maanantai 3. huhtikuuta 2017

Metallimusiikin olemus – 30. Maailman ensimmäinen platinaa myynyt albumi

IRON BUTTERFLY - IN-A-GADDA-DA-VIDA (1968)

Moni on varmasti selaillut joskus maailman eniten myyneitä albumeita. Iso osa on tuttuja nimiä, mutta muutamia oudompiakin vastaan tulee. Esimerkiksi Iron Butterflyn In-A-Gadda-Da-Vida (1968).

Oudosta nimestään huolimatta albumi on myynyt noin 30 miljoonaa kappaletta. Sen suosiosta kertoo aika paljon myös se, että se oli US Billboardin listalla 144 viikkoa. Se on tavallaan myös kautta aikain ensimmäinen platinalevyllä palkittu albumi. Oikeasti tämä titteli on Eagles-yhtyeellä, joka tosin sai sen kokoelma-albumilla.

Yhtye oli Kaliforniasta lähtöisin ja sen historiaan kuuluvat monet miehistövaihdokset, joista iso osa on tapahtunut kuolemantapausten johdosta. Bändin pää-äänenkäyttäjänä toimi tällä albumilla Doug Ingle, joka naputteli laulun ohessa myös urkujensa koskettimistoa. In-A-Gadda-Da-Vida, joka sai nimensä pikkupäissään lausutusta In The Garden of Eden-kappaleesta, on kuuluisa oikeastaan vain nimikkokappaleensa takia. Se on noin 17 minuuttia pitkä, ja sillä kuullaan sellaisetkin hevielementit kuin pitkät rumpu- ja kitarasoolot keskellä kappaletta. Menestys tuli kuitenkin kolmen minuutin mittaan lyhennetyllä radioversiolla. Kappaleessa on aika selkeä Sunshine of Your Love-sävy, mutta riffi on raskaampi.

Muuten albumi sisältää urkukikkailua The Doorsin tapaan. Laulu on aika pulskeaa, vaikka siitä voi löytää Elviksenkin sävyjä. Taustalauluissa on taitavia stemmoja ja harmonioita.

Metallikytkennät ovat oikeastaan parin kappaleen varassa. Jo mainittu In-A-Gadda-Da-Vida ja Are You Happy näistä parhaina esimerkkeinä. Metalliksi laulajan ääni on melkoisen pehmeä, mutta saa tästä sellaista aikansa Ghost-viritelmää, kun oikein ponnistaa mielikuvituksensa äärirajoille. Tekoraskasta poppia.

Laitetaan esimerkkikappaleeksi kärsivällisyyttä vaativa nimibiisi.

https://www.youtube.com/watch?v=UIVe-rZBcm4

https://open.spotify.com/album/4L1Qw49gKwFuQwQovBxsKI

Kuva: NME.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti