQ
THE WAR ON DRUGS, HELSINGIN JÄÄHALLI, 22.3.2022
- Old Skin
- Pain
- An Ocean in Between the Waves
- I Don´t Wanna Wait
- Victim
- Strangest Thing
- Red Eyes
- Living Proof
- Harmonia´s Dream
- Come to the City
- Rings Around My Father´s Eyes
- I Don´t Live Here Anymore
- Under the Pressure
- Eyes to the Wind
- Thinking of a Place (encore)
- Occasional Rain (encore)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti