Nauhoitettu: 1994-1995
Julkaistu: 4.4.1995
Levy-yhtiöt: Virgin, Century Media
Japanissa 11.
SINGLET
- A Past and Future Secret
- Bright Eyes
Armeijavuonna kokee tavallisesti ahaa-elämyksiä monella elämänalueilla. Minä koin montakin musiikillista elämystä, mutta Blind Guardian taisi olla kovin herätys. Useampi ihminen hiukan jopa naureskelee minun Blind Guardian-fanitukselle, mutta aivan suotta. Bändi on kova.
On vaikea laittaa tätä musiikillisesti mihinkään genreen. Power metalliahan tämäkin on. Varsinkin jos tutkailee kappaleiden nimiä. Mutta musiikki on muuta. Se on thrashia, folkia, aavistuksen sitä power metalliakin. Taiten tehty kombinaatio joka tapauksessa.
Hansi Kürschin lauluääni on sen verran persoonallinen, että sen voi sijoittaa mihin genreen tahansa, ja lopputulos on vähintään mielenkiintoinen. Rahtusen vinossa kulkevat kitarasoolot, todella napakka rumpalointi ja julmetun kova vauhti määrittävät tätä albumia, tehden siitä eittämättä yhden kovimmista metallialbumeista koskaan.
Levy alkaa nimibiisillä, jonka intro on kaverin kanssa kuunneltu kymmeniä kertoja ullakkokamarin pimeydessä. Tarkemmin kun ajattelee, alkaa moni albumin kappaleista erittäin vangitsevalla introlla. Tämä on huomattavissa myös toisena tulevassa I’m Alivessa. Äärimmäisen intensiivinen virvelin paukutus vie kuulijan muuten hyvinkin dynaamisesti polveilevaan metallikappaleeseen.
Liidikitarat seuraavat usein laulumelodiaa, joka monessa tapauksessa kuulostaa kornilta. Blind Guardianilla ei. A Past and Future Secret antaa kuvan yhtyeen toisesta puolesta. Folkiin vivahtava kappale on osoitus musikaalisuudesta, sävellystaidosta ja Kurschin lauluäänen taipumisesta monenlaiseen musiikkiin. Kolmen minuutin hölkkäpalautuksen jälkeen palataan jälleen ruotuun. The Script for my Requiem starttaa jälleen terävällä rummuttelulla, jota oman bändimme ensimmäinen rumpali kovasti yritti juniorina matkia. Sekä tässä, että Born in a Mourning Hallissa on kertosäe lähimpänä power metallia. Ja hyvin ne päähän jäävätkin soimaan. Aivoradioon, kuten jäsen A asian toteaisi.
Rahtusen vinossa kulkevat kitarasoolot, todella napakka rumpalointi ja julmetun kova vauhti määrittävät tätä albumia, tehden siitä eittämättä yhden kovimmista metallialbumeista koskaan.
Bright Eyes oli tuolloin lähes kaksi vuosikymmentä sitten kappale, jota jostain syystä kuuntelin monesti. Kerrottakoon tässä samalla bändini pojillekin, että tämän kappaleen myötä ensimmäinen kappaleemme sai nimen Out of Control. Se onkin hirveä teos, jos verrataan kohtaan, missä Blind Guardian laulaa ”Everything is out of control”. Levyn päättävä raita And the Story Ends niputtaa albumin tunnelman hienosti. Se on synkkä, se kulkee jossain Mordorin ja Mikä-Mikä-Maan välisellä alueella, jossa aurinkokin paistaa jollain tappaa kierosti.
Fantasialla sävytetyt lyriikat kimpoilevat välillä ihan reaalimaailmaankin. Ja kuten aina, fantasiahan on eskapismia. Ja hyvin usein metallipäät haluavat pois, jonnekin. Metallin kuuntelu on jonkinlaista pakoa ja ahdistuksen purkamista. Vaihe iskee usein teini-iässä, jolloin ihminen herkästi pettyy moneen osa-alueeseen elon tiellä. Useille metalli on tullut tutun kautta, mutta niille, jotka siihen kiinni jäävät, sillä on syvempi merkitys. Stereotypiointihan tämä on, mutta monesti kuuntelija on pohjavireeltään aika melankolinen hahmo.
Lähes jokainen kappale kuulostaa viimeistellyltä, muttei silti liian kliiniltä. Niitä voisi verrata rallikuskiin, joka pienistä kolhuista ja liirroista huolimatta tulee EK:n ylivoimaisen nopeasti. On tunnelmaa, on raskautta, on taitoa ja näinkin vanhaksi levyksi vielä aika muhkeat soundit. Usea media nimeää tämän kaikkien aikojen metallialbumit-listoillaan jossain vaiheessa. Eikä oikeastaan edes perustele valintaa mitenkään. Eikä tarvitsekaan, tämä jotenkin vangitsee.
Aivan erinomaista syysiltojen juoksumusiikkia. Armeijassa tätä tuli kuunneltua hiljaisuuden jälkeen korvalapuilla. Se olikin hienoa aikaa, kun oli aikaa keskittyä nyansseihin. Itse asiassa näinhän sitä voisi nytkin tehdä...
PARHAAT HETKET
Imaginations from the Other Side – Ystäväni kanssa päädymme joka ainut kerta tähän kappaleeseen.
Another Holy War – Olisiko tässä sitten levyn paras kertosäe? Ainakin se jää joka kerta soimaan päähän.
EI LÄHDE
Albumilla ei ole kuin pari hapenvetokohtaa ja nekin hyvin miellyttäviä.
https://www.youtube.com/watch?v=AB_zVyuAEDk
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti