keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 54 - Kingdom of Days (2009)

Albumilta Working on a Dream (2009).

Vuoden 2009 tammikuussa julkaistusta Working on a Dream-levystä (lyhennettynä WOAD) on monille jäänyt tietynlaisen välityön maku. Edellisestä julkaisusta, joka oli Magic-albumi lokakuussa 2007, oli kulunut vasta puolitoista vuotta ja bändi oli kiertänyt heti levyn julkaisun perään 10 kuukauden maailmankiertueen, jonka välissä pidettiin ainoastaan yksi pidempi 2 kuukauden tauko tammi-helmikuussa 2008. Working on a Dream kuitenkin äänitettiin tuon kiertueen breikkien aikana.

Vaikka WOAD ei nautikaan yleistä arvostusta albumina, se poikkeaa muista Brucen levyistä myös edukseen. Monissa lauluissa äänimaisemaa väritetään tavoilla, jotka ovat ennemmin kaikuja 60- ja 70-lukujen popista (Beach Boys/Brian Wilson, The Byrds), sillä mukana on runsaasti jousia, koristelevaa stemmalaulamista ja laulumelodioita, jotka menevät suuntaan jonne Bruce ei useimmiten kulkisi. Jopa tietynlaista Wall of Soundia on havaittavissa. Tyylikkäimmin edellämainitun paketin kokoaa Kingdom of Days.

Bruce on itse todennut Kingdom of Daysin olevan laulu, jollaisen voi tehdä ja laulaa vasta sitten kun on ollut jonkun kanssa todella pitkään yhdessä. WOAD-levyllä on useita lauluja, jotka jäävät hieman haaleiksi tunnelmaltaan: tämä ei ole sellainen. Kokonaisuudessa on jotain levollista. Melodian kuljetuksessa ja bändin säestyksessä ei kiirehditä, kuten ei tekstissäkään.

With you I don't hear the minutes ticking by
I don't feel the hours as they fly
I don't see the summer as it wanes
Just a subtle change of light upon your face

Walk away, walk away, walk away, walk away
This is our kingdom of days


Itse miellän tämän koko laulun lempeän kesäillan kuvaukseksi. Toinen säkeistö kuvaa neljässä rivissä aika paljon tuon illan tunnelmaa. Sitä seuraava bridge-osio on loitsumaisuudessaan ja tekstissään sellainen, että monessa muussa biisissä olisi vaivaannuttavaa kuultavaa. Tähän se kuitenkin sopii erityisesti musiikillisena poikkeuksena ja osana, joka kuullaan ainoastaan tuon yhden kerran.

I watch the sun as it rises and sets
I watch the moon trace its arc with no regrets
My jacket around your shoulders, the falling leaves
The wet grass on our backs as the autumn breeze drifts through the trees

Walk away, walk away, walk away, walk away
This is our kingdom of days
This is our kingdom of days

I love you, I love you, I love you, I love you I do
You whisper "Then prove it, then prove it, then prove it to me baby blue."


Jousien ja fuzzatun sähkökitaran (olisiko Nils Lofgren?) liidaaman välisoiton (joka poikkeaa eri sävellajissa kuin muu biisi) palataan takaisin ”arkeen”. Komeasti se tehdäänkin. Melodia muuntuu muistuttelemaan useista klassikoista, mutta kuulostaa kuitenkin omalta itseltään. Sinä olet siinä, minä tässä ja näin tulee olemaan.

And I count my blessings that you're mine for always
We laugh beneath the covers and count the wrinkles and the grays
Sing away, sing away, sing away, sing away
Sing away, sing away, my darling, we'll sing away
This is our kingdom of days
This is our kingdom of days
This is our kingdom of days


Ei ole täysin väärin sanottu, että WOAD olisi Brucen ja E Street Bandin koristelluin levy sitten vuoden 1975 Born to Runin. On tässä niin paljon tyylitajuisesti soiteltua täytettä E-kadun bändiltä. Tätä nimenomaista laulua kuultiin silloin tällöin albumia seuranneella kiertueella ja ainoastaan kertaalleen akustisena sooloversiona sen jälkeen vuonna 2014. Keikalla vedettynä laulumelodia kulkee aikalailla Brucen rekisterin ylärajoilla, että siihen saa riittävästi poweria.

[iframe src="http://www.youtube.com/embed/--ZH9-CCS1g" width="640" height="340"]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti