”Paul Brady - Light In The Dark: Lähestymme kevättä ja valon määrä lisääntyy - myös Lapissa. Paul Brady komppaa ilmiötä.
Patti Smith - Space Monkey: Harva pystyy näin vahvaan tulkintaan. Patti Smith eläytyminen on kokonaisvaltaista ja niin täydellistä.
Rigmor Gustafsson - The Light Years: Kun ajelee Suomen maanteitä ristiin rastiin, niin toki matkaseuraksi kannattaa ottaa kaunista, melodista, ruotsalaista musiikkia. Albumilta Come Home, joka julkaistiin 22.2
Climax Blues Band - Hands Of Time: Yhtye on perustettu 1969. Se myös julkaisi ensimmäisen albuminsa 1969. Albumeita on nyt parisenkymmentä, ja viimeisin on julkaistu vastikään tänä vuonna. Nykyisistä jäsenistä kukaan ei ollut perustamassa orkesteria, mutta enemmistö on ollut mukana 1980-luvun alusta.
The Royal Guardsmen - Snoopy Vs The Red Baroon: Maailman tunnetuin ilmataistelu, missä Ressu Koirankoppi Camelillaan (Moog Konttisen mukaan) kohtaa Parooni von Richthofenin.
Wigwam - Absalom: En muistanutkaan, että Rekku oli näin kova.”
Yyte
”Syu – Vorvados (albumi): Galneryuksen kitaristin sooloprojekti. Iloista, nopeaa ja ah, niin japanilaista poweria. Vierailevat laulajat tekevät levystä kiinnostavan kokonaisuuden.”
Spinebrain
”Freud, Marx, Engels & Jung - Isätön cowboy: Viikon biisi. Mikko Saarelan muistokonsertissa iskeytyi päähän. Melkoinen teksti ja ah, niin ihastuttavaa Saarelan riimin iskentää.
Hassisen kone - Tällä tiellä: Saarelan muistokonsertissa käväisi lavalla myös Jussi Kinnunen U-Bayoun basistina. Aiemmasta miehen bassotuotannosta tämä.
Loppuun kolme (3) biisiä tältä vuodelta ja Songpickrin soittolistalta. Ei sen kummempia saatesanoja, mutta nämä nousivat listalle syystä tai toisesta eilisiltana.
Big Thief - UFOF
Stereophonics - Chaos from the Top Down
Wild Rivers - Moving Target
Roy Orbison – Oh, Pretty Woman: Vielä lisäksi. Naistenpäivän kunniaksi.”
A
”Deafheaven – Night People: Hipsteribläkkistä. Tai jotain äärimetallia, mutta ei se kuitenkaan siltä kuulosta yhtään. Väsyneisiin ja aurinkoisiin iltapäiviin.
Disco Ensemble – Das Boot: Perjantai-meininki. Virtaa pitää olla. Sellaiseen puolikiireiseen perjantaiaamuun.
Uriah Heep – Bird of Pray: Erikoinen, mutta päähän jäävä sävellys. Byronin laulusuoritukset vähän haastavat, mutta toimii. Lumisateessa jossain Jäminkipohjassa.
Dimmu Borgir – I Am Sovereign: Dimmun teokset osaavat kyllä olla jylhiä nykyisellään. Soundit ovat kyllä pahuuden synkimmistä katedraaleista. Talvisille metsäteille.
CHVRCHES – Get Out: Täysin toiseen päähän. Helppoa ja taidokasta poppia. Kauppakeskuksen käytäville.
22 – CALL ME TRIMTAB: Djent-poppia tai jotain sellaista. Onpa sävellys tämäkin. Varmasti ihan kiva soitella. Bänditreenimatkalle sopivaa kampetta.
Sheryl Crow – Tomorrow Never Dies: Bond-teemaa. Tässä on jotain naisellista tähän naistenpäivän tuntumaan. Yöllisten seikkailujen alkuihin.
PJ Harvey – This Mess We’re In: PJ:n ja Thom Yorken duetto. Molemmat tunnistettavina tulkitsijoina. Perjantain alennusmyyntiruuhkaan.
Propagandhi – Things I Like: Nopeaa ja terävää punkia. Ei niin yksinkertaista, mutta hyvin piirtyy päiväksi sävelet mieleen. Energiatason nostoon.
Gojira – The Wild Healer: Gojirahan sopii aina. Siinä on jotain suomalaismetsien kylmyyttä ja maanläheisyyttä.”
-T
[embed]https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=1mul3mKcQRaPxqHx0-zHVQ[/embed]
perjantai 8. maaliskuuta 2019
keskiviikko 6. maaliskuuta 2019
Keikka-arvio: Eppu Normaali Mikko Saarelan muistokonsertissa Tavastialla 5.3.2019
Tammikuussa edesmennyttä Mikko Saarelaa muisteltiin eilen konsertin merkeissä Helsingin Tavastia-klubilla. Illan aikana lavalla nähtiin musiikkia useilta Saarelan kokoonpanoilta U-Bayousta Freud, Marx, Engels & Jung-tribuuttiin ja vierailipa valokeilassa myös fanipohjalta mukaan lähtenyt Kolmas Nainen. Illan pääaktina oli tietenkin Eppu Normaali, jonka tuotannossa Mikko Saarela vaikutti vuoteen 1981 saakka sitä yhtä 90-luvun poikkeamabiisiä lukuun ottamatta...
Eppujen setti oli luvattu olevan erikoiskattaus Saarelan aikaisia ralleja. Asiaan päästiinkin heti ensinumerossa Rääväsuita ei haluta Suomeen suoraan debyyttilevy Aknepopilta vuodelta 1978. Biisilista kulkikin tukevasti 70-luvulla. Toisena vuoron sai ikisuosikki Pidetään ikävää, joka on soinut ”normiseteissäkin” vielä viime vuosina. Kolmantena kuultiin yksi iltaman erikoisuuksista. James Dean (taas) oli Saarelan itsensä alunperin tulkitsema laulu, joka kuultiin alkuperäismiehityksellä esimerkiksi Ratinan juhlakeikalla vuonna 2016. Tällä kertaa Mikkoa solistina kuitenkin tuurasi Juha Torvinen, jonka laulua (tai ”laulua”, kuten Martti kappaletta alusti) ei järin usein kuulla. Ratkaisu istui sopivasti illan tunnelmaan ja varmasti myös sekä Saarelan että Eppujen huumorintajuun.
Settilistan osat 4-7 olivat syöksy esi-eppunormaalihistoriaan. Vahvasti country-sävytteiset kappaleet Rantsille omalle, Maitokuski-twist, Pispalaan ja Aku Ankka-twist olivat Saarelan ja Pantsen aikoinaan tekemiä ensimmäisiä biisikyhäelmiä, joita ei ole koskaan levytetty. Martti totesi Mikon viimeisiä toiveita olleen, että nuo kappaleet vielä äänitettäisiin. Mukavaa poljentoa.
Kamat lujilla ja Kaljanlanttauslaulu ovat kulkeneet myös silloin tällöin ”oikeidenkin” keikkojen ohjelmistossa, mutta niitä seurannut duo oli sellainen jota en ole aiemmin onnistunut itse näkemään keikalla. Sotilaallinen tyhjiö ponnistaa sekin avauslevyltä yli neljän vuosikymmenen takaa sisältäen melkoisen yleisöönmenevän kertosäkeen. Kitara ja kivääri meinasi lähdössään hieman tökätä, mutta liikkeelle päästyään oli iltaman parhaita vetäisyjä.
Kaksi viimeistä ennen encorea kuultua biisiä olivat sitten Marttia lainaten Saarelan neronleimauksia, Torvisen vielä lisätessä ”neronleimausten sarjassa”. Suomi-ilmiö ja Puhtoinen lähiöni ovat edelleen relevantteja, vaikka molempien ensijulkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 40 vuotta. Mahtavia lauluja!
Encoreen bändi saapui kahdella numerolla. Ensin kuultiin se yksi ”viiveellä” Saarelan kanssa tehty teos, eli vuosi vuodelta huikeampi Hipit rautaa. ”Miks kaikki kaunis on niin naiivia?”. Heti sen perään iskettiin Akun tehdas-levyn (1980) aloitusraita Vanha kellarissa valittaa, joka sekin oli itselle livenä ennen kuulematon. Hieno pari ja kontrasti olivat nämä kaksi. Jälkimmäisessä oli ihastuttava paahto.
Näiden jälkeen bändi häipyi lavalta, palaten kuitenkin vierailijoiden kera. Stagelle saapui joukko aiemmin illalla nähtyjä muusikoita, ja yhdessä tempaistiin konsertin päätteeksi tietenkin Njet njet. Pauli Hanhiniemikin kävi laulamassa yhden säkeistöllisen. Asiaankuuluva tunnelma.
Olipa musiikin juhlaa. Mikko Saarelan kädenjälki elää edelleen vahvasti laulujensa myötä.
Eppu Normaali @ Mikko Saarelan muistokonsertti, Tavastia-klubi, 5.3.2019
1. Rääväsuita ei haluta Suomeen
2. Pidetään ikävää
3. James Dean (taas) (Juha Torvinen, laulu)
4. Rantsille omalle
5. Maitokuski-twist
6. Pispalaan
7. Aku Ankka-twist
8. Kamat lujilla
9. Kaljanlanttauslaulu
10. Sotilaallinen tyhjiö (!)
11. Kitara ja kivääri (!)
12. Suomi-ilmiö
13. Puhtoinen lähiöni
14. Hipit rautaa
15. Vanha kellarissa valittaa
16. Njet njet
Videoita keikasta löytyy klikkaamalla tästä.

perjantai 15. helmikuuta 2019
Viikon Aivoradio 7/2019
VIIKON AIVORADIO 7/2019.
Ollaan jälleen melkoisen hälinän keskellä, niin palaamme täksi ja ensi viikoksi albumimallisen Aivoradion pariin. Tällä kertaa tällaista.
"Seventh Wonder – Tiara: Viime vuonna ilmestynyt mahtava proge eepos genreä seuraaville pakko-ostos. Osaa Karevik muutakin kuin Kamelot-pastissit.”
-Spinebrain
"Timo Kämäräinen – Pulpae: Leppoista semijazzia. Kiippareissa muuten Esa Kotilainen. Muita hauskoja faktoja ei ole, vaikka voisi olettaa.”
-T
"Dire Straits – Alchemy: Dire Straits Live: Mark Knopfler – kitara, laulu, Hal Lindes – kitara, John Illsley – basso, Terry Williams – rummut, Alan Clark – urut. Upeaa ja aitoa livetunnelmaa. En kaipaa korvikkeita.”
-Yyte
"Ville Valo & Agents – Ville Valo & Agents: Tänään se sitten tuli. Lähtee kuin pitää ja jatkaa samoilla raiteilla. Miellyttävä kuunnella ja tuo turvallisen fiiliksen. Valo edelleen helkkarin hyvä.”
-A
[embed]https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve[/embed]

perjantai 25. tammikuuta 2019
Viikon Aivoradio 4/2019
"Ryan Adams - Fuck the Rain: Adamsilta tuli uusi, omalla laillaan jälleen ihana biisi.
Weezer - Take on Me: W-bändi heitti tyhjästä levyllisen covereita. Mitään uutta ei olla tehty, ja siksi lopputulos kuulostaa ihan Weezeriltä.
Meeri Sarjasto - Viimeistä kertaa: Lieksa-kaverin ensimmäinen single!
Freud, Marx, Engels & Jung - Pohjanmaan kautta: Löytyi Mikko Saarela in memoriam-soittolistalta.
Ellips - Maailma on rikki: Laitetaan tänne, jos joltain on mennyt ohi. Tunnistettava Matti Mikkola tuotantopuolella tämän parasta antia."
-A
"Real Estate - Serve The Song: Mukavasti tarjoiltua musiikkia 2009 Ridgewoodissa perustetulta yhtyeeltä ja sen neljänneltä albumilta In Mind.
Cass McCombs - Estrella: Joulukuussa julkaistu single tulevalta Tip of the Sphere albumilta. Simppeliä mutta toimivaa sointujen juoksutusta.
Maná - Perdido En Un Barco: Meksikolainen yhtye Guadaljarasta. Solistinaan Fher Olvera.
The Allstar Project - Light for a Thousand Nights: leirialaisen yhtyeen viimeisin albumi Into the Ivory Tower julkaistiin 2011. Viisi vuotta myöhemmin vierailin ensimmäisen kerran tässä kauniissa kaupungissa Atlannin kyljessä.
RPWL - A New World: Orkesteri perustettiin Saksassa 1997 Pink Floydin cover-yhtyeeksi. Tällä vuosi tuhannella yhtye alkoi tuottamaan myös omaa musiikkiaan ja tämä tuorein kappale on kuluvan vuoden tuotantoa. Albumi, Tales from Outer Space, julkaistaan maaliskuun 22.
Phil Keaggy - Steely Funk: Lohkaisu yli 50 albumia julkaiseen yhdysvaltalaisen kitaristin tuoreimmalta levyltä, the Bucket List, joka julkaistiin 11.1.2019
Harry Chapin - Mail Order Annie: Harry on pienten teemojen taituri."
-Yyte
"Helevorn - Nostrum Mare (Et deixo un pont de mar blava): Doomia Mallorcalta... Tämä natiivikielellä kalalonialaisen runoilijan teoksella.
Swallow the Sun - The Giant: Uusi StS ulkona perjantaina... Tästä kaikki aikanaan lähti allekirjoittaneella isosti.
Shylmagoghnar - As All Must Come to Pass: Yksi viime vuoden yllättäjistä, nimihirviö mutta kovaa proge-dödöä.
Madder Mortem - Moonlight over Silver White: Madder Mortem nimenä tullut vastaan TOP-listoilla ja onhan uutukainen ihan laatuprogea.
Mourning Beloveth - A Terrible Beauty Is Born: Mourning Beloveth on doomin salattuja jättiläisiä, vahva suositus genreä seuraaville.
Algiers - The Underside of Power: Keikalla Stadissa, harmittavasti jää väliin."
-Spinebrain
"Emerson, Lake & Palmer - Fanfare for the Common Man: Kuulostaa elokuvamusiikilta. Sitä se ei kuitenkaan lähtökohtaisesti taida olla. Palkintojenjaon taustalle.
Loiriplukari - Ilmastonmuutoksessa: Jonkinlaista viraalihittiä tästä oltiin tekemässä jo viime vuonna. Outo projekti, mutta pakko on sanoa, että se myös jotenkin toimii. Päivän kahvitauolla ikkunasta katsellen.
The Night Flight Orchestra - Can't Be That Bad: Soilworkia viihteellisesti. Speed on nykyään kova laulaja ja musiikki mukavaa ilotulittelua. Perjantaina työpäivän jälkeen, kun se helvetin kauppareissukin on jo tehty.
Hamferð - Hon Syndrast: Ei niinkään pahan, vaan mieluummin synkän kuuloista Färsaarten musiikkia. Sen jumalattoman pakkasen ja ikkunoiden raaputtamisen kyytipojaksi.
Between The Buried and Me - Voice of Trespass: Tämä kappale voisi olla myös Marzi Nymanin tuotosta, mutta vastoin faktoja rummuissa ei ole Anssi. Progejamittelua aamun ensimmäisen excelin pariksi.
Litku Klemetti - Mäkkärirakkautta: Mainstream-outoa indietä, jota ei vaan meinaa jaksaa, mutta tässä kappaleessa oli vähän kiinnostustakin herättäviä elementtejä. Ehkä nokillaan oleva komppi?
Shining - When I'm Gone: Shiningin tavaramerkit eli saksofoni ja täysin vastavirtaan kulkevat sävellykset ovat poissa ja nykyään tehdään musiikkia pop-elementein. Sääli, mutta tämä biisi oli ihan kuunneltava. Tämäkin sellaiseen pakkasillan autoiluun sopivaa.
Adrew Cyrille, Wadada Leo Smith, Bill Frisell - Lebroba: Oikean musiikin lähteiltä tuli vihje, että tämä on oikeaa musiikkia. Kuulostaa vääristyneeltä jazzilta. Voisi soida Road Housessa.
Yngwie j. Malmsteen - Seventh Sign: Ynkkä kuuluu perjantaihin. Ei tarvitse selittää mitenkään. Vesceran laulu toimii aina.
Leprous - Angel: Leprous julkaisi Massive Attack -coverin juuri tänään. Tuotanto on mahtava."
-T
[embed]https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=pnjVnD7VSrSsVjBxb-s5cA[/embed]

perjantai 18. tammikuuta 2019
Viikon Aivoradio 3/2019
”Morrow - Beyond the Cleaved Land: Maaginen crustpunk-levy.
Pelle Miljoona & N.U.S. - Väkivalta & päihdeongelma: Pelle on kova.
Eppu Normaali - Poliisi pamputtaa taas: Mikon muistolle.
Marissa Nadler - Leave the Light On (Demo): ”Tulee keväällä Suomeen”, kaveri hehkutti. Ihan kivaa musaa.
Dirge - Lost Empyrean: Hyvää sludge-pörinää Ranskasta Cult of Luna-hengessä.
Soen - Lotus: Uutta korvakarkkia tarjolla.
Sylvaine - Morklagt: Tämä levy yllätti, Alcest-faneille pakollinen.”
-Spinebrain-
”Remu and his Allstars - Viittä vaille kaks: Vuoden ensimmäisenä katsomani elokuvan, Tuntematon mestari, musiikkia.
Leonard Cohen - You Want It Darker: Cohen oli jo 82-vuotias julkaistessaan viimeisen, herrasmiehen tyylitajulla viimeistellyn, albuminsa lokakuussa 2016.
Ebba Grön - 800°C: Enpä ole hetkeen muistanutkaan ruotsalaisuuttani.
Tom Robinson Band - Right On Sister: tällä 70-luvun lopun Brittibändillä oli siis muitakin kuuntelukelpoisia kappaleita kuin 2-4-6-8 Motorway.
Tasavallan Presidentti - I Love You Teddy Bear: Yhtyeen nimeä kantava esikoisalbumi julkaistiin 1969
The Who - Black Widow’s Eyes: A kertoi Who:n julkaisevan tänä vuonna uuden levyn. Edellinen, Endless Wire, julkaistiinkin vuonna 2006. Nykyään bändi on lähinnä Pete Townsendin projekti, solistinaan Roger Daltrey.”
-Yyte-
"Radiohead - III Wind: Taattua Radiopäätä. Tämä voisi olla ihan hyvin jollain vanhemmallakin levyllä. Hississä keskellä kaupungin melskettä.
Bruce Springsteen - I'm on Fire: Miten tämä ajoittain kuulostaakin niin hyvältä. Ei saisi, koska se on Brucea. Verkkaisesti lipuvassa aamuruuhkassa.
Zombi - Pillars of the Dawn: Sopisi johonkin videopeliin. Digitaalisen kauhun tunnelma. Pimeässä olohuoneessa Ikari Warriorsia pelaten.
Natalie Prass - Ship Go Down: Natalie toimii, miellyttävä ääni. Kahvilassa istuskellen. Esim. Koko päivän.
Sydän, Sydän - Ensin täytyy laulaa laulunsa: Meitä odotetaan mullan alla -hengessä jyskyttävä kipale. Ehdottoman tarttuva. Bändikavereiden kanssa treenien tauolla.
Dream Theater - Erotomania: Klassikkoainesta. Instrumentaali-progea ysärin sydämestä. Joskus osasin nuo alkusoinnut ja se oli kova juttu. Seinäjoen Top-Soundissa vuonna 2001.
Vesta - 3.30: Vesta on ehdottomasti feattaaja ja coveroija. Ääni on hyvä. Kun joku kuitenkin laittaa sitä uuden Juice-leffan materiaalia, niin minä laitan tämän. Työhuoneessa klo 7:44.
Del the Funky Homosapien - The Glow: Vanhan liiton räppiä. Vaikkakin täysin uusi albumi. Mainioita bassokuvioita. Kuulokkeilla lumisateessa kävellen.
Omnium Gatherum - Gods Go First: OG on todella kova bändi genressään. Sitä vain unohtaa kuunnella. Suosittelen. Stratovarius-ikävän iskiessä."
-TooM-
”Organ - Kundi meikkaa: Saarelan Mikon muistolle tämäkin. Konepoppia 80-luvun alusta.
KISS - Beth: Bänditreeneistä kertova biisi. Ne jotka ovat sellaisissa olleet, ehkä tietävät tunteen.
Jamie Walters - Hold On: Hyvä tunnelma ja kitara.
Juice Originals & Riku Nieminen - Viidestoista yö: Juicen bändeissä soittaneet näyttävät, miten yhtyeen kuuluu soittaa yhteen. Esimerkiksi Safka kuulostaa urkuineen aivan itseltään, vaikkei soita paljoakaan. Nieminen itsekin suoriutuu oikein kelvollisesti.
The Cranberries - Animal Instinct: Cranberriesiltä tuli uusi single ja sen innoittamana piti kuunnella tämä vanha hitti.
Pariisin Kevät - Pentti Holappa: Uuden vuoden myötä tähän bändiin tulee usein eksyttyä.”
-A-
[embed]https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=dkAO0vBzRR2Qpx1ZBjQHgA[/embed]

tiistai 15. tammikuuta 2019
Toomion TOP200-biisit: 170. Gojira - The Art of Dying
Intro on sellainen, kuin se ottaisi kravatista kiinni ja laittaisi sen rattaiden väliin. Päätä siinä viedään.
Sanokaapa metallibändi, jonka sanoitukset eivät kuolemaa käsittelisi. Tässä varsinkin on jopa megadethmäisen ontto teksti. Sen voi varmaan osin laittaa ranskalaisuudenkin piikkiin. Ankeahan se on vieraalla kielellä...
Gojiran eduksi on kuitenkin maanläheinen soundi ja laulaja Duplantierin monisävyinen karjunta. Tämän kappaleen rytmistä löytyy se terä, joka sen kärkibiiseihin nostaa.
Keskikohdan mättö on rakenteeltaan jonkin verran tarttuva. Ihan satavarma korvamato koko loppuillaksi.
Gojira soi Töysän sivuteillä. Kun lunta on liikaa ja tekisi mutkissa mieli vetää käsijarrusta.
[embed]https://open.spotify.com/track/7iMQChXFK33TS49QWhE4tt?si=enGmZ7hNTVGgS03Had118A[/embed]
[embed]https://www.youtube.com/watch?v=HTr7bqKHvgE[/embed]

perjantai 11. tammikuuta 2019
Viikon Aivoradio 2/2019
”Suede - Flytipping: Ei uskoisi, että minä Sueden otan kuunteluun. Uusi levy on synkempi, ja siksi mielenkiintoinen.
Low - Fly: Low on ollut paljonkin kuuntelussa ja uusi levy on viime vuoden kärkipaikoilla. Kokonaisuus on, kuin kuuntelisi vähän taajuudelta sivussa olevaa radiota. On siellä silti hyvätkin hetkensä.
Purson - The Contract: Psykedeelisiä säveliä Briteistä. Näissä se alun bassokuvio, määrittää aika pitkälle fiiliksen koko kappaleesta.
Thanatopsis - Introit: Bucketheadin bändi. Ei ihan musiikkia, jollaista luulisi, mutta leppoisaa kuunneltavaa.
Brand New - Desert: Bändillä on tutustumisen arvoista tavaraa. Itsekin vielä haltuun ottamatta.
Clown Core - Hell: Kumma projekti ilmeisen kovilta muusikoilta. Rummut, syna, saksofoni ja bajamaja."
-T-
”Jack The Lad - Time For Change: Lindisfarne hajosi 1973 kahtia. Alan Hull ja Ray Jackson perustivat uuden Lindisfarnen, kun taas Rod Clements, Simon Cowe ja Ray Laidlaw kasasivat Jack The Lad yhtyeen.
Paul McCartney - When the Wind is Blowing: Viikon Macca, lempeää tuulen huminaa vuodelta 1971.
Mike & The Mechanics - Living Years: Totesin A:lle, että Genesis on tuottanut muutaman kovan artistin kuten Collins, Gabriel ja Hackett. Niin ja sitten Rutherford, jonka bändin suurin hitti tämä lienee.
Tony Banks - The Lie: Tony Banks on Mike Rutherfordin lisäksi ainoa Genesiksen kokoonpanossa alusta alkaen mukana pysynyt bändin jäsen. Kosketinsoittaja on julkaissut myös kuusi sooloalbumia. Ensimmäisensä, A Curious Feeling, 1979
Anthony Philips - Which Way The Wind Blows: Philpis oli Genesiksen alkuperäinen kitaristi, joka erosi yhtyeestä sen toisen albumin, Trepass (1970), jälkeen. Erottuaan yhtyeestä hän perehtyi klassiseen musiikkiin ja erityisesti kitaramusiikkiin, mutta myöskin Sibelius mainitaan.
Steve Hackett - There Are Many Sides To The Night: Hackett ei ollut Genesiksen alkuperäisjäsen, mutta oli yhtyeen kitaristi vuodesta 1971-1977 soittaen mm. omilla suosikeillani Selling England by the Pound ja Lamp Lies Down On Broadway.
Peter Gabriel - Down The Dolce Vita: Genesiksen perustajajäsen jätti yhtyeen 1975 lähtiäkseen soolouralle ensimmäisen oman albuminsa hän julkaisi 1977. Nimeä tällä ei ollut, mutta yleisesti tätä kutsutaan nimellä Car (kansikuvansa mukaan).”
-Yyte-
”Skid Row - Youth Gone Wild: Tammikuun korvamatoja, joka jostain aina ui mieleen.
The Human League - Don’t You Want Me: Tästäkään ei tarvitse nähdä kuin biisin nimi, niin jo alkaa korvissa soida.
Jeff Tweedy - Having Been Is No Way to Be: Tweedyn uusi oli luotettavan laatutyötä. Ei liikaa mitään, mutta tyylikkäästi tehty. Hyviä sanoituksia kautta linjan.
Lana Del Rey - hope is a dangerous thing for woman like me to have - but i have it: Lanan albumi voi olla vuoden jokereita.
Jussi & The Boys - Valtatie 66: Vuoden ensimmäinen keikka olisi ohjelmassa huomenissa. Sieltä biisilistalta nostetaan tämä rokettirolli.”
-A-
”Professor Black - I Am the Rock: Lemmyn muistolle hyvä Motörhead-henkinen rock-levy.”
-Spinebrain-
[embed]https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/7kUomsFGBC3De8V9mOT2Ve?si=uiTlhnknTEW6C2QaSlvcBg[/embed]

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)