Recorded: 2002
Released: 22.4.2003
Label: Koch
#37 in Finnish chart. The first Opeth-album without growling.
SINGLE
- Windowpane
"This will be The Album of The Year!” said my brother in 2003, when I played Damnation for the first time. We were amazed.
Making process of the album was obviously hard for the band. Recordings of Deliverance weighed in the background, and the recording session was full of technical problems. Fortunately, the band was able to walk through the session.
Indications of Opeth's ability to make lighter music had always been visible on some level. After producer Steven Wilson came in, the band had the courage to do the whole album with lighter touch. Although I’m a little tired of Wilson's sound, but on this album it’s hardly be heard. There you can find Mellotrons and really crisp acoustic guitars, but the sound is still very massive. Mellotron fits nicely to Opeth's music. The album is very exciting work, because it was made by progressive death metal band. Still it’s very easy to listen through, regardless of your age.
This is certainly the most balanced prog music throughout this century.
The album spins exactly nine seconds before it becomes clear that the band get a grip. Opening track Windowpane’s guitar solo comes in a strange position. However, Mikael Åkerfeldt’s solos does not make mistakes, so it's rather awaken to listen more closely, as a nuisance. Nearly eight-minute song is not a one second too long.
Transition to heartfelt In My Time of Need goes naturally. Each piece is foisted the lurking evil, which always go with Opeth’s music. Death Whispered a Lullaby, which is composed by Steven Wilson, sits nicely on an album. The bass lines and guitar effects at the end of a hassle (which is so Wilson!) make this song perfect for Opeth also.
The chorus of To Rid The Disease is brought to the surface by using Mellotron, that you must like it. The intro guitar piece moves along with the song, creating despair. The Young and the Restless-piano in the background increase the bass and drum attacks. This is certainly the most balanced prog music throughout this century. If I have to name one album, that describes melancholy, it will be Damnation.
I can’t explain the atmosphere that I have while listening this. Driving from Tuuri to Ähtäri on slushy weather of early December. It’s still not freezing cold, but not warm either. Socks are almost certainly wet. A pale coffee and old bun waiting in the granny's house. Windscreen wiper blades should be replaced.
Everyone should listen to this album. Everyone
THE BEST MOMENTS
Windowpane – This song gets me to learn acoustic guitar.
NOT SO BRILLIANT
There’s no weak moments.
https://open.spotify.com/album/4FmI0F5GvvR1M9RURWnJV9
Tuottaja: Opeth, Steven Wilson
Nauhoitettu: 2002
Julkaistu: 22.4.2003
Levy-yhtiö: Koch
Suomen listan 37. Ensimmäinen Opeth-albumi ilman örinää.
SINGLE
- Windowpane
”Nyt on vuoden levy!”, sanoi veljeni vuonna 2003, kun soitti minulle ensi kertaa Damnationia. Olimme melkoisen myytyä poikaa. Ja levy on kestänyt kulutusta pian 14 vuotta.
Levyn tekoprosessi oli yhtyeelle ilmeisen raskas. Deliverancen äänitykset painoiva taustalla, eikä äänityssessiot meinanneet ottaa onnistuakseen. Kaikkien tai ainakin kuuntelijoiden onneksi, bändi jaksoi session läpi.
Viitteitä Opethin kyvystä tehdä kevyempääkin materiaalia oli ollut aina jollain tasolla näkyvissä. Steven Wilsonin tultua tuottajaksi saatiin bändille riittävästi rohkeutta tehdä koko albumi kevyemmällä otteella. Vaikka olenkin hiukan kyllästynyt Wilsonin soundiin, se ei tällä levyllä juurikaan kuulu. Sieltä löytyy ne mellotronit ja todella kuulaat akustiset, mutta soundi on sitä huolimatta hyvin jyhkeä. Mellotron on Opethin musiikissa enemmän kuin paikallaan. Levy on siitäkin syystä jännä teos progressiiviselta death metal-bändiltä, että sen kuuntelee iästä riippumatta helposti läpi.
Levyä ehtii kulua tasan yhdeksän sekuntia ennen kuin käy selväksi, että soitossa on otetta. avausbiisi Windowpanen kitarasoolo tulee aavistuksen outoon kohtaan. Mikael Åkerfeldthän ei sooloissaan kuitenkaan virheitä tee, joten se pikemminkin herättää kuuntelemaan tarkemmin kuin häiritsee. Windowpanen väliosaan lähtö tapahtuu kevyellä rumpufillillä. Sen jälkeen tulee synkooppinen osio, joka on monen progenössön mieliin jäänyt ja varmasti sitä on jonkun kerran kellaribändeissä kopioitukin. Lähes kahdeksan minuutin biisi ei ole pätkääkään liian pitkä.
Opethin Damnation on eittämättä tasapainoisinta progemusiikkia koko tällä vuosituhannella.
Siirtymä hartaaseen In My Time of Neediin sujuu luontevasti. Jokaiseen kappaleeseen on ujutettu sitä Opethin musiikissa alati vaanivaa pahuutta, kuitenkaan harrasta tunnelmaa sotkematta. Tuottaja Wilsonin säveltämä Death Whispered a Lullabyn istuu levylle komeasti. Sen bassolinjat ja lopun kitaraefektihässäkkä (,joka on kyllä silkkaa Wilsonia) tekevät kappaleesta sopivan utuisen myös Opethin esitettäväksi.
To Rid The Diseasen kertosäe on mellotronin avulla nostettu niin pintaan, että siitä ei voi olla pitämättä. Intron kitarapätkä liikkuu kappaleen mukana luoden epätoivoa, jota kertosäe välillä kuitenkin rikkoo. Lopun Tunteita ja tuoksuja-pianon taustalle nousevat basso- ja rumpuiskut sekä outroksi muuttuva fiilistely ovat eittämättä tasapainoisinta progemusiikkia koko tällä vuosituhannella. Jos jollain levyllä halutaan kuvata alakuloa ja melankoliaa, niin on Damnation sillä listalla hyvin kärjessä.
En osaa kaikille selittää tunnelmaa joka kuunnellessa tulee. Suomea tunteville se on seuraavanlainen: Ajo Tuurista Ähtäriin joulukuun alun loskasäässä. Ei ole vielä pakkasta, muttei lämminkään. Sukat ovat melko varmasti märät. Mummon luona odottaa valju kahvi ja vähän vanhaksi mennyt pulla. Pyyhkijänsulat pitäisi uusia. Vastahan ne kolme vuotta sitten uusittiin.
Kaikkien pitäisi kuunnella tämä levy ajatuksella. Kaikkien.
PARHAAT HETKET
Windowpane – Tämä kappale sai allekirjoittaneen ottamaan akustisenkin kitaran jotenkin hanskaan.
EI LÄHDE
Huonoja hetkiä ei ole yhtäkään.
https://open.spotify.com/album/4FmI0F5GvvR1M9RURWnJV9
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti