Tein viime syksynä Facebookiin Top50-listan parhaista Eppu-biiseistä. Tuolle listalle ylsi viisi laulua tältä levyltä (En saa mielestä sinua (24.); Kaikki häipyy, on vain nyt (2.); Kultaista sadetta (47.); Kun jatsia kuunneltiin (33.) sekä Joka päivä ja joka ikinen yö (3.)). Laitan tuolloin kirjoittamani biisiarviot suoraan osaksi tätä kirjoitusta, sillä ne laulut tuli ruodittua aika perusteellisestikin jo tuolloin.
EN SAA MIELESTÄ SINUA
Valkoisen kuplan ensimmäinen biisi, joka asettaa sen levykokonaisuuden tunnelman. Teemaltaan perinteinen biisi: tässäkin kaipaillaan sen kadotetun rakkauden perään tuoppiin nojaillen.
Tässä on harvinaisen paljon akustisia kitaroita ollaakseen ”sähköinen” Eppu-biisi. Vierailevana kitaristina (joka aika kuuluvasti liruttelee omiaan) on senegalilaistaustainen Badu, joka oli nähnyt Eput keikalla ja pyytänyt päästä soittamaan johonkin biisiin. Eppujen historiassa näitä vierailijoita on suhteellisen vähän... Tähän biisiin Badun näppäily tuo kuitenkin aika paljon sopivia, omanlaisiaan sävyjä. Soundit ovat tässä jo aiemmin esillä olleen hämärät, ”Valkoiselle kuplalle” ominaiset: virvelisoundi ja särökitara ovat vähän pistäviä...
”Miksi lähdit pois, nyt liikaa juon” alkaa tekstipuoli, joka osoittaa heti mistä on kyse. Se joku, ”sinä”, on mennyt eikä ole tietoa tuleeko takaisin. Toinen säkeistö kokonaisuudessaan on tekstiltään aika helmeä: vähän sanoja, paljon asiaa. ”Sanonut et kukkasin / siksi korkin hukkasin”. Kertosäkeessä sama homma: helppoja riimejä, vaikeita asioita. Kolmas säkeistö jatkaa siitä mihin toinen jäi jättäen lopussa vielä tilanteen avoimeksi: ”ovi aamulla rapisee / posti luukusta kolahtaa / sydän kurkussa vapisee / väärän kurkkuun solahtaa”. Erityispojot viimeisestä kielikuvasta: joskus se sydän tosiaan hyppää väärään kurkkuun... Lisäksi jälkimmäisessä kertosäkeessä mukaan tulevat makeat Pantsen falsettistemmat, joita ei ensimmäisessä kertosäkeessä ole.
Keikoilla tätä ei ole soitettu ainakaan viiteentoista vuoteen, eikä ole mitään taltioita olemassa livevedoista. Aika korkea sävellaji tässä ainakin on ja kitarasovitukset sellaisia, että voi olla vaikea siirtää keikkaympäristöön. Jonkinasteinen klassikkohan tämäkin selkeästi kuitenkin on ja hieno avaus Valkoiselle kuplalle.
KAIKKI HÄIPYY, ON VAIN NYT
”Kaikkihäipyy”. Mahdollisesti komeimman nimen omaava Eppu-biisi. Teos, jossa Pantsen sävellys ja Martin teksti kohtaavat lähes täydellisesti. Martti on itse kertonut jossain haastattelussa tästä laulusta seuraavasti: ”Siinä oli semmoinen tunnelma siinä melodiassa, että mulle tuli mieleen tällaiset ikuisuusasiat ja oon niitä joskus valveilla yöllä sängyssä maatessani pohtinut.”. Suuria kysymyksiä hienossa biisissä.
Tässä saattaa olla kaunein melodia Eppu-katalogissa. Ensimmäinen säkeistö poikkeaa seuraavista sävellykseltään: eri soinnut ja pelkkää herkkää kitarointia pohjalla. Kun bändi syöksyy sisään säkeistön lopulla, selviää että tässä edetään jälleen kolmimuunteisesti eikä perinteisellä beat-meiningillä. Siinä on yksi merkittävimmistä efekteistä tähän biisiin: tuollainen rytmi tuo tiettyä dramatiikkaa.
Kakkossäkeistössä tullaan perinteisemmille Eppu-vesille. Sointukierto perustuu tehokkaaseen muutaman soinnun pyöritykseen ja laulumelodia (sekä sanat, mutta niihin palataan myöhemmin) pääsevät oikeasti oikeuksiinsa. Toinen kitara demppaa, toinen näppäilee, ja akustiset täydentävät hillitysti. Aku ja ”Vaari” Nevalainen pitävät huolen jykevästä kompista. Jälleen: Jykevyys toimii tässä biisissä dramatiikkantehostuskeinona.
Toisen kertosäkeen jälkeen tulee vivahteita. Nyansseja tarjotaan parilla hiljaisella tahdilla, joiden jälkeen hypätään Pantsen kitarasooloon, jossa kitara ”laulaa” samaa biisiä eikä vain soittele omiaan. Viimeinen säkeistö ja kertosäe (+ kertaus) kulkevat dramaattisella tavallaan taustalaulujen tullessa täydentämään kaunista äänimaisemaa, kunnes bändi hiipuu pois viimeiseen, hiljaiseen säkeistöön jota säestää jälleen ainoastaan kitaran helinä sekä Akun kilistely rumpusetin takana.
Nyt siihen sanoitukseen. Tässä Martti menee aika ytimeen: harvoin on suomenkielinen biisi mennyt näin syvälle ja paljaisiin tunteisiin. Tekstissä on myös tietynlainen oivallus ja pohjalla teema, josta Eput ovat laulaneet aiemminkin: kerran täällä vain taivalletaan...
”Lapsuuteni kesät sumuun vajonneet / palasiksi muistojeni läjään hajonneet / palapelin kokosin paksuin rukkasin / ihmetellen, minne kaikki palat hukkasin / en unta saanut / ja näin / jäin miettimään”.
Niinkuin Martti sanoi, on hän (kuten varmasti monet meistä) pohtinut näitä asioita yöllä sängyllä maatessaan ja unta odotellessaan. Palapelin kokoaminen paksuin rukkasin voi olla aika työlästä eikä palojen hukkaaminen siitä tee yhtään helpompaa...
”Kaiken minkä muistan / aika kutistaa / mä sitä pelkään / sua tahdon rutistaa / kuullut olen ikuisuuteen / kaiken piirtyvän / ja kaiken suhteen / kaiken siirtyvän”.
Aika tekee tehtävänsä ja muistot haalistuvat: ”minulla” on vain ”sinut”. Jotkut viisaat kuitenkin sanovat, että kaikki tehty jää ikuisuuteen eikä katoa pois ja että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Heti tästä ensimmäisestä säkeistöstä on nähtävissä, että nyt liikutaan isoissa teemoissa käyttäen suuria sanoja: onhan biisin nimikin ”Kaikki häipyy, on vain nyt”. Ensimmäisessä säkeistössä näitä suuria sanoja ovat ”kaikki” (kertaa kolme), ”aika”, ”pelkään” ja ”ikuisuuteen”. Koko säkeistön voisi vielä maalata tähän uudelleen, mutta pakko nostaa esille toinen puolikas, jossa kertoja tunnustaa pienuutensa ja että on kuullut asiasta, jota ei ole itse vielä kokenut: ”kuullut olen ikuisuuteen kaiken piirtyvän / ja kaiken suhteen / kaiken siirtyvän”. Kaikki vaikuttaa kaikkeen..
Toinen säkeistö. ”Oli mielessäni elämäni olemattomuus / kuun takaa mulle nauroi ikuisuus / ei huomista / ei eilistä / vain tämän hetken / voi nähdä peilistä”. Ensimmäisen säkeistön tavoin isoja teemoja. Tämä pohjustaa tilannetta entistä enemmän: ensimmäisessä säkeistössä ei saatu unta, ja edelleen mietitään kuunvalossa elämänkulkua. Ikuisuus nauraa kuun takaa pienelle ihmiselle: komea kielikuva. Säkeistön lopussa on yksi Martin tekstillisistä jalokivistä: sanoilla, joilla monisi tekisi lähinnä naurettavia rivejä, taikoo Martti suuren elämänviisauden: ”Ei huomista / ei eilistä / vain tämän hetken / voi nähdä peilistä”. Yksinkertaista poweria. Jälleen isoja sanoja: ”elämäni olemattomuus”, ”ikuisuus”, ”huominen” ja ”eilinen”.
Kolmas säkeistö. ”Valovuosiensa takaa tähdet vilkkuen / unelmille ihmisen hiljaa ilkkuen / tiedänhän, että pieni oon / kun siltä tuntuu, mahdun hyvin kainaloon”. Tähdet heräävät henkiin ilkkuen pienen ihmisen unelmille, kuten kuu nauroi edellisessä säkeistössä. Ne vain ovat ja katsovat vierestä. Viimeinen rivi tässä säkeistössä tarjoaa lohdullisuutta, jonka ymmärsi jo 12-vuotiaana. Vaikka kertoja tiedostaa pienuutensa tässä maailmankaikkeudessa, niin aina on joku, jonka kanssa siitä selviää.
”Niinkuin kuuluu asiaan / kaikki tähdet, kuu ja kaikki muu / aikakin / niin myös aikanaan / sinä lähdet, pois häipyy taikakin / siksi rakastan sua nyt”.
Kertosäkeessäkin tiedostetaan asioiden kulku. Kaikki, mitä tapahtuu ja on, on täällä vain hetken häipyen lopulta pois. Tähdet, kuu, jopa me ihmiset. Niin se menee ja ”kuuluu asiaan”. Mutta vaikka niin tulee käymään, niin juuri tällä hetkellä ”minulla” on ”sinut”.
”Kaikkihäipyy” kuuluu kuunneltavaksi viilenevissä ja pimenevissä syksyisissä illoissa, jolloin biisin sanoman voi oikein tuntea. Tässä on jotain häkellyttävän kaunista ja haikeaa astetta isommalla pensselillä, kuin jolla Eput tavallisesti maisemiaan maalaavat. Ennenkaikkea Martin teksti on uskomaton.
Silloin, kun tämä on keikoilla kuultu, on paikka ollut usein encore-seteissä. Kyllähän tämä kuuluu kuultavaksi isolla stadionkeikalla sytkärimeren valaistessa pimeää kesäyötä. Niinkuin Oulussa kesällä 2004, jolloin Eppu.netiin ilmestyi keikan jälkeen kysely joltain nimettömältä keikallakävijältä, joka kysyi: ”mikä oli se biisi, joka kuultiin Oulun keikalla loppupuolella keikkaa ja jossa laulettiin sydäntäraastavasti ”siksi rakastan sua nyt”?.
Livenä tämä on aina riipaiseva ja setin emotionaalinen kohokohta.
POIS MELUUN JA TUISKEESEEN
Pois meluun ja tuiskeeseen on hieman nopeatempoisempi, mutta edelleen haikeahko yksilö. Tarina vanhainkodissa istuskelevasta lentäjästä, jolla veri vetäisi kerran vielä maailmalle. Jopa hämmentävää kitaransoittoa paikka paikoin sisältävä laulu, joka menee Martin lauluäänellisessä rekisterissä aika korkealle.
Tunnelma on tosiaan haikea. ”Se kaukana on / se jossa vain kuulen tuulen / ja rajana on taivas rannaton”. Erityspojot kohdasta ”Lentomoottorin jyrinän takaa / kun potkuri ujeltaa / minä riemusta vonkaisen / vielä kerran taivaalle ponkaisen”. Tuo kohta, jos mikä, kuulostaa oppikirja-Eppu Normaalilta. Sointukierto on klassinen (I-V-VI-IV), melodiakulku tuttu. Yllättävää tämän biisin soitannossa on erikoisten kitaralinjojen lisäksi tausta kuultava shaker, jota kuuluu oikeastaan ainoastaan tämän biisin lisäksi akustisella Mutala-levyllä.
Minkä mä maailmalle mahdan
kun kerran lähden pois
ei kuplia ruiskeeseen
vaan suoraan meluun ja tuiskeeseen
KULTAISTA SADETTA
Ensimmäinen muistikuva tästä laulusta: WinAmpissa pyöri Eppu-discografia arvotussa järjestyksessä, kun yhtäkkiä tuli vastaan biisi, joka alkoi rumpufillillä. Mikäs biisi tällä tavalla alkaa…
Se oli ”Kultaista sadetta”. Silloin ensimmäisellä tutustumiskierroksella bändin katalogiin ei Valkoinen kupla-levy isommin auennut 12-vuotiaalle pojalle. Eikä vielä toisella eikä kolmannellakaan, vaan oikeastaan vasta nyt viime vuosina on oppinut pikkuhiljaa ymmärtämään tuon levyn lauluja. Jossakin lehtijutussa onkin mainittu, että Valkoisen kuplan sanoitukset ovat Martti Syrjää parhaimmillaan – niiden tueksi ei välttämättä tarvitsisi edes musiikkia.
”Kultaista sadetta” kuitenkin iski jo ensi kuulemalla lähinnä sävellyksensä ja kitarasoundiensa puolesta. Kuulaat kitarasoundit ja eppumainen kertosäe, jonka sanoista meni hetki saada kiinni. Yksi rivi etenkin aiheuttaa pohdintaa yhä edelleen: ”Joko ymmärrän mitä se opettaa / osasin alkaa – osaanko lopettaa?”. Varsinkin tyhjä tahti ennen viimeistä ”osaanko lopettaa”-kysymystä on mystinen hetki.
Tästä biisistä oikein kumpuaa talviyö, kuutamo ja ne pohdinnat, joita jokainen joskus pohtii. Hienoakin hienompi kokonaisuus ja kadotettu Eppu-klassikko, jonka sanoitus on Martin ehdottomasti parhaita.
KUN JATSIA KUUNNELTIIN
Harvinaisempaa tarinnankerronta-Marttia sanoitukseltaan. Omalaatuinen teksti, jossa mies kohtaa naisen festareilla, tarkemmin sanottuna ”jatsijuhlilla”.
Paljon kummallisia sointuja ja Valkoiselle kuplalle ominaisia soundeja (särökitarasoundit ovat vähän kummallisia ja virveli ”kuin toiselta planeetalta”) jotka tekevät tästä aika hauskan keitoksen.
”Kun tuon kaseNtin”... Melkoista poppiahan tämä on. Biisinä kuitenkin aika ainutlaatuinen Eppu-katalogissa. Nousi uuteen tietoisuuteen Mutala-levyn akustisen sovituksen myötä ja nousi myös sähkösetteihin kesäksi 2012 ollen yksi suurimmista keikkayllätyksistä ikinä Eppujen keikalla: eihän tällaista biisiä voinut arvata soitettavaksi Himoksen juhannusfestareilla. Siitäkös riemu repesi! Erityisplussaa Safkan maukkaista urkusoundeista biisin lopulla sekä Martin soittamasta kitarasoolosta.
VALKOINEN KUPLA
Levyn nimibiisi, jossa teema on samankaltainen kuin albumin avauslaulussa. Nainen on jättänyt ja mies istuu ravintolassa hukkuen tuoppiin. Martin laulusuoritus on jälleen yllättävänkin riipaiseva.
Koska vieläkin rakastan sua
etkä vieläkään rakasta mua
enkä osaa luovuttaa
tahdon itseni juovuttaa
Kertosäkeessä on yllättävää triolirytmiä, lähes hätääntyvän kuuloista. B-osan lopussa on kiinnilyönnin ja kysymyksen muodossa samantyylistä tehokeinoa kuin Kultaisessa sateessa: "ja tiedän sen / ja tiedän sen / entä sitten?".
Kitaran soundit ja soitto ovat tässä kuulaita. Erityisesti Pantsen soittamat, juuri ja juuri kuultavissa olevat liidit sopivat tunnelmaan.
Myös jälkimmäisen säkeistön loppupuolella kuultava nostatus ennen kertosäettä toimii, kuten ensimmäisessäkin säkeistössä:
Yöllä kännissä sinulle soitan
jotakin sopertaa koitan
miksi miksi jatkan näin
löydän itseni siitä mihin mä jäin
JOKA PÄIVÄ JA JOKA IKINEN YÖ
”JPJJIY”. Levyn suuri hitti, universaali rakkauslaulu jossa soitto ja sanat helmeilevät kauniisti.
Jo aiemmin tuolta levyltä lähtöisin top50-listalla olevien biisien (Kultaista sadetta sijalla 46., Kun jatsia kuunneltiin 33. ja En saa mielestä sinua 24.) tuli kritisoitua vähän soitinten soundeja. Tässäkin biisissä tuo virvelisoundi häiritsee jonkin verran, mutta tämän biisin on kuullut niin monesti, että sekin on nivoutunut osaksi kokonaisteosta. Kitarasoundeissakin on aikansa kuvaa: säröt ovat edelleen aika AOR:ää ja puhtaat soundit kuulostavat lähes akustisilta kitaroilta. Tässä biisissä kuullaan kertosäkeessä myös eppu-katalogissa aika harvinaista slide-kitaraa, josta Torvinen mainitsee Repullinen nuotteja-opuksessa näin: ”Kertosäkeessä kuultava slide-kitara on soitettu ruuvimeisselillä. Vaikka kitaralehdet väittäisivät mitä, ei meisselin merkillä ole väliä.”...
Sävellys on Valkoiselle kuplalle ominaisen erityisen kaunis. Musiikillisesti se perustuu laulun melodiaan ja tuohon kahden tahdin komppiin, jota säkeistössä ja kertosäkeessä pyöritetään lähes koko ajan. Onpahan nätti melodia, joka taas meinaa kulkea aivan aavistuksen liian korkealla Martin laulettavaksi... Pantse fillaillee kitarallaan koko ajan helistellen. C-osassa (”Ja kun herään yöllä yksin...”) mukaan tulee lisää säröä kitaroiden muodossa. Periaatteessa jälleen hyvin simppeliä. Tässäkin biisissä kitaramelodiat ovat keskeinen osa biisiä: keikoilla monissa biiseissä kuullaan paljonkin improvisaatiota Torviselta ja Pantselta, mutta tässä biisissä intro, soolo ja fillit ovat aika vakioita.
Aiemmissa tämän levyn biiseissä oli jo puhetta, että ”Valkoisella kuplalla” Martin tekstit ovat sellaista runoutta, etteivät välttämättä tarvitsisi edes musiikkia tuekseen. Tässäkin laulussa teksti on huikea, ja jälleen hyvin ns. ”kansantajuisesti”. Kyse ei ole tässäkään biisissä siitä, että yrittäisi tehdä hankalia sanoja hankalaan melodiaan, vaan siitä, että osaa käyttää yksinkertaisia sanoja yksinkertaisen kauniisti laulettuna.
”Meillä on maailma ja tuulet sen / sinulle laulan ja sinä kuulet sen”. Ensimmäinen rivi tekee jälleen selväksi missä ollaan ja millainen tunnelma laulussa on. ”Ja kuitenkin lähelläsi tuskin uskallan hengittää / vaikka vuoksesi myrkkyä joisin, voisin karhuja kengittää”. Tämä on aika tuttu tilanne ja tunne kuulijasta riippumatta. ”Jackpot”-kokoelmaboxin kansilehdessä bändin pojat toteavat, että ”karhunkengitys voi olla riskaabelia puuhaa”.
”Joka päivä ja jokaikinen yö / sinua ajattelen / joka päivä ja jokaikinen yö / jonka sydämeni lyö”. Tässä on oikeastaan sellainen pätkä, joka erottaa Martin muutaman muun sanoittajan ohella nykytekstittäjistä. Asiaan pureutuvan tekstinpätkän ei tarvitse olla rakettitiedettä. Tässähän on, kuten ”Valkoisella kuplalla” ylipäätään, suomalainen mies aika aseista riisutussa tilassa. Yhdellä Youtube-videolla tästä biisistä oli osuva kommentti: ”Suomalaista miestä ei voi ymmärtää ilman Eppu Normaalia – eikä suomalaista naista voi ymmärtää mitenkään”.
”Maailma on kaunis / vaikka tiedä en / tiedätkö sinä / mitä tarvitsen”. Vähän sanoja, paljon pohdittavaa. Uskaltaisiko avata suunsa? ”Tunnen olevani lähelläsi / vaikka kaukana oisinkin / sen sinulle kertoisin / jos oisit minun, ehkä voisinkin”. Jälleen niitä tuttuja tunteita.
”Ja kun herään yöllä yksin nimeäsi huutaen / tiedän: mikään ei palaa ennalleen”. Tämä rivi hyppäsi korville jo yli kymmenen vuotta sitten, aivan ensi kuulemilla. Tämän kertojanhan pitää olla ihan hullu: ei tuollaista oikeassa elämässä tapahdu. Mutta vuodet vierii ja elämä opettaa: ai ei vai...
”Maailmassani / minne meen / mitä sillä / ilman sinua teen”. Eli eihän missään ole mitään järkeä, jos en saa ”sinua”. ”Jonain päivänä kamppaillen / pelkoni sokaisen / sydän rinnassa pamppaillen / tulen luoksesi, tokaisen:”. Jälleen loppuhuipennus, joka jättää lopun avoimeksi. Vielä jonain päivänä päädytään yhteen, vaikka se ei tapahtuisikaan juuri nyt tai huomenna...
Lopussa ikäänkuin vielä huudellaan rakkauden kohteen perään: ”joka päivä ja jokaikinen yö / joka päivä ja jokaikinen yö”...
Tämäkin biisi oli pitkään ikäänkuin itsestäänselvyys. Levyltä kuunnellessa ja keikoilla kokiessa sen vain antoi soida eikä oikein perehtynyt siihen, mitä kaikkea kuoret pitivät sisällään. Oikeastaan vasta ”Mutala”-levyllä vuonna 2011 julkaistu akustinen versio avasi korvat tämän biisin suhteen. Varsinkin sen version kitarasoundit antoivat taas uuden sysäyksen kuunnella Eppuja ylipäätään. Sittemmin tästä on tullut yksi omista Eppu-keikkakohokohdista riippumatta siitä, onko versio ”Mutalan” hengessä akustinen vai perinteinen sähkökitaraversio, jossa nykyisin myös lavavalot ovat aika keskeisessä osassa yhdessä Pantsen delay-kitaran kanssa.
MUTTA IHMEISTÄ SUURIN (JOKA JÄI NÄKEMÄTTÄ)
Ihmeistä suurin on tietenkin selväpäinen näyttelijä. Laulun päähenkilö palaa maailmanmatkoiltaan ja kertoo näkemästään: kaikkea muuta suuressa maailmassa esiintyy, paitsi heitä.
Tässä on eppumainen huumorin pohjavire. Soitanto ja tuotanto ovat kuitenkin levyn mukaista priimaa, vaikka teksti onkin vaisuhko. Martin laulusuorituskin on jotenkin valju... Nasevaa riimittelyä teksti on täynnä, meinaten paikka paikoin jopa kompuroida omaan nokkeluutensa varsinkin biisin loppupuolella.
Maailmassa on polkuja, teitäkin
ja paljon ihmeitäkin
jos lähdet länteen
päädyt itään
siis älä ihmettele mitään
EIHÄN TÄMÄN NYT NÄIN PITÄNYT OLLA
Kiinnilyönnein käynnistyvä, tämän levyn asteikolla lähes rokkaava kappale. Yksinkertainen muutaman soinnun rokki, jossa perinteiset sukupuoliroolit on käännetty ylösalaisin: äidit vain rellestävät ja isät hoitavat perhettä.
Melodiassa on tässä jotain hitiltä kalskahtavaa. Särökitarat ja puhtaat soundit risteilevät hauskasti. Martti laulaa reteämmin kuin aiemmin tällä levyllä, aivan eri soundilla.
On sun varmasti paha olla
mutta turha on yrittää
ilman meitä hunningolla
selittää
Sillä vain isät lapsiaan rakastaa
äidit kaiken vain lakastaa
ei ne muista kukkia kastella
tarpeeksi rakastella
heti ovat oluella
kun kääntää pään
Sinusta silti öisin unta nään
Lopussa on kuitenkin perinteinen eppu-kierre. Soolokin on näppärä. Hieman enemmän hittiin päin kallellaan olevalla tekstillä tämä saattaisi hyvinkin olla tunnetumpikin laulu...
PAHA TAIKA
Albumin päättää sen ainoa Torvisen sävellys. Pahassa taiassa tunnelma on mystinen ja rakenne myös. Kertosäkeeseen lähtö, jossa kaksi Martin laulua menee päällekkäin, kuulostaa vielä nykyäänkin harvinaislaatuisen kehnosti miksatulta kohdalta Eppu-tuotannossa.
Tekstissä on selkeä tarina: poika lipeää tytön ja huilun kautta pahaan taikaan. Koen tämän eräänlaisena henkisenä jatko-osana vuotta aiemmin Kahdeksannella ihmeellä julkaistulle Läpivalaistu-laululle: tunnelmassa ja päähenkilöiden toimissa on jotain samaa.
Valkoinen kupla päätti Eppujen vuosien 1984-1986 hittilevytrilogian. Itse koen tämän levyn joka kerta myös eräänlaisena päätöksenä 80-luvun huolettomalle poprockille: muuntuuhan edellisen vuoden Kitara, taivas ja tähdet- sekä Vuonna '85-hiteillä esillä ollut rock-riemu huomattavasti seesteisempään muotoon tällä levyllä.
Muutaman vuoden ja kuuntelun se vei, että tähän pääsi käsiksi. Nyt kun pääsi, niin harva levy kuulostaa näin tunnelmaan sopivalta näin tammi-helmikuisena talvi-iltana.
http://open.spotify.com/album/3XNFNh83UJU6392ILj0zq8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti