Viikon Aivoradio 15/2020

A

"Eppu Normaali - Rupisia riimejä, karmeita tarinoita: Vinyylihyllystä tuli kaivettua tämä. Ollapa Ilosaarirock, Sulo-klubi ja Eput soittamassa tätä levyä kannesta kanteen. Yksi parhaista."

T

"Carnivore – Male Supremacy: Carnivore, jos joku on aika epäsovinnaista musiikkia, mutta lopulta se on kannanottoa. Sielläkin välissä hienoja melodioita.

Minä ja Nieminen – Sukkula Venukseen: Olihan erikoinen versio melkoisesta kammotuksesta.

Aili Järvelä – Sisäpiha: Tämä tarrautui jostain listalta korviin. Ihan toimiva.

Jussi Hakulinen – Varkaat, kulkurit: Jussin laulu ja sävellys ovat olleet ominaisuuksina edesmenneen Olli Lindholmin vastaavia aika paljon paremmat. Tässä sanat myös poistuneen Jukka Virtasen kynästä.

Leevi & the Leavings – Jos Helsinki on kaunis: Tuli tässä huhtikuun lumisateessa tämä mieleen.

Jonathan Wilson - 69 Corvette: Tätä Wilsonin albumia on kovin kehuttu, eikä ensikuuleman perusteella ollenkaan suotta.

Kauko Röyhkä & Riku Mattila – Helvetti: Tämä kipale soi aika ajoin. Joku siinä kiehtoo.

Mokoma – Takatalvi: Piruuttani kuuntelin Mokoman Kurimuksen läpi. Takatalvi on Suomi-thrashin ehdottomia klassikoita. Varsinkin se rytminmuutos siellä lopussa. Tiedätte kyllä mikä.

Helloween – Sun 4 The World: Toinenkin ”pitkästä aikaa” -kuuntelussa ollut levy. Rabbit Don’t Come Easylla on monta toimivaa metallibiisiä.

Sepultura – Ratamahatta: Tämä on legenda. Ihan videotaan myöden."

YYTE

"Ben Watt - Summer Ghosts: Vaihteeksi pilvestä tarjottua tuoretta musiikkia, vaikkakin hän julkaisi ensimmäisen albuminsa jo parikymppisenä vuonna 1983. 

Silje Nergaard - Ordinary Sadness: Kun vuonna1990 16-vuotias tyttö nousi Molden Jazz Festivaleilla erään jamisession aikana lavalle Jaco Pastoriuksen kanssa, niin uusi tähti oli syttynyt Norjan jazztaivaalle ja nyt, 30 vuotta myöhemmin, hän on julkaissut 16 albumia. Pehmeää, helposti sulavaa musiikkia - takkaillan punaviinitunnelmointia. 

Badfinger - Get Away: Nilssonin hitti Without You oli alunperin Badfinger -yhtyeen teos, mutta yhtyeen arkistosta löytyy toki myös menevämpääkin rallia. 

Styx - Sing for the Day (live): Kuuntelin musiikkia työtäni taustoittaen ja ajattelin, että jes, Yes! - mutta kyseessä olikin siis tämä Styx. 

Jackson Browne - A Little Soon To Say: Herkän tyylikästä Jacksonia ei todellakaan liian aikaisin, sillä edellinen musiikillinen tuotos on vuodelta 2014.  Uutta albumiakin pukkaa, mutta vasta lokakuussa. 

Deep Purple - Throw my Bones: Avausraita 12.6. julkaistavalta Whoosh-albumilta. Jotain tarttuvaa tässä on, vaikken nykyistä orkesteria tunnistakaan yhdeksi nuoruuteni kiintotähdistä hevin tähtitaivaalla. 

David Clayton-Thomas - Burwash: Clayton-Thomas teki aikoinaan komeaa jälkeä Blood, Sweat and Tears yhtyeen kanssa. Nyt liki kahdeksankymppisenä miehenä hän tekee edelleen jäntevää tavaraa. Tämänkin olisi halunnut kestävän hieman kauemminkin, ainesta olisi ollut pidempääkin jammailuun. 

Adam & The Ants - Five Guns West: Kaverin seinä muistutti tämänkin orkesterin, yhden ensimmäistä post-punk yhtyeistä, olleen olemassa. Ps. Stuart Goddart on syntynyt siskoni kanssa samana päivänä.   

Pretenders - The Buzz: Chrissie Hynden äänesssä on yhä sitä samaa kuin Brass in the Pocket hitin aikana 40 vuotta sitten."

Metallimusiikin olemus – 68. Undulaatit funkin ja bluesin parissa

BUDGIE - BANDOLIER (1975)

Bandolier-albumilla Budgie otti oudon harppauksen jonkinlaisiin folk- ja latinorytmeihin. Bändin rumpaliksi oli liittynyt Steve Williams ja muutenkin mentiin hiukan erilaisilla sävyillä kuin aiempien levyjen parissa oli totuttu.  

Alkumetallista oli tultu monimutkaisempaan ilmaisuun. Burke Shelley jatkoi edelleen kovia suorituksia mikin ja basson varressa ja näin teki myös kitaristi Tony Bourge. Albumin tempo on joka tapauksessa aika paljon rauhallisempi edeltäjiin verrattuna.  

Vaikkei albumin kappalemateriaali minusta olekaan kovin ihmeellistä, on albumi tehnyt aika rohkeita käännöksiä bluesin ja jopa funkin pariin. Onpa kappaleissa myös kitarariffejä, joskaan ei niin metallisia. Jokin tässä rohkeudessa on joka tapauksessa tenhonnut metalliväkeen, sillä albumin kappaleista I Can’t See My Feelingsiä on coveroinut esimerkiksi Iron Maiden. 

Bandolier nousi ehkä hiukan popimpana Brittien listalla jopa sijalle 36. Tällä albumilla on varmasti paikkansa sellaisena tyylillisenä raja-aitojen murtajana, mutta ei se metalli-ihmisille ehkä niin loistavana aukea.  

Kuva: oldrocknews.com

Viikon Aivoradio 14/2020

T

"The Police - Synchronity I: Riittävän progea menoa, että olen jaksanut kuunnella useammankin kerran.

Guy Clark - The Guitar: Enpä tosiaan osaa sanoa mistä eksyin countryn pariin. Enkä tiedä miehestäkään mitään, mutta kappale vaikutti.

Wedding Crashers - Electric Butt: On niin hölmö nimi, että eihän tämä läpeensä kehnoa voi olla mitenkään.

Lana Del Rey - Doin' Time: On hiukan erilainen versio Summertime-biisistä. Komea on.

Antti Pouta - Me Kissat: Antti julkaisu uuden sinkun, mutta laitan kuitenkin tätä vanhan levyn tavaraa. 

Neil Young - Rockin' in the Free World: Jotenkin huvitti, kun tämä tuli randomina tuon Antin biisin jälkeen. Laitetaan se huvittamaan tännekin.

Deep Purple - Lalena: Vanhaa Purplea ilman Gillania, mutta hyvä sävellys.

Stan Getz & Joäo Gilberto - The Girl from Ipanema: Tarvinneeko tästä sanoa paljon mitään. 

Antero Lindgren - Snake and the Devil's Arm: Tuli TOP200-listalle tänään, niin laitetaan tännekin.

Sepi Kumpulainen & Rotsi & Jyrä - Vittumainen mies: On niin leppoisa ja onnistunut biisi, että pakkohan tästä on tykätä. Muutamia kuolemattomia lauseitakin joukossa."


A

"Porridge Radio - Long: Acclaimed Musicin levylistalla tämän vuoden kärki, kun maaliskuu vaihtui huhtikuuksi.

Waxahatchee - Fire: Tämä levy oli samaisella listalla myös top kympissä.

Laura Moisio - En mä voinut aavistaa: Laura Moision uusi levy oli hyvä.

Prince - Sometimes It Snows in April: Niin näemmä tekee.


Bob Dylan - Highway 61 Revisited: On ollut aikaa kuunnella vinyylejä. Tämän biisin nimikkolevy muiden muassa."


YYTE

"Gerry Rafferty - Standing At the Gates: Kappale minun makuuni hänen viidenneltä albumiltaan Sleepwalking (1982). 

JP Leppäluoto - Shalalaa: 2000-luvun alussa tutustuin työn kauttani JP:hen, jolloin hän luotsasi metalliyhtye Charonia. Tämän kappaleen myötä jään suurella mielenkiinnolla odottamaan miehen toukokuussa julkaistavaa albumia. 

Micky Dolenz - Randy Scouse Got: Ex-Monkee pääsi yllättämään - vuoden 2012 tallennus, mutta alunperin Monkees-tuotantoa

Peter Tork - Tender Is: ihan vaan kun tälle linjalle lähdin. Tork oli Monkeesien kosketinsoittaja ja basisti. Hän teki tällaista musiikia 25 vuotta sitten. 

Mountain - Tired Angels (To J.M.H): Musiikkia New Yorkista minun makuun. 

Waltari - The Way: Nyt olisi mielessäni VT21 ja suuntana Kolari, mutta korona muutti kevään suunnitelmani ja puuttuvat hiihtokilometrien jahti jatkuikin Oulussa. Waltarilla lienee ollut mielessään jokin toinen tie laulua kirjoittaessaan.  

Elonkorjuu - Let’s Enjoy It (live): Tässä porilaisyhtyeessä oli kyllä soiton taitoa ja riemua riittämin.

Mike McGear - The Man Who Found God On The Moon: Laulun saundissa on jotain tuttua, joka johtunee siitä, että Miken on Paul McCartneyn veli. Tämän laulun, kuten useimmat McGear (1974) albumin laulut, ovat kirjoittaneet Mike, Paul & Linda. 

Rush - Natural science (Live in Manchester): Yhtyeen albumi Permanent Waves julkaistaan myöhemmin, mutta siltä on kuunneltavissa jo pari Manchesterin live taltiointia."

Toomion TOP200-biisit: 155. Antero Lindgren - Snake and The Devil's Arm

Jostain syystä eksyttiin vuoden 2013 Ilosaarirockissa Antero Lindgrenin keikalle. Siellä Antero soitti pienellä rekkalavalla. Farkkutakissa ja shortseissa esiintyvä partahahmo on hyvin välitön ja sympaattinen. Bändissä soittivat ainakin Risto Joensuu sekä Topi Sahan näköinen Topi Saha. Lavan edusta oli miehen tuntemattomuudesta huolimatta kohta täynnä. Paikalla oli hevimiehiä, hippejä ja kaikenlaisia hipstereitä. Hyvä meininki.

Ilmeen takana on myös vakuuttavia kappaleita, joista Snake And The Devil’s Arm on jäänyt itselleni isoksi kappaleeksi. Siinä on jotain lapsuuden automatkoja ja Radio Novaa. Vähän tylsää, mutta hyvin turvallista. Anteron äänikin on sellainen, että siellä on ainakin elämänkokemusta, vaikkei keikkakokemusta niin paljon olisikaan. Tuolloin tämän tyylistä musiikkia ei tehnyt juuri kukaan.

Antero Lindgren on itseni ikäinen mies, syntyjään Lohjalta. Sen enempää hänestä ei oikein osaa sanoa. Tavallinen mies, mutta epätavallista musiikki. Hyvin koskettavaa silti.

Viikon Aivoradio 13/2020

YYTE:

"Tom Jones - Triple Cross: Seek (The Lost Collection) on Tompan 14.3. julkaisema 29 kappaleen kokoelma sisältäen harvinaisuuksia ja ennen julkaisemattomia kappaleita vuosilta 1964-75.  

Ella Fitzgeralf & Ellis Larkins - Makin’ Whoopee: The Complete Piano Duets oli toinen viime viikon löytö. Mukavaa musiikkia vapaapäivän aamutunnelmaan. 

Sergio Mendes - Reza: Mendesin musiikki soljuu vastustamattomasti rullaten lattaritempollaan luoden keväisen karnevaalitunnelman.  

Phil Collins - Entre deux mondes: Eltonilla on leijonakuninkaansa ja Philillä apinoiden kuningas. Tämä on siis Collinsin musiikkia Disneyn elokuvaan Tarzanista ja sen ranskankielisestä versiosta.  

Geordie - House of the Rising Sun: Kesä 1974 Kuusrock ja Geordie solistinaan Brian Johnson... Nuoruuskin oli kivaa. 

Joanne Shaw Taylor - Here Comes the Flood: Joanne innostui bluesin soittamisesta kuunneltuaan Jimi Hendrixiä, Albert Collinsia ja Steve Ray Vaughania. 

Kenny Rogers - You Decorated My Life: 20.3. kuollut samettiääninen tulkitsija oli yksi countryn suurista tähdistä.  

Them - Gloria: Van Morrison kirjoitti tämän laulun kesällä 1963 ja hänen yhtyeensä Them levytti sen 5.4.1964.  Vuonna 1999 laulu sai tunnustuksen ja se kirjattiin Grammy Hall of Fameen."

T:

"Oranssi Pazuzu - Uusi Teknoratia: Suomen pelottavin bändi. Sitä oli jo Kuolleet Intiaanit joskus Alavuden kulttuurikeskuksella ja sama meno jatkuu. 

Roxette - Joyride: Äkkiä pois painajaisista. Tällä sieltä pääsee. 

Queenrÿche - Inside Out: Vaikka ei Tate olekaan laulajan virassa, niin hyvin on samanlainen ääni hoideltu vokaaleihin. Onnistunut levy on viime vuoden The Verdict. 

Dream Theater - Scene Two II: Strange Déjà Vu: Progemetallin perusteoksia tämä nykyään. Ajoittain kuunneltuna toimii. 

Black Mountain - Phosphorescent Waves: Black Mountain on sellaista minun soitteluhetkien referenssikamaa. Ihan en samalle laulun tasolle yllä. 

Evergrey - Tidal: Lasken tämän vähän samaan kastiin. Mahtava kosketinsoundi. 

Pink Floyd - Shine On You Crazy Diamond, Pts. 1-5: Tämän voi laskea mihin tahansa kastiin. Uskomaton teos. 

Chisu - Tie: Kuuntelin pitkästä aikaa Chisua. Sieltäkin osa biiseistä on timanttisen kovaa materiaalia. 

Pearl Jam - Take The Long Way: Koska PJ nyt vihdoin sai ulos tämän levynsä, niin otetaan siltä pala. Levy ei ollut niin huono kuin pelkäsin. Itse asiassa yhdellä kuuntelulla jopa ok. Tässä tietysti potkii tahtilaji.  

Helloween - Mexican: Legendojen parissa mennään. Legendary artifact, Metal Jukebox, Power metal +2."

A: 

"First Aid Kit - Rebel Heart: Ruotsalaista melodiantajua. 

Eric Clapton - Bell Bottom Blues (live at Staples Center): Claptonin "One More Car, One More Rider"-LP tuli yhtenä iltana kuunneltua. En tiennytkään, että tämän alkuperäisversio ylettää Derek and the Dominoesiin asti. 

The Cranberries - Animal Instict: Dolores laulaa kohdan "So take my hand and come with me / we will change reality" ihastuttavasti. 

The Grateful Dead - Sugaree: On ollut aikaa taas kuunnella GD:tä. "Sugaree" edelleen yksi suosikeista. 

Pearl Jam - Who Ever Said: Tänään julkaistun Gigaton-levyn avausraita."

Metallimusiikin olemus – 67. "Vanhanaikaista".

PINK FLOYD - WISH YOU WERE HERE (1975)

The Dark Side of The Moon oli ollut aivan käsittämätön menestys. Se kun pysyi Billboard-listalla uskomattomat 15 vuotta. Oli ilmiselvää, että seuraavalta levyltä odotettiin paljon, jopa mahdottomia. Bändi olisi mielellään jatkanut töitä Alan Parsonsin kanssa, mutta tämä kieltäytyi oman Projectinsa takia. Näin oli mentävä Brian Humphriesin leipiin.  

Kuitenkaan biisimateriaalia ei alkanut heti syntyä. Kitaristi Dave Gilmour olisi halunnut kehittää jo olemassaolevia kappaleita ja rumpali Nick Mason oli henkisesti jumissa kariutuvan avioliittonsa takia. Roger Waters piti ohjaksia käsissä ja luonnosteli albumin konseptin, jossa kritisoitiin vallitsevaa musiikkibisnestä sekä muisteltiin mielenkirkkautensa menettänyttä Syd Barrettia.  

Albumin nauhoitusten ollessa käynnissä, käveli studioon ylipainoinen mies muovipussi kädessään. Kukaan ei tuntenut miestä aluksi. Sitten bändi tajusi, että kyseessä on Syd Barrett. Tapahtuma oli tunteellinen bändin jäsenille, mutta kaikki olivat sitä mieltä, ettei Barrett ollut normaali. Hänen on kerrottu kuitenkin kommentoineen bändin sillä hetkellä harjoittelemaa Shine On You Crazy Diamondia vanhanaikaiseksi. 

Levy oli niin odotettu, että sitä ei pystytty painamaan niin nopeasti, kuin sitä olisi ostettu. Tästä huolimatta se oli kuitenkin ilmestyessään pieni pettymys fanien keskuudessa. Vuosien saatossa se kuitenkin on saanut ansaitsemansa arvon ja lähtökohtaisesti se nostetaan aina kolmen parhaan Pink Floyd –albumin joukkoon.  

Shine on You Crazy Diamond mahtava kappale, vaikka mittaa onkin nykymaailmaan hirvittävästi. Se on täynnä niitä elementtejä, joita Pink Floyd parhaimmillaan tarjoilee. Tajuntaan tarraavia blues-voittoisia kitaramelodioita, psykedeliaan taipuvia efektejä ja kantaaottavia sanoituksia. Siinä myös kuuluu yhtyeen huoli entisestä bändikaveristaan. Wish You Were Heressa muuten on taustalla jazz-viulusti Stéphane Grappellin soittamaa kamaa, mutta se on miksattu niin hiljaiselle, ettei sitä oikeastaan tajua ellei tiedä sen siellä olevan.  

Tämä albumi on teos. Se menee taustamusiikkinakin, mutta se ei missään nimessä ole yhdentekevä. Pink Floydin musiikista kuulee, että se on Pink Floydin musiikkia. David Gilmourin kitarasoolot ovat juuri sen mittaisia kuin niiden pitääkin. Bendit taipuu sinne, minne niiden olettaakin taipuvan. Richard Wrightin kosketinsoundeissa on aina ollut jotain miellyttävää. 

Metallimaisuutta albumissa ei niin kauheasti ole. Tosin sen synkähköt sanoitusteemat ovat kyllä paljolti sitä, mikä edelleen puhuttaa eritoten metallimusiikissa. Myös kansissa on jotain, mikä on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen metalliyhteisöön. Verratkaapa vaikka näitä kansia ja esimerkiksi The Mars Voltan kansitaidetta. Samaa on ja paljon. 

Ei tästä oikein voi laittaa kuin tuon Shinen esimerkiksi, vaikka todellisuudessa albumi tulee kuunnella kokonaan. 




Kuva: rfi.fr

Toomion TOP200-biisit: 156. Shirley Bassey - Moonraker

Minä olen sen verran noita Bondeja katsonut, (niin kuin varmaan jokainen näinä uusintatulva-aikoina,) että Bond-biisejäkin listalla esiintyy. Kuuraketti eli Moonraker oli Roger Moore -elokuva vuodelta 1979. Moonrakerin tunnussävelmän piti olla alunperin Frank Sinatran heiniä. Se oli menossa myös Johnny Mathikselle. Nämä kuitenkin kieltäytyivät, kuten teki myös Kate Bush. Niinpä säveltäjä John Barry otti puhelimen kouraan ja soitti Basseyn Shirleylle vain pari viikkoa ennen äänitystä. "Mikä jottei!", vastasi Shirley ja tuli laulamaan.

Elokuva on itselleni erittäin legendaarinen, koska se on niitä harvoja, jotka meiltä löytyi VHS-nauhoituksena. On siis katsottu jokusen kerran. Kappale on hidastempoinen ja rauhallinen, mutta nerokkaasti Barry on saanut siihen avaruudessa leijumisen tunnelman vangittua. Eikä Basseyta parempaa Bond-laulajaa ole. Omalla listallani tämä oli taannoisessa Bond-listauksessa kolmen kärjessä.

<iframe width="560" height="315" src="https://www.youtube.com/embed/gt3oQN0cAv0" frameborder="0" allow="accelerometer; autoplay; clipboard-write; encrypted-media; gyroscope; picture-in-picture" allowfullscreen></iframe>