Ausculton aivoradio 20/2021

 

A

Grateful Dead - Help on the Way / Slipknot (live San Fransisco 1975): Pitkästä aikaa tuli piipahdettua Grateful Deadin maailmassa. Tämä keikanavauskaksikko oli mainio koukeroriffeineen.

David Lee Roth - Somewhere Over the Rainbow Bar and Grill: Yllättävä suositus Spotifylta.

Bleachers - Stop Making This Hurt: Jack Antonoff ja Bleachers uivat jälleen retrovesissä.

Dire Straits - Sultans of Swing (live @ Live Aid): Kohtalainen keikkaversio.

Y

Pineapple Thief - Willow Tree (The Soord Sessions): Orkesterin nimi herättää nostalgisia muistoja lapsuudesta. Tosin taisin kokeilla lajia vain kerran, sillä se ei sopinut moraalikäsitykseeni. 

Gábor Szabó - First Tune in the Morning: Unkarilaissyntyinen Gaborin oli kitaramusikiin maestroja parhaimmasta päästä. 

Gábor Szabó - Walk on By: Laitetaan myös Gaborilta versio tutummasta kappaleesta.  

Gábor Szabó & California Dreamers - A Day in the Life: Lisätäänpä mausteeksi California Dreamers -lauluyhtyeen vokalisointia. 

Rush - Different Strings: Orkesteri ei ole jostain syystä koskaan yltänyt suosikkilistojeni kärkipäähän vaikka ihan kelpo musiikkia on saanut aikaiseksi. 

Roger Eno - Dust at Dawn (The Last Cowboy in the West): Kaunis sävellys, joka musiikillisin keinoin visualisoi aamun tunnelmaa. 

Auri - Desert Flower: Onpahan kaunis, melodinen, akustinen kappale. Jälleen kerran on käytettävä sanaa lyyrinen kuvaaman laulun herkän haurasta tunnelmaa. 

John Mellencamp - Grandview (feat. Martina McBride): Passelin rouhevaa soittoa ja laulua mukavalla tempolla. Mie tykkään.

T

Dimmu Borgir - Fear & Wonder: Älkää antako nimen peloittaa. Ei ole murinaa vaan kaunista ja kaihoisaa instrumentaalia.

Absolva - From this World: Tällaista hevirokkiahan tämä. Vähän tylsä albumi, mutta hyvä kappale tämä.

Destrage - Are You Kidding Me? No.: Samannimiseltä albumilta melko tiukkatempoinen ja monitahoinen kappale. Hyvä levy, mutta ei joka mielentilaan. Sellaisiin ADHD-vaiheisiin.

Shaolin Death Squad - A Terrible Way to Use A Sword: Sama juttu, mutta salonkikelpoisemmin. Queen refreshattuna 2000-luvulle.

Tampo - Yömies astuu päivänvaloon: Onpa nyt sitten outoa. Haetarimussiikkia ja latinosävyjä, mutta Suomesta. 

Opeth - Hessian Peel: Tästä sitten sitä murinaakin mukaan.

Pain of Salvation - Meaningless: PoS on parhaimmillaan mahtava ja huonoimmillaan hirveä. Tämä on ensinmainitusta päästä.

Sandy Denny - It'll Take a Long Time: Minähän en varsinaisesti ole country-mies ollenkaan. Mutta tähän oli heitetty joku synasoolo, joka teki tästä kiinnostavan.

Sara - Sileä tie: Sara julkaisi uuden sinkun. Tästä mietintään se.

Buckethead - Colma: Laitetaan taas sankopään legendaarinen tuotos.

Metallimusiikin olemus - 85. Maailman ensimmäinen doom-levy

BLACK SABBATH - BLACK SABBATH (1970)

Tony Iommi ja Bill Ward olivat nuoria poikia Birminghamista. Soittelivat hittejä The Rest – ja Mythology-yhtyeissä. Jälkimmäinen loppui bändin jäsenen huumepidätykseen ja kaksikko oli uutta vailla. Musiikkiliikkeen seinästä he bongasivat ilmoituksen, jossa luki ”Ozzy Zig requires gig, owns his own PA”. Senhän oli seinään läntännyt Ozzy Osbourne.

Osbourne oli Iommin tiedossa, eikä hän ollut uskoa Ozzyn olevan tosissaan. Ozzy kun oli koulun pelle. Bändiä kuitenkin lähdettiin työstämään ja mukaan tuli myös Ozzyn hippiystävä Terence Butler. Monien nimimuunnosten jälkeen bändistä tuli Earth. 1960-luvulla nuorison suosiossa oli kaikenlainen kauhumateriaali niin sarjakuvien, kirjojen kuin elokuvienkin muodossa. Musiikissa tuota elementtiä ei kuitenkaan juuri ollut havaittu. Basisti Butler ehdottikin tämän huomattuaan, että bändi voisi alkaa tekemään kauhumusiikkia. Tämän myötä vaihdettiin myös nimi Black Sabbathiksi. Nimi oli kaapattu vuoden 1963 ilmestyneestä kauhuelokuvasta. 

Black Sabbath keikkaili paljon ja vuonna 1969 kesken kiertueen määräsi manageri Jim Simson porukan Trident-studiolle. Koko Black Sabbath -albumi reviteltiin nauhalla 12-tuntisen session aikana. Tuottajana toimi Rodger Bain. Rodgerin ansiota oli se, että bändi sai soittaa nauhoitukset bändinä. Kukaan ei siis hoitanut erikseen omia osuuksiaan. Albumin äänitykset maksoivat 600 puntaa. Bändi itse ei miksaukseen puuttunut, vaan lähti nauhoituksen jälkeen pakkailemaan ja seuraavana aamuna kohti Sveitsiä keikalle. 

Levy-yhtiö käytti häikälemättä hyväkseen okkultismi ja musta magia -viittauksia ja länttäsi kanteen noitamaisen hahmon. Sanoituksethan on Butlerin mukaan mieluumminkin varoittavia satanismin ja mustan puolen suhteen, mutta markkinointina pimeä puoli oli kovempi juttu. Albumi olikin ilmiömäinen menestys. Se nousi heti listakasiksi Briteissä, vaikka sitä kovasti kritisoitiinkin. 

Musiikkia pidettiin ”sopivana sairaisiin messuihin”, ”ammattitaidottomana” ja yleisesti saatananpalvontamusiikkina. Levyn kappaleista Black Sabbath -kappale käyttää kyllä keskiajalla kiellettyä tritonusta riffissään ja on niitä harvoja biisejä levyllä, jonka on sanoittanut joku muu kuin Butler. Kappaletta pidetään yleisesti ensimmäisenä doom metal -kappaleena. 

Nykyväki pitää sitä metallin synnyttäneenä teoksena, jolla on paljon iättömiä klassikoita. Usein siihen suhtaudutaankin minun mielestäni vähän parempana musiikillisena teoksena, kuin se lopulta onkaan. Raskastahan tämä on kuin perkele itse. Vaikka tyyli on uraauurtava, on albumi lopulta hiukan itseään toistava. Black Sabbathissa on aina jonkin verran ärsyttänyt myös se, että Ozzyn laulumelodia seuraa kitarariffin melodiaa. 

Albumin ja bändin perintöä vaalivat lähes kaikki metallibändit. Ehkä eniten sitä kuitenkin ovat hehkuttaneet Iron Maiden, Metallica ja Judas Priest. Metalliin bändi toi kovaa soittamisen, joka juonsi juurensa siitä, ettei halvoista kamoista muuten tahtonut saada ääntä. Myös Iommin käsivamma, joka pakotti käyttämään powersointuja oli metallin tulevaa peruskauraa. Doom ja sludge tälle bändille tietysti eniten kumartaa.

Lainataan loppuun Lamb of Godin Chris Adleria: ”Jos joku heavy metalia soittava väittää, ettei hän ole saanut vaikutteita Black Sabbathilta, hän valehtelee. Mielestäni kaikki heavy metal -musiikki on jollakin tapaa saanut vaikutteita siitä, mitä Black Sabbath teki.”

Esimerkkibiisinä bändin ja albumin nimibiisi.

Toomion TOP200-biisit: 122. Pepe & Saimaa - Lyhyenä hetkenä (2014)

 

Olin lähdössä Sm-maastoihin vuonna 2014. Pakkailin tavaroita ja veljeni laittoi viestillä suosituksen kuunnella Pepe Willbergin uusi albumi. Olin aika varma, että kyseessä oli läppä.

Ei ollut. Pepen bongaaminen laulajaksi on hipsterinhuijaamisen ennakkotapaus. En tiedä onko Pepe haettu siksi, että voi näyttää ihmisille mitä osaa. Laulajan nimestä huolimatta. Nerokasta se on silti. Nämä Pepen kaltaiset reliikit tarvitsevat 20 vuoden unohduksen palatakseen vielä kerran hipsterikukkulan laelle. Pepen ääni on ajoittain auraavaa. Se ei tule vaivattomasti vapaalla, vaan sellaisella väännöllä. Eipä mies toki kovin nuori enää olekaan. Siitäkään huolimatta ei miehen muusikontaitoja voi kyseenalaistaa.

Matti Mikkola, entinen Tehosekoitin-mies, on tehnyt tuottajana sellaista sävellystyötä, että huhhuh! Mikkola on nimenomaan soundien hallitsija. Äänimaailma on harkittu mielettömän hyvällä maulla. Näin komeaan yhteissointiin ei pysty moni maailmanluokan tuottajakaan. Aivan hyvillä mielin voi miehen nostaa yhdeksi Suomen parhaista tuottajista.

Lyhyenä Hetkenä sisältää koskettavat sanat, sellaisen hyvän mielen lemmenlaivatunnelma, sekä aivan mahtavan soinnutuksen. Juuri tähän vuodenaikaan sopivaa musiikkia!

Ausculton Aivoradio 19/2021

T

Horisont - Achaeoepteryx in Flight: Rokkibändiltä varsin proge teos. Se on muuten lentolisko.

Bumblefoot - Planetary Lockdown: Instrumentaalikikkailua kesäisellä ilmeellä.

Black Sabbath - Die Young: Dion kovaa tekemistä. Tässä on ovelat kosketinsoitintaustat.

Vesa-Matti Loiri - Aavaa preeriaa: Veskun Lappi-henkisiltä cover-levyiltä yksi oma suosikkini.

Stan Getz - Body and Soul: Maailman eniten versioitu jazz-kappale Stan Getzin käsissä.

Julianna Barwick - Flowers: Eteeristä naislaulua ja tunnelmointia ja vähän elektroakin.

Liekki - Tytöt / kadut / paluu: Kevättä on tässäkin kappaleessa. Liekin sopisi kyllä tehdä aktiivinen paluu.

Octopus - Algo Medio: Chileläistä instrumentaaliprogeilua.

Stam1na - Lapsus: Suomalaista instrumentaaliprogeilua.

CCR - Born on the Bayou: Keväthelteinen tunnelma tässäkin.

Cacophony - Floating World: Kitarasankaruutta vuosien takaa.

Y

Catatonia - Village Idiots: En ole varma kuinka paljon pidän Cerys Matthews vokalisoinnista, mutta jokin tässä kokonaisuudessa (mukaan lukien laulu) kuitenkin kiehtoo. 

Von Hetrzen Brothers - The Destitute: En muistanutkaan, että olin tallentanut tämän pilvikokoelmaani.  Mutta kyllä näin hyvin soitettu ja laulettu sinne sopii vallan mainiosti. 

Eero & Jussi & The Boys - Kesämenot: Keskiviikkona oli viimeinen työpäiväni, joten nyt lomailen heinäkuuhun asti eläkettä odottaessani. 

Buzzard Buzzard Buzzard - New Age Millenial Magic: Tähän on sekoitettu mukavasti pophitin eri elementtejä. Sopivaa musiikkia työtä taustoittamaan (mutta menee toki pitkällä lomallakin). 

Dave Lindholm - In the Hearth of a Summernight: Kepeästi kulkevaa ja helposti kuunneltavaa musiikkia

Van Morrison - Only a Song: Tässä Van on omalla mukavuusalueellaan, sävel, laulu ja sovitus - kaikki palaset vaan loksahtelevat paikoilleen. 

Kayak - Waiting: Mukava seurata noita uutuuksia, aina sieltä jotain itselleen sopivaa nappaa.  Tämäkään ei ole ihan tuore bändi, sillä ensilevy julkaistiin jo 1973.  Täytynee tutustua tämän hollantilais orkesterin tuotantoon laajemminkin. 

Boomtown Rats - I Don’t Like Mondays: Minulta kysyttiin keskiviikkona, että miksi sanotaan höntä, joka on iloinen maanantaisin? Kuulemma eläkeläiseksi. No piakkoin huomaan onko kysyjä vai Geldof oikeassa. 

The Black Keys - Going Down South: Ohiolaisen duon muodostavat laulaja-kitaristi Dan Auerbach ja rumpali Patrick Carney.  Leppoisasti etenevä ralli. 

Procol Harum - Missing Persons (Alive Forever): Gary Brooker on kavereineen tehnyt EP:n, joka huokuu aitoa Procol henkeä.

A

David Gilmour - Yes, I Have Ghosts: Davidin tyylitajulla ei taida olla parasta ennen-päiväystä.

Ryley Walker - Striking Down Your Big Premiere: Uutta R. Walkeria. Sullen Mind-edeltäjälläkin oli hetkensä, tämäkin ok.

Ryan Adams - Do Not Disturb: Tummempisävyistä uutta Ryan Adamsia levyltä, jonka julkaisu viivästyi viime vuodelta.

Jorja Smith - Addicted: Smithin Lost & Found parin vuoden takaa oli yllättävän kivaa kuunneltavaa. Tänään ilmestyneen seuraajan avausraita tässä.

Ausculton Aivoradio 18/2021

 

T

Tomahawk - Sir, Yes, Sir: Inkkarimusiikkia hyvin omaperäisellä otannalla. Tomahawk, muuten tarkoittaa mitä tahansa leikkaamiseen käytettävää asetta.

Snarky Puppy - Open Forum: Tästä sitten tällaista jazz-tyyppistä menoa. Mukava soundimaailma.

Vulfpeck - Dean Town: Ja pikkuisen samaan henkeen, mutta ankarammalla bassottelulla.

Paradise Lost - Ghosts: Perinteisen metallibändin näyte siitä, kuinka tehdään laadukasta ja perinteistä työtä.

Olli Haavisto - Green on Redd: Yhden alan suomalainen mestari. Ei ole ammattitaito tässäkään piilossa.

Pöllöt - Aku Ankan uni: Suomalaista uudempaa tarjontaa. Mukava meno.

The Fall of Troy - Semi-Fiction: Kohkausta, mutta jäsenneltyä.

Tuvalu - Jaettu modernin unelma: Edesmennyt kokeellisen musiikin bändi. Paljon ehti hyvää saamaan aikaan.

Villagers of Ioannina City - Part V: Tässä on soundit kohdillaan. Ioanninahan oikeasti on sekä kaupunki, että kunta tuolla Kreikan maalla.

Lapinlahden Linnut - Vanha suomalaisten poikien vitutuslaulu: Epäkorrekti, mutta ansiokas.

A

Weezer - I Need Some of That: Taas tuli uusi levy Weezeriltä. 

Noel Gallagher’s High Flying Birds - We’re on Our Way Now: Noelin uusi single, joka promoaa kesän kokoelmalevyä. Tutut sävyt.

Billie Eilish - Your Power: Tämäkin tuoretta musiikkia. Billie lähti ensilevyn jälkeen vähän eri suuntaan.

Ryan Bingham - The Weary Kind: Soi yhtenä iltana päässä.

Y

Peter Frampton Band - If You Want Me To Stay: Yrjön päivänä julkaistulla albumillaan Peter yhtyeineen soittaa suosikkilaulujaan instrumentaaliversioina. Siksi albumin nimi onkin Peter Frampton Forgets the Words. 

Kansas - Carry On Wayward Son: Albumin Leftover avausraita lienee yhtyeen tunnetuin laulu.  

Steve Miller Band - Fly Like An Eagle: Kuten Kansasin Carry on Wayward Son, niin tämäkin hitti julkaistiin vuonna 1976. 

Hällas - Blinded by the Emerald Mist: Musiikkia ruotsalaisen progeyhtyeen toiselta albumilta, joka julkaistiin hieman yli vuosi sitten. 

Gary Moore - I'm Tore Down: Garyn kuolemasta tuli helmikuussa kuluneeksi 10 vuotta. Vappuaattona julkaistiin How Blue Can You Get -albumi sisältäen kahdeksan ennen julkaisematonta äänitettä. 

Sister Hayzel - I Stayed for the Girl: Floridasta kotoisin julkaisi EP:n Water 2018 ensimmäisenä neljän EP:n sarjasta, jotka kantava peruselementtien (vesi, tuuli, tuli ja maa) nimiä. 

Paula Präktig - Letter from Trees: Kuulin ensimmäisen kerran Paulan soittoa vuoden 2017 Tornion Kalott jazz&blues -festivaalien avajaiskonserissa, jolloin hän soitti yhtyeessä Tutu. Nyt hän on julkaissut ensimmäisen sooloalbuminsa. Yksinkertaisesti kaunista musiikkia. 

Tutu - Lauttasaaren valssi: Sisareni asui pitkään Lauttasaaressa, ja hänen kotinsa oli usein tukikohtani Helsingin kokousmatkoilla. Nyt sisareni asuu pohjoisessa ja kokousmatkatkin ovat jääneet jo taakse, mutta Lauttasaari kiehtoo edelleenkin. 

Kilpi - Kahdeksas ihme: Kun työaamuja oli jäljellä kahdeksan kappaletta, löysin tämän sävelmän.

Toomion TOP200-biisit: 123. Eppu Normaali - Kun olet poissa (1990)

Kuparin värisellä Ford Escortilla huristeltiin kohti Pohjanmaata pirun huonoilla talvirenkailla. Puut olivat lumivaipassa ja eväänä oli karjalanpiirakoita. Rahaa niin vähän, ettei välille pysähdelty syömään. Hansikaslokerosta löytyi otanta Eppujen kasetteja. Eppu Normaali oli tuttu bändi tietysti ja moni sen kappale ja levy tarkkaankin kuunneltu. Eihän minun ikäiseni mies ole oikein Eppujen tutkan ohi päässyt lentämään. Enkä ole yrittänytkään.

Kun olet poissa on muistikuvissa pelkästään hidas kitaranäppäily sähkökitaralla, mutta onhan siinä taustalla koko bändi, kun sen soimaan lyö. Hienoja Kunnaksen suvun kielikuvia ja riimejä. Harvassa on ne, jotka saa samaan kappaleeseen sopimaan sellaiset lauseet kuin ”yö taivuttaa jousta, kunnes katkeaa” ja ”sitä hetkeä, jolloin en elä tolloillen”. Hyvinhän se onnistuu.

Urbaanilegenda kertoo, että kappale kertoo kadonneesta lompakosta. Eikä tuokaan ajatuskuva tästä sen huonompaa oikeastaan tee. Hieno kipale suomalaista melankoliaa ja itsesäälissä rypemistä.