Tässä jälleen eräs keikkaraportti, joka tuli aikanaan julkaistua toisella sivustolla, jota ei enää internetistä löydy. Nyt kun Bon Jovin viimeisimmästä Suomi-keikasta on kulunut päivälleen neljä vuotta, onkin tälle mainio hetki.
----------------------------------------------------------------
Eilen oli ohjelmassa yksi suurimmista suosikeista, Bon Jovi, Tampereen Ratinan stadionilla. Aikaisemmista Jovi-keikoista poiketen tuli tällä kertaa hommattua astetta kalliimpi lippu ns. ”Golden Circle” -alueelle, eli keikkatunnelma oli taattu. Kun sääkin suosi auringon porottaessa täydeltä taivaalta, olivat olosuhteet harvinaisen kohdallaan.
Kysymysmerkkejäkin oli ilmassa. Parilla aiemmalla keikalla Jon Bon Jovin ääni ei ollut oikein kestänyt, ja Bulgariassa keikka oli jouduttu jopa typistämään, sillä herrasta ei meinannut lähteä pihaustakaan. Toinen ja suurempi arvuuttava tekijä oli se, että Richie Sambora ei tällä kertaa olisi mukana. Koska Richie on itselleni yksi merkittävimmistä esikuvista, oli menetys kirpaiseva. Vaikka herraa tuurannut kitaristi Phil X olikin hyvässä vedossa ja hoiti tilanteen ammattilaisen tavoin, päätin jo ennen keikkaa keskittyä alkuperäisen kolmikon (Jon Bon Jovi, rumpali Tico Torres sekä kosketinsoittaja David Bryan) touhuiluun.
Homma lyötiin käyntiin pari minuuttia yli iltakahdeksan. Introvideon jälkeen Tico fillasi rummuillaan käyntiin uuden levyn rallin That's What the Water Made Me. Jon asteli lavalle akustisen kitaran, farkkutakin ja todella 80-lukulaisten aurinkolasien kanssa. Hyvä meininki ja menevä aloitus, tässä liveversiossa oli pitkä outro!
Parin seuraavan biisin osalta käsikirjoitus oli tuttua kauraa jo parilta edelliseltä bändin keikalta. Mutta ei sille mitään mahda, että You Give Love a Bad Name, Born to Be My Baby ja Raise Your Hands ovat mahtavia biisejä, ennenkaikkea ensimmäisenä mainittu. Kertosäkeitä laulettiin kuorossa ja Raise Your Handsissa ei tarvinnut yleisöä kahtaa kertaa käskeä, kyllä ne kädet nousivat!
Seuraavien parin biisin ajaksi tunnelma hieman laantui, kunnes jälleen lyötiin löylyä It's My Lifen muodossa. Tämän aikana Jon kiipeili lavarakennelmissa yleisön eläessä vinhasti mukana koko biisin ajan. Yhdet illan kovimmista yhteislauluista.
Sitten mentiinkin uudelle osastolle parin biisin ajaksi. Ykkössinkku Because We Can on alkanut kummasti kuulostaa paremmalta viime aikoina, ja livenä oli kiva huomata kuinka yleisökin oli tehnyt kotiläksynsä sen osalta. Sen ja What About Now'n vastaanotto osoitti, että uusi levy on tullut kuunneltua.
Bändin ensimmäinen hitti Runaway käynnisti jälleen bailuvaihteen. Todella mahtava versiointi ja draivi oli tässä! We Got It Going On edusti jälleen uudempaa tuotantoa, WGIGO:n liveversio kepittää studioäänityksen selvästi. Keep the Faith puolestaan oli kokenut muodonmuutoksen, kun sen loppuhuipennuksena nähtiin kunnon instrumentaalijami, jonka aikana Jon jopa häipyi lavalta jättäen soittajat valokeilaan. Ennenkaikkea David Bryanin työskentely sai aikaan melkoiset suosionosoitukset, mahtavaa!
Tunnelmaa tasoiteltiin parin seuraavan kappaleen ajan. (You Want to) Make a Memory on uudempaa tuotantoa vuodelta 2007, ja olikin kaunis veto. Biisin sovitus on sellainen, että siinä ei ole mitään ylimääräistä ja sai tuollaisessa stadionympäristössäkin laulun tuntumaan intiimiltä. Vanha suosikki Someday I'll Be Saturday Night puolestaan oli hieman aiemmasta poikkeava, akustinen versio. Jon lauloi hieman matalammalta kuin perinteisesti. Yleisö kuitenkin tykkäsi.
Sitten alettiin lisätä kaasua, kun pääsetti alkoi lähestyä loppuaan. Last Man Standing oli positiivinen yllätys ja harvemmin soitettu biisi, todella hyvää revitystä koko bändiltä. Sitä seurasi pari uudempaa biisiä, kunnes vanha keikkajyrä I'll Sleep When I'm Dead villiinnytti yleisön, ainakin siitä kohti missä itse olin! Paras versio tuosta biisistä, mitä olen kuullut. Bad Medicine rullasi myös niinkuin odottaa sopi, ja Jon otti kunnolla kontaktia yleisöön tämän biisin aikana.
Ykkös-encore alkoi hienolla biisillä In These Arms. Perinteisen kaunis versio, jota seurasi yksi tunnetuimmista, Wanted Dead or Alive. Se biisi ei livenä voi epäonnistua tunnelman nostatuksessa. Have a Nice Day oli puolestaan todella rok ja sisälsi mahtavia efektejä screeneillä, tästä jäi mieleen bändin draivi ja Ticon työskentely. Ensimmäisen encoren viimeinen biisi oli sitten Livin' on a Prayer. Kun kyseessä on yksi maailmankaikkeuden parhaista biiseistä, niin on aina yhtä hienoa kuulla se livenä ja todeta, että on se iskenyt muihinkin. LOAP oli jälleen paras esimerkki siitä, miten Bon Jovi on yleisönsä kanssa yhtä: livemusiikkia parhaimmillaan.
Tässä vaiheessa bändi kävi kumartamassa ja häipyi, mutta palasi hetken kuluttua kun yleisö oli taputtanut ja huutanut riittävästi. Kakkosencoren kattaus olikin todella hieno, ainakin omasta mielestäni. Ensimmäisenä tuli ehkäpä uuden levyn paras biisi I'm With You, jota on soitettu vain pari kertaa tällä kiertueella. Tämän biisin kertosäe muistuttaa vanhoja hittejä, eikä pahalla ollenkaan. Todella hyvä veto! IWY:n jälkeen Jon katseli yleisön toiveplakaatteja, ja totesi yrittävänsä erästä biisiä, kunhan ensin muistelisi miten se menee. Niinpä hän mumisi hetken kitaransa kanssa ja totesi, että ”tästä tietää että on hyvä fiilis, kun soittaa mitä haluaa eikä välitä mistään muusta”. Vuorossa oli uuden levyn What's Left of Me, yksi albumin parhaista ja todella harvoin kiertueella soitettu, vain pari kertaa ennen tätä. Hienosti bändi klaarasi tämänkin! Toisen encorekattauksen päätösbiisi oli kuitenkin se, joka kruunasi tämän keikan henkilökohtaisesti allekirjoittaneelle. Hetken aikaa biisiä arvottuaan Jon totesi, että ”entäpä jos vedetään These Days”, ja niinpä David Bryan aloittikin biisin piano-intron. Hieno, ajaton klassikkobiisi, jonka näkemisestä oli tullut haaveiltua monta vuotta. Tuolta These Days -levyltä soitetaan ylipäätään biisejä liian harvoin, tämäkin esitys sen todisti. Mahtava versio, ja kuten sanottua, henkilökohtaisella tasolla illan selkeästi mieleenpainuvin.
TD:n jälkeen porukka kävi jälleen kumartamassa ja kiittämässä yleisöä, mutta päätyivät soittamaan vielä yhden hitin. Lopetusbiisiksi valikoitui Always, jonka yleisö otti jälleen vastaan melkoisella rakkaudella. Kenelläpä ei tuohon biisiin liittyisi henkilökohtaisia muistoja, sellaisella hartaudella sitä laulettiin mukana. Hieno lopetus hienolle keikalle ja ennenkaikkea mahtavalle loppuhuipennukselle!
Astellessani stadionilta pois oli fiilis positiivisen yllättynyt. Vaikka Samboran puuttuminen epäilytti paljolti etukäteen, pysyi show kasassa hyvin. Phil X ja Bobby Bandiera hoitivat kitarahommat, eivät toki yltäneet Richien tasolle, mutta homma soundasi riittävän hyvältä. Kun Sambora puuttui, oli Jon Bon Jovin pakko olla paljon kontaktissa yleisön kanssa ja pidettävä energiaa yllä, ja siinä hän onnistuikin paremmin kuin aiemmilla näkemilläni bändin keikoilla. Myös David Bryan oli liekeissä ja ilo soittamiseen paistoi miehen olemuksesta koko keikan ajan. Ja taustalaulut lähtivät todella mallikkaasti ja olivat miksauksessa ilahduttavan pinnassa, hienoa David!
Kokonaisuudessaan jälleen New Jerseyn pojilta hieno keikka ja hintansa väärti. Toivottavasti tulevat jälleen joskus näihin maisemiin, varmasti tulee lähdettyä tarkastamaan. Rok!
YouTube-soittolista keikalta kuvatuista omista kännykkävideoista löytyy tästä.
Biisilista, Bon Jovi, Ratinan Stadion, 26.5.2013:
1. That's What the Water Made Me
2. You Give Love a Bad Name
3. Born to Be My Baby
4. Raise Your Hands
5. Lost Highway
6. Captain Crash & the Beauty Queen From Mars
7. It's My Life
8. Because We Can
9. What About Now
10. Runaway
11. We Got It Going On
12. Keep the Faith
13. (You Want to) Make a Memory
14. Someday I'll Be Saturday Night
15. Last Man Standing
16. We Weren't Born to Follow
17. Who Says You Can't Go Home
18. I 'll Sleep When I'm Dead
19. Bad Medicine
(+ pätkä Doorsin Roadhouse Bluesia)
Encore:
20. In These Arms
21. Wanted Dead or Alive
22. Have a Nice Day
23. Livin' on a Prayer
Encore 2:
24. I'm With You
25. What's Left of Me
26. These Days
Encore 3:
27. Always
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti