Rainy day in Helsinki. I got a surprise offer from drummer (Northern Discipline & Deviant Compound) to take a look For the Imperium’s gig in Virgin Oil. I took the offer, because the drummer is my very good friend.
Long travel and breezy pizza eaten we headed to Virgin Oil with mixed expectations. FTI's gigs were always good, but what was to be expected now when the crew has been changed? The guitarist took off, new guitarist came and keyboardist has been included. The last two records have been qualified stuff, although I must say that this band works quite differently from the album after it has been seen live.
I hadn’t been in Virgin Oil Before, but the place looked pretty nice. The space is slightly bulky, so the sound is certainly challenging to get good. When we walked in, we noticed a couple of familiar characters, a bassist Jyri Helko and a drummer Tuomas Rauhala behind the merchandise desk. The band comes to the audience. It’s always a big plus.
We took place on the middle of the floor. However, we moved a little to the left, that we can see the drummer operation (= in gig with the drummer). The band started with a new material, and as always Hakim Hietikko took the audience well. Actually, no matter, what this man sing, it works. And his sweaty essence always adds credibility. Keyboards by Panu Rauhala clearly brought more air to compositions, and if before there was a strong rhythm instrument-sound, now they lived smoothly with the rest of the band.
I had heard new Titans Fall-songs only from the teaser clips. So I did not have the new songs was not very strong bond. Still it was clear that the material is straighter than before. Tricks and hooks were at least as challenging as they used to, but they were rare. It’s hard to say whether it's a shame or a great thing that the old Breathing Life In You get the audience to the best noise?
[embed]https://youtu.be/3lU3zJJJnS0[/embed]
New guitarist Jonas Björkroth was still a little green fruit on stage, and the musicianship wasn’t enough replacing the humor that former guitarist brought. But let’s allow him time to learn. This lack became patched by solo sections of Rauhala bros. Especially the drummer taught to the public, what the dynamics are. Sakae’s set sparkled green so much, that if solo would be longer, there would two of the four Turtles have incarnated on stage. So, once again, the band played decent show!
My intention was to fly away after the FTI's show, but next band piled up so quickly, that I decided to look at the first half of the Waltari.
The circus-looking band full of musicians on different ages climbed on stage. Kärtsy Hatakka sneaked behind a microphone. The man has always been somewhat amusing revelation, and he must know it pretty well, too.
Kärtsy with his nasal voice is still quite a good singer, and songs are pretty good too. Other band was a bit boring, but Kärtsy’s charisma tied also me. And, after all, The Stage is a fuckin’ song!
When I walked to the hotel, I saw one fight and one man peeing on the wall. Pasila showed its best. In any case, both of the bands is worth of live-experiencing. But I'm not really sure either would be a warm-up band.Sateinen päivä Helsingissä. Tuli yllätystarjous rumpalilta (Northern Discipline & Deviant Compound) lähteä katsomaan For The Imperiumia Virgin Oiliin. Otin tietenkin tarjouksen vastaan, ihan jo silläkin varjolla että kyseinen rumpali on hyvä ystävä.
Pitkä matka ja reipas pizza alla suuntasimme Virgin Oiliin ristiriitaisin odotuksin. FTI:n keikat olivat aina ennenkin olleet hyviä, mutta mitä oli odotettavissa nyt, kun miehistössä on tapahtunut muutoksia? Kitaristi läks, uusi tuli ja kosketinsoittajakin on otettu mukaan. Kaksi edellistä levyä ovat olleet pätevää tavaraa, joskin on sanottava, että tämä bändi toimii levyltä ihan eri tahtiin vasta sen jälkeen kun on sen livenä nähnyt.
Ennen en Virgin Oilissa ollut käynyt, mutta paikkana ihan mukavan oloinen. Tilana hivenen hankalan muotoinen, joten soundit on varmasti haastava saada kohdilleen. Sisään kävellessä huomasimme pari tuttua hahmoa, eli basisti Jyri Helkon sekä rumpali Tuomas Rauhalan fanituotepöydän takana. Bändi tulee yleisön luo. Siitä aina plussaa.
Otimme kaverini kanssa tiukan paikan keskeltä lattiaa. Siirryimme tosin hiukan vasemmalle, että näemme rumpalin toiminnan (= keikalla rumpalin kanssa). Bändi aloitti uudella materiaalilla, ja kuten aina ennenkin Hakim Hietikko ottaa yleisön kyllä mainiosti. Oikeastaan sama mitä mies laulaa, mutta perille se menee. Ja hikinen olemus lisää aina uskottavuutta. Koskettimet Panu Rauhalan toimesta toivat selkeästi lisää ilmaa sävellyksiin, ja ennen vahvasti esillä olleet rytmisoittimet soivat nyt sulavammin yhteen muun bändin kanssa.
Uusia Titans Fall-biisejä olin kuullut juuri niiden teaser-pätkien verran. Eli uusiin biiseihin ei kovin vahvaa sidettä vielä ollut. Tälläkin otannalla oli selvää se, että materiaali on suorempaa. Jipot ja koukut ovat vähintäänkin yhtä haastavia kuin aiemmin, mutta niitä tuli vain harvemmin. Paha on sanoa onko se sääli vai hieno asia, että vanha Breathing Life In You saa yleisössä suurimman möykän aikaiseksi.
[embed]https://youtu.be/3lU3zJJJnS0[/embed]
Uusi kitaristi Joona Björkroth oli lavalla vielä hiukan raakile, eikä soittotaito riittänyt ihan korvaamaan entisen kitaristin mukanaan tuomaa spiikki-huumoria. Annetaan kaverille kuitenkin aikaa opetella. Tämän puutteen paikkasivat Rauhalan veljesten soolo-osiot, jossa varsinkin rumpali opetti yleisölle, mitä dynamiikka on. Sakaen setti hehkui sen verran reippaasti vihreää, että jos soolo olisi yhtään pidempään jatkunut, olisi lavalle inkarnoitunut kaksi neljästä Turtlesista. Eli bändi veti jälleen kerran kelpo shown!
Ensimmäisen bändin repiessä kamppeensa noin viidessä minuutissa lavalta pois, tuli seuraava bändi laittelemaan omansa tilalle. Oma aikomus oli lähteä kiitämään FTI:n keikan jälkeen, mutta kasasivat penteleet kamppeensa sen verran reippaasti, että päätin katsoa alkupuolta myös Waltarista.
Lavalle kiipesi aikalailla sirkuksen näköinen joukkio eri-ikäisiä muusikoita. Eikä kulunut aikaakaan, kun mikrofonin varteen hiippaili itse Kärtsy Hatakka basso kaulassa. Mieshän on aina ollut jotakuinkin huvittava ilmestys, ja tietää sen varmasti hyvin itsekin. Miehen tunnistaa varmasti itsekseen, jos ei sekoita häntä Simpsonien Krusty-klovniin.
Kärtsy on nasaaliäänestään huolimatta (tai siitä johtuen) edelleen ihan hyvä laulaja, eikä biiseissäkään ole valittamista. Muu bändi oli hippasen tylsä, mutta Kärtsyn karisma jaksoi sitoa meikäläisenkin hetkeksi katsomaan. Ja onhan The Stage helvetin kova biisi.
Hotellille kulkiessa näin yhden pahoinpitelyn ja seinään kuseskelun. Pasila näytti parastaan. Joka tapauksessa kumpikin bändi on livenä kokemisen arvoinen. Siitä en ole kyllä varma kumman pitäisi olla lämppäri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti