Dire Straitsin, bändin nimeä kantanut, debyyttilevy julkaistiin 40 vuotta sitten. Sultans of Swing sementoi välittömästi asemansa kitararock-musiikin aatelistossa. Mark Knopflerin säveltämä ja sanoittama laulu sai alkunsa, kun Knopfler oli todistamassa pienen jazz-yhtyeen konserttia. Vaatimattomasta yleisömäärästä ja meiningistä huolimatta bändi oli esitellyt itsensä ”swingin sulttaaneiksi”. Knopfler viehtyi kontrastista keikkakokemuksen ja bändin esittelyn välillä.
Dire Straitsista kehittyi myöhemmin 1980- ja 90-luvuilla soundipolitiikan kärkinimiä kansainvälisessä rock-musiikissa. Vuonna 1978 yhtye kuitenkin soitti vielä vaatimattomammalla laitteistolla ja äänitti pienemmissä studioissa. ”Sultans of Swingin” levylle saakka päätynyt versio taltioitiin Lontoon Basing Street-studiolla helmikuussa 1978. Sittemmin biisi kuultiin toki jokaisella bändin (ja sittemmin myös herra Knopflerin soolo-) keikoista ja jyhkeämmin soundein, mutta tärkeä osa alkuperäisen ”Sultansin” viehätystä on sen kuiva soundi. Se nimittäin soi kuten tarinansa pääosassa oleva bändikin: köyhästi, mutta taitavasti.
”Sultans of Swingin” sovitus on kuin ajankuva tuon hetkisestä Dire Straitsista keikalla: Knopflerin veljeksistä Mark laulussa ja kitarassa sekä veli David toisessa kitarassa, John Illsley tunnistettavasti bassossa sekä Pick Withers rummuissa. Withersin rumputyö tuo soitantoon sopivan ripauksen tekstin kontekstiin kuuluvaa jatsia. Davidin tarkka kitara- ja Illsleyn vastaava bassotyöskentely tarjoavat pohjan, josta ponnistaa tietenkin Markin ikonimainen johtava kitarointi.
Mark on todennut jälkikäteen haastatteluissa että monet ”Sultansin” kitarakuvioista ovat äänitystilanteessa improvisoituja. Sittemmin niistä on tullut kiinteä osa sävellystä ja tapaa, jolla kappale ”kuuluu” esittää. Keikkaversioissa, erityisesti Dire Straitsin loppuaikoina, sovitus kuitenkin venyi reilusti toiselle kymmenelle minuutille ja tarjoili pitkän loppusoiton jossa yhtye pääsi irroittelemaan isommin. Tuolloinkin kuitenkin esimerkiksi alkusoitto ja levyversiossa kuultavat kitarasoolopätkät olivat vahvasti mukana.
Tätä kappaletta pohtiessa etualalla on usein instrumentaatio sanoituksen jäädessä kauemmas valokeilasta. Ilman tekstin kohtauksia kuitenkaan ei itselleni soittokaan olisi niin jäsenneltyä. Heti ensimmäiset rivit asettavat kuulijan sateisille, iltaan kääntyville englantilaisille kaduille. Myöhemmin kun mainitaan tarkistamaan ”guitar George” esittelemässä sointuja, niin ne todella kuullaan. Kuten sanottua, niin biisi soi kuten tarinansakin.
SULTANS OF SWING
You get a shiver in the dark
It’s raining in the park but meantime
South of the river you stop and you hold everything
A band is blowing Dixie double four time
You feel alright when yoy hear that music ring
Well, now you step inside but you don’t see tuo many faces
Coming in and out of the rain you hear the jazz go down
Competition in other places
Oh, but the horns, they’re blowing that sound
Way on down south, way on down south London town
You check out guitar, George
He knows all the chords
Mind it’s strictly rhythm
He doesn’t wanna make it cry or sing
Left-handed old guitar is all he can afford
When he gets up under the lights to play his thing
And Harry doesn’t mind if he doesn’t make the scene
He’s got a daytime job, he’s doing alright
He can play the honky tonk like anything
Saving it up for Friday night
With the Sultans
With the Sultans of Swing
And a crowd of young boys, they’re fooling around in the corner
Drunk and dressed in their best brown baggies and their platform soles
They don’t give a damn about any trumpet-playing band
It ain’t what they call ”Rock ’n’ Roll”
And the Sultans
Yeah, the Sultans, they play Creole, Creole
And then the man, he steps right up to the microphone
And says at last just as the time bell rings
”Goodnight, now it’s time to go home.”
Then he makes it fast with one more thing
”We are the Sultans
We are the Sultans of Swing”
Dire Straitsin, bändin nimeä kantanut, debyyttilevy julkaistiin 40 vuotta sitten. Sultans of Swing sementoi välittömästi asemansa kitararock-musiikin aatelistossa. Mark Knopflerin säveltämä ja sanoittama laulu sai alkunsa, kun Knopfler oli todistamassa pienen jazz-yhtyeen konserttia. Vaatimattomasta yleisömäärästä ja meiningistä huolimatta bändi oli esitellyt itsensä ”swingin sulttaaneiksi”. Knopfler viehtyi kontrastista keikkakokemuksen ja bändin esittelyn välillä.
Dire Straitsista kehittyi myöhemmin 1980- ja 90-luvuilla soundipolitiikan kärkinimiä kansainvälisessä rock-musiikissa. Vuonna 1978 yhtye kuitenkin soitti vielä vaatimattomammalla laitteistolla ja äänitti pienemmissä studioissa. ”Sultans of Swingin” levylle saakka päätynyt versio taltioitiin Lontoon Basing Street-studiolla helmikuussa 1978. Sittemmin biisi kuultiin toki jokaisella bändin (ja sittemmin myös herra Knopflerin soolo-) keikoista ja jyhkeämmin soundein, mutta tärkeä osa alkuperäisen ”Sultansin” viehätystä on sen kuiva soundi. Se nimittäin soi kuten tarinansa pääosassa oleva bändikin: köyhästi, mutta taitavasti.
”Sultans of Swingin” sovitus on kuin ajankuva tuon hetkisestä Dire Straitsista keikalla: Knopflerin veljeksistä Mark laulussa ja kitarassa sekä veli David toisessa kitarassa, John Illsley tunnistettavasti bassossa sekä Pick Withers rummuissa. Withersin rumputyö tuo soitantoon sopivan ripauksen tekstin kontekstiin kuuluvaa jatsia. Davidin tarkka kitara- ja Illsleyn vastaava bassotyöskentely tarjoavat pohjan, josta ponnistaa tietenkin Markin ikonimainen johtava kitarointi.
Mark on todennut jälkikäteen haastatteluissa että monet ”Sultansin” kitarakuvioista ovat äänitystilanteessa improvisoituja. Sittemmin niistä on tullut kiinteä osa sävellystä ja tapaa, jolla kappale ”kuuluu” esittää. Keikkaversioissa, erityisesti Dire Straitsin loppuaikoina, sovitus kuitenkin venyi reilusti toiselle kymmenelle minuutille ja tarjoili pitkän loppusoiton jossa yhtye pääsi irroittelemaan isommin. Tuolloinkin kuitenkin esimerkiksi alkusoitto ja levyversiossa kuultavat kitarasoolopätkät olivat vahvasti mukana.
Tätä kappaletta pohtiessa etualalla on usein instrumentaatio sanoituksen jäädessä kauemmas valokeilasta. Ilman tekstin kohtauksia kuitenkaan ei itselleni soittokaan olisi niin jäsenneltyä. Heti ensimmäiset rivit asettavat kuulijan sateisille, iltaan kääntyville englantilaisille kaduille. Myöhemmin kun mainitaan tarkistamaan ”guitar George” esittelemässä sointuja, niin ne todella kuullaan. Kuten sanottua, niin biisi soi kuten tarinansakin.
SULTANS OF SWING
You get a shiver in the dark
It’s raining in the park but meantime
South of the river you stop and you hold everything
A band is blowing Dixie double four time
You feel alright when yoy hear that music ring
Well, now you step inside but you don’t see tuo many faces
Coming in and out of the rain you hear the jazz go down
Competition in other places
Oh, but the horns, they’re blowing that sound
Way on down south, way on down south London town
You check out guitar, George
He knows all the chords
Mind it’s strictly rhythm
He doesn’t wanna make it cry or sing
Left-handed old guitar is all he can afford
When he gets up under the lights to play his thing
And Harry doesn’t mind if he doesn’t make the scene
He’s got a daytime job, he’s doing alright
He can play the honky tonk like anything
Saving it up for Friday night
With the Sultans
With the Sultans of Swing
And a crowd of young boys, they’re fooling around in the corner
Drunk and dressed in their best brown baggies and their platform soles
They don’t give a damn about any trumpet-playing band
It ain’t what they call ”Rock ’n’ Roll”
And the Sultans
Yeah, the Sultans, they play Creole, Creole
And then the man, he steps right up to the microphone
And says at last just as the time bell rings
”Goodnight, now it’s time to go home.”
Then he makes it fast with one more thing
”We are the Sultans
We are the Sultans of Swing”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti