Hyvin harmaalla pinnalla matkataan tällä Eppujen, mielestäni, mestariteoksella. On kylmää, harmaata ja pimeää. Aivan kuin hyvääkään ei olisi olemassa, jos siitä ei valittaisi.
Arkussa vainaan oli minulle jotenkin unohduksissa, vaikka ikäni puolesta olen hyvinkin Studio Etana -ihmisiä. Se osui sopivasti siihen, kun menin yläasteelle ja teiniangsti otti minut koulun ovella vastaan. Soitannassa on bluesin sävyjä ja sanat ovat sitä nerokkainta Eppua, mitä sanoituspuolella on.
Soundit ovat taattua Eppua, vaikkei ilmeisesti monenkaan mielestä riittävän hyvät. Eihän Martti Syrjä kummoinen laulaja ole, mutta äänestä Suomen kansa on salaa oppinut pitämään. Varmaan hänen habitukseen on helppo kapakkimiesten samaistua.
Tätä kuunnellaan 30 asteen pakkasessa, vuoden -91 Escortissa, jonka tuulilasi ei pysy auki. Kasettimankka, oikea kanava mykkänä. Ajellaan mielellään Pieksämäki-Joensuu väliä tapaninpäivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti