Taannoin löysin mielenkiintoisen sivuston metalliaiheeseen liittyen. Siellä oli artikkeli: "List Of 1000 Albums That Can Help You To Have A Full And Comprehensive Understanding Of Metal Music". Artikkelissa on albumiesimerkein pohdittu musiikin taipumista metallin suuntaan.
Viidennessä Ausculton Musa-Tastingissa kuunneltiin Jäsen T:n mielestä Metallin esi-isät-osion parhaat kymmenen biisiä.
Lista, jolta biisit on valittu:
Elvis Presley - Elvis Presley
Chuck Berry - Berry is on Top
Little Richard - Here's Little Richard
Howlin' Wolf - Moanin' in the Moonlight
Willie Dixon - I Am Blues
Bo Diddley - Go Bo Diddley
Link Wray and The Wraymen - Link Wray and The Wraymen
Dick Dale and his Del-Tones - Surfer's Choice
Bob Dylan - Highway 61 Revisited
The Yardbirds - Having a Rave Up With The Yardbirds
The Sonics - Here Are the Sonics!!!
The Troggs - From Nowhere
Steppenwolf - Steppenwolf
The Kinks - Kinks
Buffalo Springfield - Buffalo Springfield Again
The Gun - Gun
Spooky Tooth - Spooky Two
The Rolling Stones - Sticky Fingers
The Rolling Stones - Exile on Main Street
David Bowie - Rise and Fall of the Ziggy Stardust and the Spiders from the Mars
Tasting-osallistujat:
T – Ausculton jäsen T, illan isäntä, junamatkaaja.
A - Ausculton jäsen MT, metallin suurkuluttaja ensi kertaa maistelemassa.
P – Länkipohjan länkkäri neljättä kertaa analysoimassa.
10/10. Bob Dylan - Ballad of a Thin Man. (1965, Highway 61 Revisited)
Kappale on tehty ja julkaistu vuonna 1965. Kappale on Highway 61 Revisitedin tavallisin kappale, mutta sen sanat ovat oudot. Sehän myös kertoo ulkopuolisesta tai oudosta, erikoisesta ihmisestä. Hyvin vahvoja huhuja on siitä, että kappale kertoisi David Bowiesta. Sen on myös huhuttu kertovan homoseksuaalisuudesta.
https://open.spotify.com/track/0f5N14nB8xi0p3o4BlVvbx
https://www.youtube.com/watch?v=hC4r3QFnmQ8
P: Jos haetaan metallivaikutteita, niin ihan aluksi assosioitui ajatukseni kohti doomia. Tavallaan raskasta ja simppeliä, soinnullisesti alaspäin kulkevaa säveltä. Jos kuvittelisi laulut örinäksi niin päästään tarinallisesti samalle tasolle. Soundaa ihan hyvältä vaikkei ihan saakaan tarinasta selvää. Toisaalta tässä on kaikuja myös puhe/rap-sceneenkin.
T: Joo, Dylanin laulutapa on vähän sellainen. Dylanin kappaleet ei ihan suoraan taida koskaan aueta. Minusta bluesissa on aina jotain siistiä. Bluesissa on minusta myös jotain pahaa. pahempaa kuin örinässä. Tuo kappale kuvaa minusta aika hyvin soundeiltaan eristäytyneisyyttä.
MT: Bob Dylania on vaikea olla sivuuttamatta, kun mietitään populaari rockmusiikin historiaa. Ensinnäkin kyseessä oli biisi, jota en ole koskaan aikaisemmin kuullut. Näin ollen minulla ei ole lähtökohtaisesti siitä mitään vertailupohjaa tai muistijälkeä. Vahvalla blues-viballa tässä minun korvaani mentiin ja surullisuus ja melankolisuus loistavat kevyesti läsnäolollaan. Oletan että tämä musiikki vaatii nimenomaan oikean tilan ja paikan, saunan jälkeen puolihikisenä se ei toiminut täysin tietokoneen ruudulla mutta kyllä tuon mielellään kuunteli. Kovana kertosäemiehenä kaipasin ehkä hieman iskevämpää kertsiä, mutta tälläisenäkin se istui hyvin avaukseksi.
T: 7,77
MT: 8,1
P: 6
Tasting-rating: 7,31/10
9/10. The Gun – Race With The Devil. (1968, Gun)
Gurvitzin veljekset eli myöhemmin Curtisin veljekset, tekivät aikamoisen albumin vuonna 1968. Metallin edelläkävijöitä siinä mielessä, että soolot ovat aika metallimaisia. Myös sinfoniaelementtejä löytyy kiitettävästi. Tätä kappaletta ovat coveroineet Jimi Hendrix ja Judas Priest noin esimerkkinä.
https://www.youtube.com/watch?v=kFyEjUXGE2I
P: Aikalailla tulee Manowar-vibat. Onhan tämä selkeästi johtolanka Saksan metallibändeille. Rock ’n rollin tässä kyllä huomaa, kun toinen kitara sitä jauhaa taustalla koko ajan Toisaalta se myös hivenen häiritsee.
MT: Toi tietty räkäisyys ja riffi laittoivat kyllä jalan heti vipattamaan.
P: Kuulostaa aika ajattomalta soundimaailman suhteen.
T: Tolle ajalle minusta aika kova kitaristi. Enemmän tilu kun ne yleensä tuohon aikaan olivat. Jos metalliin vetää viivaa. Ja lisähuomio erityisesti levyn kansissa, vois olla vaikka mitä örriblackista. Hienoja hirviöitä.
M: Siinä mielessä todellakin ajaton ja varmasti tuohon aikaa pahennusta herättänyt. En ihan ehkä suoraan power metalliin tai true metalliin asti mene, mutta olihan tuossa progea ehkä jotain stonerin esiastetta. Onhan tuo kansitaide Rhapsodya tai Manowaria, nyt löydän sen kyllä.
P: Kansitaiteesta tulee mieleen Sepulturan vanhat.
T: 7,95
MT: 8,37
P: 8,45
Tasting-rating: 8,26/10
8/10. The Gun – Rupert’s Travel. (1968, Gun)
Sama levy, samat jampat. Sävellystaitoja oli sen verran, että tällainen youllknowmyname-mäinen instrumentaalikin onnistui hienosti. Varmasti olisi kiva soittaa. Jää ainakin päähän soimaan.
https://www.youtube.com/watch?v=z58BxC0KbeM
T: Minulla on joku fiksaatio näihin instrumentaaliteoksiin. Elokuvamusiikkia Tarantino-hengessä. Miettikää, vuonna 1968!?! Nämä jätkät on oikeasti olleet edellä aikaansa. Tossakin rumpusetti on aikamoista.
P: Audioslave...Grunge...James Bond... Tämä olis ihan hyvin voinut soida -90 luvulla flanellijampoilla. Loistavan kuulosta kyllä. Mutta metallivaikutteet menevät vahvasti grunge-heavy metal-rock´n roll-blues-puolelle. Siinäpä se sukupuu tais tullakin.
MT: Semmoinen pikku anekdootti, että itse olen oppinut kuuntelemaan instrumentaalimusiikkia vasta 2000-luvulla, joten olen siinä vähän märkäkorva. Mutta onhan tässä James Bondia kyllä selkeesti. itselleni instrumentaaleille pitää antaa aikaa ja tilaa kasvaa, tässä kaikki oli typistetty reiluun kahteen minuuttiin, joten olisi kaivannut biisille hieman lisää elämänkaarta. Olihan se silti harmiton ja semmoinen vaaraton mutta kuitenkin miellyttävä ja ei-ärsyttävä.
T: Minusta tuo oli taas pikkusen liian pitkä, tai siinä ei ihan niin paljon tapahdu. Tai olisi kaivannut vähän muutosta tai dynamiikkaa. Mutta ymmärrän kyllä, että MT:lle postrock-miehenä pitäs olla 12 minuuttia.
T: 8,13
MT: 7,91
P: 8,83
Tasting-rating: 8,29/10
7/10. David Bowie – Starman (1972, The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars)
Kappaleen ei pitänyt alun perin edes mahtua albumille, mutta levy-yhtiön Dennis Katz oli sitä mieltä, että kappaleessa on hittiainesta. Se syrjäytti Chuck Berry-coverin Round and Roundin ja jäi melkoisena klassikkona kaikkien mieleen.
https://open.spotify.com/track/0pQskrTITgmCMyr85tb9qq
https://www.youtube.com/watch?v=sI66hcu9fIs
P: En ole oikein ymmärtänyt tätä biisiä. Ihan ok. Ehkä alistajalasieni kautta huomaan näkeväni glam rock-piirteiden alkua asusteiden osalta. Toisaalta yllättävyyden näkökulmasta vahva Queen-fiilis. Vahva linkki myös The Darknessiin.
T: Tämä on siitä outo biisi, etten välillä siedä sitä. Enkä oikein siedä Bowietakaan. En kuitenkaan koskaan käännä kanavaa, jos tulee. Bowien ääni ei ole kaunis. Mutta onhan se vaikuttanut musiikkiin, vaikkei haluttaiskaan. Metalliin välillisesti ihan helvetisti. Kasvomaalit Kiss Immortal… Kisshän on kertonut ottaneensa maalijutut Bowielta, mutta ne vaan veti sen överiksi. Tähtihän sielläkin on kasvoissa.
MT: Kun kuulin biisin teininä ekan kerran niin ei sitten lähtenyt yhtään, kuten ei mikään muukaan Bowien musa. Viime aikoina, varsinkin herran kuoleman jälkeen, sitä on kyllä veivattu meidän saunassa ahkerasti. Yritän kovasti miettiä mitä metallia tässä on... En kyllä ihan heti löydä oikein mitään. Artistissa on varmasti särmää kyllä, mutta mun korvaan biisissä on enemmänkin semmoista Beatlesia.
T: Enemmän sitä minun mielestä on artistissa. Ei tässä biisissä. Tää on vahingossa kuultuna parempi.
P: Tämä olis edelleen hitti jonkun Coldplayn tekemänä.
T: 8,21
MT: 7,666
P: 5,46
Tasting-rating: 7,11/10
6/10. Buffalo Springfield – Expecting to Fly (1967, Buffalo Springfield Again)
Neil Youngin säveltämä ja esittämä kappale. Nousi Billboardin Hot-listalla sijalle 98. Sen tunnetuimmat esiintymiset lienevät elokuvissa Fear and Loathing in Las Vegasissa sekä vähän uudemmassa Joyssa.
https://open.spotify.com/track/3uVmR6oQq0NluVZXkipKHV
https://www.youtube.com/watch?v=hzMl0-bhNcM
MT: Kaunis ja eteerinen biisi, jonka kuulin nyt ensimmäistä kertaa. Enkä tästäkään heti mitään metallia löydä. Enemmänkin semmoinen diskon viimeiset hitaat-biisi, kieli korvaan ja menoksi.
T: En minäkään ennen metallin olemus-hässäkkää ollut kuullut koko bändistä. Hirveästi tässä on Pink Floydia. Kuitenkin sellainen 6-10 vuotta ennen Pink Floydia. Voisi toisaalta olla myös Porcupine Treetä. Tykkään tuommoisesta musiikista iltaisin.
MT: Jos Porcupine niin miksei myös Blackfield? Tämä oli ihan kiva ja nätti kappale muttei ehkä tunnetasolla jättänyt syviä viiltoja.
P: Sanoituksissa on metallia. Porcupinea minäkin tuossa kuulin. Metallia ei ollut kuin sanoituksissa ja ehkä hiukan tunnelmassa.
T: 8,3
MT: 7,56
P: 5,1
Tasting-rating: 6,99/10
5/10. The Troggs – Wild Thing (1966, From nowhere)
Nousi Billboard listan ykköseksi vuonna 1966. Chip Taylorin säveltämä biisi, jopa levyttämä. Mutta The Troggs teki tämän tunnetuksi. Tämänkin on Jimi coveroinut. Suomessahan tämä on soinut Big Cat (Lion)-patukan mainoksessa.
https://open.spotify.com/track/2cM6hAcaR3zsh2oYYV2MWU
https://www.youtube.com/watch?v=YlLspwQaKqQ
P: Alice Cooper yleisestä tunnelmasta ja sanotuksista mutta hivenen fiiliksellä Led Zeppeliiniin. Selkeästi Black Sabbath-riffityksiä. Tiedä vaikka Iommi olis ollut tällä keikalla ja kuunnellut tarkkana korvana riffitysten merkityksen. Eiks Sabbath samana vuonna perustettu?
MT: No siis autenttisuudesta toki plussaa: pahvilaatikkorummut ja kitarat ilman särkijää sekä nokkafuckinghuilusoolo. Onhan tämä kvlt jo isosti.
T: Se ei muuten mun käsittääkseni ole nokkahuilu, vaan urut. Minusta tuossa on aika paljon seksiä. Sitä olisi ilman lauluakin. Tässäkin on se glam rock-vivahde.
P: Riffien kautta tämä on ehkä lähinnä metallin ydintä.
MT: Joo, toi on lähinnä metalliriffiä niistä mitä ollaan tänään tähän mennessä kuultu.
T: Minä ymmärrän, että tämä on Metallin olemus-listalla siksi, että nämä halus särkeä kitarasoundia. On tässä myös punk-yhteys. Eikä metallia olisi ilman punkia. Eihän toi taitavaa ole.
MT: Eikä tarvikaan olla. Mietipä Kissiä, onko se taitavaa?? No ei. Koko bändihän perustettiin siksi, että jätkät saisi pesää. Simmons on kaatanut semmoiset 2,500 kottaraista.
T: No mitäpä bändiä ei siksi olisi perustettu. Ei Gene Lemmylle pärjää.
T: 8,3
MT: 8,27
P: 8,21
Tasting-rating: 8,26/10
4/10. The Gun – The Sad Saga of the Boy and the Bee (1968, Gun)
Edelleen Gun-levyn materiaalia. Tässä jälleen monimuotoista sävellystyötä sekä omaperäiset sanat, joita ei valitettavasti minun taidoilla netistä löytynyt. Soolo-osio on hieno. Musiikkina olisi aika lähellä oman bändini musiikkia.
https://www.youtube.com/watch?v=2an6dXX-KWk
MT: James Bond meets Pink Floyd meets Jimi Hendrix meets Yes. Hyvin semmoinen elokuvamainen, näen videon jo silmieni edessä. Kitara on vaimeahko taustalla, mutta jouset ovat hienot ja rumpali hoitaa hommansa komeasti... Yritän kovasti miettiä heavy-verrokkia... En löydä heti. Biisinä todella hieno ja semmoinen sarjakuvamainen.
P: Tässä metallivivahteet menevät progen suuntaan. Jos omistaisin vinyylisoittimen olisi pakkohankinta.
T: Tässä on riffeissä mun mielestä jo paljonkin heviä. Jopa jotain Megadethin esiastetta kikkailussa. On tuo kitaristi oikeasti aika taitava. Bumblebee Manowar Extreme…
P: Ai saakeli, kun oli hyvin kaivettu Extremen Pornograffiti ja mehiläinen... Paganini... Ynkkä! Vahva tilutus-scenen luoja. Pojat on klassisensa kuunnelleet.
MT: Äijät keulii siellä nyt. Mutta kyllä minä nuo neoklassisen heavy metallin elementit allekirjoitan.
T: 8,39
MT: 8,58
P: 8,74
Tasting-rating: 8,57/10
3/10. Dick Dale and his Del-Tones – Misirlou Twist (1962, Surfer’s Choice)
Dick Dale oli taustoiltaan libanonilaisen isän ja puolalais-valkovenäläisen äidin lapsi. Hän tuli Jenkkeihin armeijan takia, mutta muutti pian Kaliforniaan surffailemaan. Hän keksi tavallaan kokonaan oman tyylin soittaa. Siihen kuului paljon syntyperänsä mukaisia sävelkuvioita ja omituista soitantaa. Mies ei muuten koko elämänsä aikana juonut alkoholia. Hän myös esiintyi aurinkolasit päässä, koska omasi yliherkät silmät. Kappalehan on tutuksi tullut Tarantinon elokuvasta.
https://open.spotify.com/track/5AUzSx4CEHaRKn2Yfck0NJ
https://www.youtube.com/watch?v=ZIU0RMV_II8
P: Onkohan Timo Tolkki kuunnellut tätä aikoinaan? Toisaalta tämä menee myös Iron Maideniin.
MT: Alkuhan nyt oli sitä Flight Of the bumblebeetä by Manowar. Tässä oli musta jämäkät saundit.
T: Olisko esim. bläkkistä ilman tuota soittotekniikkaa? Sit tuossa oli myös se itämaameininki. Tästä tuli mieleen jopa System of a Down.
T: 8,48
MT: 8,43
P: 7,43
Tasting-rating: 8,11/10
2/10. Bob Dylan – Like A Rolling Stone (1965, Highway 61 Revisited)
Monessa listauksessa maailman parhaaksi pop-kappaleeksi nimetty biisi. Tällä Dylan rikkoi kappaleiden ”kolmen minuutin”-standardin, sillä kappale kestää yli 6min. Mielenkiintoista siinä on myös se, että laulu ja soitto ovat eri lailla jaollisia. Soitto menee neljään ja laulu kolmeen. Se ei ole helppoa tehdä, vaikka yrittäisi. Laulu on klassikko. Siitä tekee klassikon myös sanat ja se, että Dylan itse esittää sen joka kerta hyvin eri tavalla.
https://open.spotify.com/track/3AhXZa8sUQht0UEdBJgpGc
https://www.youtube.com/watch?v=dxLMr784l0Q
P: En nyt oikein löytänyt tästä sitä metallin ydintä... Tämä menee ehkä tähän 1990-2000 vaihteen Bon Jovi-teemaan. Aika kaukaa haettu siis metallivaikutelma. Leslie kyllä pauhaa taustalla, että ehkä se on se linkki. Varsinkin kevyempään ja popahtavampaan tyyliin. Ehkä Leslie määritti kahden tyylisuunnan kehityksen. Toisesta tuli kevyempää Rolling stones, Doors, Bon Jovi, yms. vähän kevyemmät. Oisko se toinen suunta sitten sinne raskaampaan, jopa doomiin menevä suunta?
T: Tää on ehkä vähän liian pitkä, mutta sanat on varmasti Dylanissa se juttu. Jos se on Nobelin saanut, niin onhan se merkittävä hahmo. Onhan se vaikuttanut asenteellaan vaikka mihin. Se, ettei reagoi Nobelin palkintoon ja sit vastaa kohteliaasti, on todella taitavaa kannanottoa. Mahdoton sanoa, onko se tahallaan vai vahingossa tehty. Jotain minkä vois Marilyn Manson tehdä. Metallia tässä ei hirveesti ole. Luulen, että se joka sen metallilistauksen on tehnyt, on miettinyt metallia myös ilmiönä. Ei pelkkänä musiikkina.
P: Meinasin just sanoa, että liikut aika kaukana kunnes nappasin Marilynin helmasta kiinni. Nyt ymmärrän linkin. Toisaalta myös Dylanin hahmo norjametallin mystisiin hahmoihin.
T: Meinasin aiemmin viitata Vikernesiin toisinajattelijana, mutta pidin sitä liian raakana.
MT: Kertsi lähtee, mutta saisi räjähtää vieläkin kovemmin. Mutta on se hieno kappale kuitenkin. Klassikkostatuksensa ansainnut.
T: 8,75
MT: 8,55
P: 8,79
Tasting-rating: 8,70/10
1/10. Steppenwolf – Born to Be Wild (1968, Steppenwolf)
Kappale, jonka merkitys kokonaiselle aikakaudelle on iso. Sen merkitys on todella iso myös moottoripyöräilylle juuri sen takia, että Easy Rider on elokuva, jonka takia kappale tuli tunnetuksi. Soundit ovat rouheat, eikä tästä tietysti rokki paljon paremmaksi tulekaan.
https://open.spotify.com/track/63OFKbMaZSDZ4wtesuuq6f
https://www.youtube.com/watch?v=mLhpXUtxS1c
MT: Heavy metal Thunder!!!!
T: Tämä on ilmeisesti ensiesitys heavy metal-termille.
MT: Onhan tässä vuodeksi 1968 aivan jäätävä meno. Toki motoristit varmasti ovat tehneet biisistä oman Graalin maljansa, mutta onhan tässä nyt metallia niin paljon, että pohjalle jää vain kakkosnelosen vahvuista kettinkiä: on hammondia, melkeinpä blaastirumpua ja ennen kaikkea tunnistettava ja mahtava kitarasoundi.
P: Tämä on se Dylanin Lesliestä lähtenyt toinen linja, jonka juuret menee aina sinne Vikernesin metsikköön. Leslie! Tässä on myös vahva riffitys, joka linkkinä selkeästi metalliin... Sabbath, Zeppelin, jne.
MT: Kyllä! Deep Purple, Uriah Heep, Budgie ja Diamond Head. Tässä on just sitä, mä ajan nyt Harrikkaa ja sitten juon kaljaa! Että mitä sä teet??
T: Bassosoolo ja tuo lopetus. Paljon heviä. Alkukantaista vapautta, pahuutta, äijäilyä. Harlikka ja tie. P:hän sen tietää. Tää on jo pikkupoikana ollut mun mielestä hieno biisi.
P: Tiesin kyllä hetken aikaa... kunnes tuli äijäily ja hippeily, sekä mullan ja kaiken maailman kaarnansyönti.
T: 8,84
MT: 9,15
P: 7,68
Tasting-rating: 8,56/10
Raadin TOP-lista:
1. Bob Dylan – Like a Rolling Stone 8,70
2. The Gun – The Sad Saga of The Boy and Bumblebee 8,57
3. Steppenwolf – Born to be Wild 8,56
4. The Gun – Rupert’s Travel 8,29
5. The Troggs – Wild Thing 8,26
6. The Gun – Race With The Devil 8,26
7. Dick Dale and his Del-Tones – Misirlou Twist 8,11
8. Bob Dylan – Ballad of a Thin Man 7,31
9. David Bowie – Starman 7,11
10. Buffalo Springfield – Expecting to Fly 6,99
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti