1980-luvun taituttua 90-luvun puolelle Bon Jovi oli ensimmäistä kertaa tauolla. Kahden mega-luokkaista menestystä saavuttaneen albumin ja maailmankiertueen jälkeiset lieveilmiöt olivat paitsi polttaneet jäsenten liekit loppuun, myös vaurioittaneet heidän sisäisiä suhteitaan. Bändin lähtiessä työstämään viidettä albumiaan Jon Bon Jovi otti entistä enemmän vastuuta sukunimeään kantavasta yhtyeestä: manageri vaihtoon, bändin ulkoasu ja ulosanti päivitykseen varttuneempaa maailmaa kohti sekä ylipäätään päätäntävalta tekemisistä itselle.
Jon kävi vuonna 1991, ennen Keep the Faith-levyn sessioita, ajelemassa moottoripyörällään ympäri Yhdysvaltoja. Noilta matkoilta heränneiden ajatusten jälkeen hän palasi kirjoittamaan lauluja, joiden joukkoon lukeutui myös Dry County: albumiltaan jopa kuudentena singlenä julkaistu ja edelleen bändin levytyshistorian pisin laulu. Albumiversio kestää 9 minuuttia ja 52 sekuntia.
Biisi onkin albuminsa materiaalista selkein irtiotto neljän aiemman levyn suurilta osin tietyllä tapaa pintaliitäviin kappaleisiin. ”Dry county” tarkoittaa öljystä kuivaksi pumpattua maata kappaleen kertoessa tarinan siitä, kuinka öljytuotannon hiipuminen vaikuttaa siitä toimeentulonsa saaviin. Biisin Wikipedia-sivulla todetaan, että kyseessä on ”eeppinen balladi, joka sisältää useita nousuja, kliimakseja ja sooloja biisien kuten ”Free Bird”, ”Child in Time”, ”Stairway to Heaven”, ”Telegraph Road”, ”I Want You (She's So Heavy” ja ”Jungleland” tapaan."
Kuten kestosta voi päätellä, ottaa ”Dry Countylle” aikansa rakentua. Kuullaan pitkiä säkeistöjä, draamattisia osanvaihtoja ja useita sooloja, joissa myös kosketinsoittimet pääsevät esille. Albumin tuottaneen ja ensi kertaa niissä tehtävissä Bon Joville toimineen Bob Rockin sormenjälki kuuluu erityisesti rumpusoundeissa, joissa voi kuulla kaikuja esim. Metallican Blackista, joka julkaistiin edeltävänä vuonna.
Tekstinä tämä oli ensimmäisiä yhteiskunnallisuutta sivuavia Jovi-kappaleita. Köyhiä ja hankalia aikoja kuvataan synkeästi. Hankala kuvitellakaan, että tämä teos olisi ollut millään aiemmilla yhtyeen levyillä, sillä sisällöstä välittyy myös selvästi tekijöidensä henkinen kasvu. Sanoitus itsessään on Jon Bon Jovin parhaita: tyhjäkäyntiä on vähän ja ideat ruokkivat kuulijan ajatuksia.
Down in dry county
They're swimming in the sand
Praying for some holy water
To wash the sins from off our hand
Here in dry county
The promise has run dry
Where nobody cries
And no one's getting out of here alive
Bon Jovi pääsee bändinä soittamaan ”Dry Countyssa” vahvuuksillaan. Jonin vahvuudesta tulkitsijana noihin aikoihin ei tarvinne enää lisätä mitään. Samboran kitara (kuulostaa Stratocasterilta) soi tällä ja seuraavalla levyllä parhaimmillaan ja esimerkiksi vajaan viiden minuutin kohdalla kuultava ensimmäinen sekä minuuttia myöhemmin kuultava toinen soolo ovat esimerkkejä kahdesta toisistaan poikkeavasta mutta silti tunnistettavasta pätkästä. Tuohon jälkimmäiseen sooloon tapahtuva nostatus korottaa myös sekä David Bryanin että Tico Torresin hetkeksi vetämään bändiä.
Monet mieltävät, aivan oikeutetusti radiohittien perusteella, Bon Jovin luultavasti melko yksinkertaiseksi poprock-koneeksi. Varsinkin 1990-luvulla bändi kuitenkin teki myös huomattavasti syvemmille ulapoille ajelehtinutta materiaalia, josta tämä kappale on vahvimpia esimerkkejä. Kestonsa ja nyanssiensa puolesta se voi olla jopa hankala pala jäsentää ensikuunteluilla, mutta auetessaan maalautuu hyvinkin kauniisti, joskin pohjavireeltään harmaan surulliseksi.
https://www.youtube.com/watch?v=8UX-G_JSmio
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti