Kuten albumilistalla mainittiin, on Physicist ehkä suurin
taitekohta minun musiikinkuuntelussani. Paljon se on vaikuttanut myös omaan
soittotyyliin, vaikkei sitä mitenkään voi kosketinsoitinlevyksi kutsuakaan.
Levyn ostin pelkästään erikoisen kansitaiteen takia. Progeilu oli silloin hyvin
jees, joten luulin tätäkin kitaratilutteluksi. Sitä se ei ihan ollut. Kaikki
oli muuttunut.
Levy mäjähtää käyntiin singermäisellä Namastella. Mitään sellaista en ollut kuullut. Toki Slayerit ja muut kohkaukset olivat tuttuja, mutta tämä oli muuta. Miksaus oli aluksi tunkkainen, mutta silti jotenkin vaikuttava. Vauhti oli hirvittävä ja se laulaja siellä takana oli hemmetin kova, vaikkei siitä ihan selvää saanutkaan. Koukutti saman tien.
Devin itse podcasteissaan kertoo kappaleen puhuvan hänen omasta
vaiheestaan, jossa hän ihan oikeasti kuvitteli olevansa maailmankaikkeuden keskipisteessä.
Se kertoo vaiheesta, jossa hän tajusi, että niin ovat kaikki muutkin. Kaikki
ovat oman maailmansa keskipisteessä.
Hoglanin rummutus on erinomaista. Ainahan se on. Koko paketti on niin SYL-tyyliin kasassa, että mieli on hyvä ja energinen väkisinkin. Alle neljä minuuttia paahtoa. Mahtavaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti