Noel Gallagher täyttää tänään 29.5. 50 vuotta. Manchesterilaislähtöinen muusikko muistetaan tietenkin Oasis-yhtyeen lauluntekijänä ja kitaristina sekä sittemmin soolouralta. Tasaisin väliajoin mediassa noteerataan myös yhteenotot pikkuveli-Liamin kanssa, milloin mistäkin aiheesta.
Noel, vaikka onkin vasenkätinen, soittaa kitaraa kuten oikeakätiset. Hän oli roudarina toisen manchesterilaisbändin Inspiral Carpetsin mukana 80-luvun lopulla, kun kuuli Liamin perustaneen The Rain-nimisen yhtyeen. Noel palasi Englantiin ja totesi Liamille tämän bändin olevan ”shite” mutta myös, että pikkuveljessä oli potentiaalia: tämän tulisi vain antaa isoveljen ottaa lauluntekovastuu.
Vuonna 1994 Oasis julkaisi ensilevynsä Definitely Maybe, joka sinkoutui suoraan kotimaassaan listakärkeen ja siitä tuli historian nopeimmin myyty debyyttilevy. Sitä seuranneet (What’s the Story) Morning Glory? ja Be Here Now nostivat yhtyeen maailman johtavaksi rock-yhtyeeksi, josta suunta kylläkin kääntyi nopeasti alaspäin. Bändin toistaiseksi viimeiseksi, seitsemänneksi, studiolevyksi jäi Dig Out Your Soul vuonna 2008. Noel lähti yhtyeestä syksyllä 2009 kyllästyttyään riitelemään Liamin kanssa Pariisin keikan backstagella hetkeä ennen keikkaa.
Soolourallaan Noel Gallagher’s High Flying Birds-bändin kanssa hän on julkaissut kaksi kokopitkää levyä kolmannen ollessa vahvasti työn alla. Molemmat saavuttivat brittien albumilistan kärkipaikan sekä saivat positiivisia arvioita medialta.
Noel on ollut alusta saakka armoton Beatles-fani. Itse olen nähnyt Oasiksen kehityskaaressa paljon samankaltaisuutta Fab Fourin kanssa: alussa ollaan perinteinen rock-bändi, josta siirrytään vahvasti trippihenkisen haahuilun kautta takaisin kohti perinteisempää bändisointia, joka on kuitenkin kuorrutettu uusilla mausteilla kuten eksoottisemmilla soittimilla ja loopeilla. Varsinkin 90-luvun Oasiksen sävellyksissä ja sanoituksissakin on paljon Lennonia & McCartneyta. Onpa Noel todennut myös, että ”jos hän olisi elänyt samoihin aikoihin, hän olisi varmasti kirjoittanut Hey Juden ennen Beatlesia”.
Vaikka mediassakin miestä on syytetty liki vanhojen suosikeiden ryöstöviljelystä, en ainakaan itse mahda mitään sille että Definitely Maybe- sekä (What’s the Story) Morning Glory?-levyt ovat tuttuudessaan syntisen helppoja kuunnella. Jos on yhtään perehtynyt Noelin suosikeihin, voi vaikutteet kuulla selvästi ja kuulijana tiedostaa, että tässä käydään vähän muidenkin lääkekaapilla. Silti noista lauluista nauttii.
Myöhemmällä urallaan Gallagher on kuitenkin päässyt eroon vanhoista pahoista tavoista, myös ulkomusiikillisesti. Soolouran kaksi levyä esittelevät kypsempää näkemystä sekä sävellyksissä että sanoituksissa. Molemmat albumit kuulostavat enemmän ”omalta jutulta” kuin kenenkään kopioinnilta. Omalla kohdalla varsinkin jälkimmäistä Chasing Yesterday-levyä tulee kuunneltua silloin tällöin.
Kokoan tähän loppuun pienen soittolistan, jolta löytyy yksi nosto jokaiselta Oasis-levyltä (joka on vähintään Noelin kirjoittama, osa myös hänen laulamiaan) sekä yhdet laulut myös molemmilta soolouran levyiltä.
https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/5ueoUvFK181LlNnQmIfwZa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti