Mikael Åkerfeldtiä pitää kyllä ihailla. Ensinnäkin säveltäjänä hän löytää mielettömän kauniita melodioita hyvinkin äkkiväärien ja raskaidenkin osien lomaan. Toisekseen häntä pitää arvostaa kitaristina. Hänellä on taito soittaa ainoastaan tarkoituksenmukaisia sooloja. En tiedä yhtään Mikaelin sooloa, joka olisi huono. Kolmanneksi hän kerää suuret aplodit laulajana. Kliini soundi on yksi parhaista ja murinakin varsin pahaa.
Näihin aikoihin oli mukana vielä Martin Lopezin dynaamisesti nerokas rumpalointi yhdistettynä groovaavan elävään tempoon, joka sai bändin kuulostamaan siltä, että se on soitettu tässä ja nyt. Tuotanto on siis erinomaista.
Ghost Reveriesin aloitusbiisi Ghost of Perdition luo koko albuminmitan kestävän pimeän tunnelman. Jotenkin tulee mieleen Hohto-elokuvan loppuvaiheet. Se alkaa lyhyellä, aistit herättävällä introlla ja sen jälkeen sitten mennäänkin tanakasti. Siinä vaiheessa, kun Åkerfeldt aloittaa puhtaan laulunsa, tietää kappaleen toimivan. Kerrankin pitkä progemetallibiisi, joka säilyttää mielenkiintonsa ihan loppuun asti.
Tämä levy pitäisi kuunnella yksin synkässä metsässä. Mielellään nuotion vieressä. Kyllä ei kipinävuorossa nukuttaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti