TOOMION TOP100: 20. Antimatter – Lights Out

Tuottajat: Mick Moss, Duncan Patterson, Stefano Soffia
Nauhoitettu: 2003
Julkaistu: 24.6.2003
Levy-yhtiö: Prophecy

On hyvin outoa, että Etelä-Pohjanmaalta joku sai päähänsä kuunnella tällaista musiikkia vuosituhannen vaihteessa. Näin kuitenkin kävi ja tätä kautta bändi ajautui omillekin soittolistoille.

Albumin nimi kertoo kaiken tarvittavan. Valot pois. Synkkä on tunnelma. Se ei ole lainkaan paha, vaan surullinen ja melankolinen. Samaan tapaan kuin Lars von Trierin elokuvat.

Albumilla on erinomaisen vaikuttava alku. Erilaisten äänien käyttö oli jo julkaisuaikaan oivaltavaa, eikä aika juurikaan ole toimivuutta kuluttanut. Erilaisten äänien kirjo ja niiden sijoittelu ovat tämän albumin juttu. Levyn yllä leijuu harsoinen maailmanlopun tunnelma. Kuin olisi tippunut Maailmojen Sota-elokuvan taistelukentille, mutta taistelujen päätyttyä.

"Tunnelma ei ole lainkaan paha, vaan surullinen ja melankolinen."

Uhkaavuutta tai paremminkin kohtalokkuutta lisäävät laulajina esiintyvien vakuuttavat lauluäänet. Vaikka musiikki on yksinkertaista, on sen luokat taitavia soittajia. Everything You Know is Wrongin kosketinsoolo voisi olla jopa Pink Floydia. Dreamin laulumelodiaa voisi kuunnella kauemmankin. Sen melodiakin on toki sellainen, jollaista ei hetkeen ole tehnyt mikään bändi.

Jostain syystä minulla on koko liuta levyjä, joihin ei tule helposti tartuttua, mutta silloin kun tulee ne ovatkin todellisia helmiä. Aika vähän siis löytyy levyhyllystä sellaista turhaa tilantäyttäjää.

Tässä levyssä on hiven nostalgiaakin, mutta lähtökohtaisesti se on surullinen, mutta jumalaisen kaunista musiikkia sisältävä paketti.

Pakko on vielä mainita The Art of Soft Landing, joka on mahtava biisin nimi. Siitä tulee mieleen vanha pc-peli Lunar Lander, jossa piti saada avaruusalus tasaisesti kuun pinnalle.

PARHAAT HETKET
Dream – Melodia on niin kova, että eihän tätä voi mitenkään ohittaa.

EI LÄHDE
Reality Clash – Ei ole samalla lailla herkkää ja koskettavaa kuin muu albumi.

https://open.spotify.com/album/0goXDKM631GN01ui528xl1

TOOMION TOP100: 21. Muse - Absolution

Tuottaja: John Cornfield, Rich Costey, Muse, Paul Reeve
Nauhoitettu: 2002-2003
Julkaistu: 15.9.2003
Levy-yhtiö: East West, Taste, Warner Bros

Ranskan ja Brittien ykkönen, Suomen 12. USA:ssa vasta 107.

SINGLET
- Stockholm Syndrome
- Time is Running Out
- Hysteria
- Sign For Absolution
- Apocalypse Please
- Butterflies and Hurricanes

Kun tullaan bändiin nimeltä Muse, puhutaan uudenn ajan Queenista. Ei ole stadionia, jota kolmen hengen kopla ei haltuunsa ottaisi. Giga-luokan soundi.

Levyn kulku minun kuunteluun tuli kiertoteitä: veljeni omisti levyn, jota äitini kuunteli autossa, jonka otin jollekin Jyväskylän reissulle lainaan. Tuolla reissulla ei sitten muita levyjä kuunneltukaan. Legendaarisen levystä tekee se, että ostin sen nykyiselle vaimolleni ensitapaamisen kunniaksi.

Absolution oli suuri läpimurto. Se täytti aikanaan aukon, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Kansitaide luo kuvaa koko levystä. Ensinäkemältä kaoottista, mutta tarkemmassa syynissä kaikki kiemurat ovat nätissä järjestyksessä. Voi vain ihailla ihmettelen, miten tämä on mahdollista. Kappaleissa on jäsenneltyä rauhattomuutta ja varsinkin levyn loppupää on koskettava joka tunnealueella.

Laulaja Matt Bellamy on yksi kovimmista artisteista tällä hetkellä. Hän on nimenomaan taiteilija kaikkine neurooseineen ja oikkuineen. Äänirekisteri ei ole tästä maailmasta. Pelkkä ääni ei kuitenkaan ole kaikki, vaan suurin kyky miehestä löytyy silloin kun sävellyskynä lyödään kouraan. Koukut, soundit, teknisen masturbaatiotilutuksen ja kauniin tunnelmointimusisoinnin rajamailla liikutaan kuin se olisi itsestäänselvyys kumpaa kaistaa kulloinkin kuuluu kulkea. Musella tuntuu olevan oikeus kulkea kumpaakin.

"Muse onnistuu ajoittain olemaan rasittava"

Sanoitukset eivät ole niin pompöösejä kuin bändin egoa miettien voisi kuvitella. Ne on vain luotu toimimaan yksinkertaisina, jopa typerinä punchlineina, mutta kuoren alla on asiaakin. Blackout sopisi hautajaismarssiksi. Butterflies ja Hurricanes taas on Bohemian Rhapsodyn tapainen teos. Outoutta edustaa Ruled by Secrecyn epävireisen kuuloiset pianotaonnat. Thoughts of a Dying Atheist on jo nimenä sellainen, että herättää mielenkiintoa.

Muse onnistuu ajoittain olemaan rasittava, mutta parhaimmillaan levy kärkkyi jopa kärkisijoja allekirjoittaneenkin listoilla. Nyt sen sijoitus on vakiintunut tähän. Ainakin täksi vuodeksi. Kuunnelkaa, mutta parina eri päivänä.

PARHAAT HETKET
Ruled by Secrecy – Jotain syvältä riipivää tässä on. En osaa selittää.

EI LÄHDE
Päivästä riippuen koko levy voi kuulostaa hirveältä, mutta pääosin todella hyvältä.

https://open.spotify.com/album/0HcHPBu9aaF1MxOiZmUQTl

Keikka-arvio: Maija Vilkkumaa @ Kerubi, Joensuu, 22.4.2016

Nyt on tullut nähtyä yksi pitkäaikaissuosikeista, Maija Vilkkumaa, livenä. Keikkapaikkana toimi viime aikojen luottoklubi Kerubi Joensuussa perjantai-iltana 22. huhtikuuta.

Maijahan piti muutaman vuoden tauon vuosikymmenen alkupuolella (2011-2015) ja vaihtoi yhtyeensä miehitystä. Ainoana bändin pitkäaikaisjäsenenä soittaa tällä hetkellä hänen aviomiehensä, yhtenä maan kovimmista kitaristeista pidetty Mikko Kosonen. Nykyisestä kokoonpanosta täytyy mainita myös rumpali Heikki Kytölä, myös PMMP:stä tuttu taiteilija, jonka lavapreesensistä yksinään voisi maksaa jo pääsylipun hinnan.

Kyseessä on edelleen viime syksyisen Aja!-albumin tiimoilta tehty kiertue, joten ohjelmassa oli useampi biisi uudelta levyltä. Niitä kuultiinkin yhteensä viisi, joista kohokohdaksi nousi Kissavideoita yhteislaulatuksineen. Mikäli uusi albumi olisi tuotettu bändimaisempaan soundimaailmaan, sitä saattaisi tulla kuunneltua enemmänkin. Livenä, rock-bändin esittämänä, biisit nimittäin pääsevät oikeuksiinsa huomattavasti paremmin. Yksikään uusista ei kuitenkaan jäänyt keikalla vanhempien rallien jalkoihin.

Vanhoista raidoista itselleni kolahtivat kovimmin alkusetistä kuultu Liian kauan, joka ilahdutti myös muuta yleisöä avausnumerona kuullun Onnea-biisin jälkeen huomattavan paljon. Hieman myöhemmin perätysten kuullut Mun elämä ja Satumaa-tango ovat Vilkkumaan uran suurimpia hittejä, joista kokemus paistoi hienosti. Muistuipa mieleen taas, kuinka loistavia rock-kappaleita ne ovatkaan.

Setin puolivälin jälkeen nähtiin mielenkiintoinen synkeämpi vaihe triolla Kaivopuiston jää – Mä haluan – Se ei olekaan niin. Erityisesti viimeinen oli osastoa ”karvat pystyyn”: ehkä jopa illan kohokohta. Kososen laajennettu kitaraintro asetteli Kerubiin mahtavan tunnelman.

Siitä eteenpäin ilta olikin rock-juhlaa: Lottovoitto edusti ainoana biisinä edellä mainittua ura-taukoa edeltävää Kunnes joet muuttaa suuntaa-levyä, ja sitä seurasi kolme biisiä reilun vuosikymmenen takaa: Ei-levyltä poimitut Kristiina ja Ei sekä niiden väliin aseteltu vanha kunnon Ingalsin Laura. Näissä meininki oli kovimmillaan, juuri niin kuin kuuluu. Ensin mainittu pääsi hieman yllättämään itseni potkimalla todella lujasti.

Encoreen tultiin tietenkin, tällä kertaa kahden biisin voimin. Totuutta ja tehtävää taisi itselle tarttua korviin jo julkaisunsa aikoihin 2000-luvun alussa edustaen omassa genressään kotimaista kärkeä. Kertosäehän on ollut stadion-kamaa aina. Viimeisenä kuultiin rouhea versio Kesästä, jossa bändi räimi viimeisetkin energian rippeet Kerubin lavalle puolentoista tunnin keikan päätteeksi.

Hieno rock ’n’ roll –show siis. Keikalle ajellessa muistelin omia kokemuksia Vilkkumaan musiikista, johon liittyy yllättävänkin paljon muistoja. Kaikki levyt on tullut vuosien saatossa kuunneltua ja joihinkin biiseihin on ehtinyt muodostua mukavia mielleyhtymiä. Siksi erityisesti Hiuksissa hiekkaa-biisin puuttuminen jättikin fiiliksen siitä, että Maija & bändi pitää nähdä uudestaankin.

BIISILISTA, MAIJA VILKKUMAA @ KERUBI, JOENSUU, 22.4.2016

1. Onnea
2. Liian kauan
3. Parempii aikoja
4. Mun elämä
5. Satumaa-tango
6. Onkse väärin
7. Kissavideoita
8. Kaivopuiston jää
9. Mä haluan
10. Se ei olekaan niin
11. Lottovoitto
12. Lissu ja mä
13. Kristiina
14. Ingalsin Laura
15. Ei

16. Totuutta ja tehtävää
17. Kesä

Videoita keikalta löytyy täältä:

http://www.youtube.com/playlist?list=PLsVziYINquEajJWz8D76N2dGTrSDbC3Aj

TOOMION TOP100: 22.Gojira - L' Enfant Sauvage

Tuottajat: Joe Duplantier, Josh Wilbur
Nauhoitettu: 2011-2012
Julkaistu: 26.6.2012
Levy-yhtiö: Roadrunner Records

7. Suomessa, 11. Ranskassa, 34. USA:ssa.

SINGLET
- L'Enfant Sauvage
- Liquid Fire
- The Axe
- Explosia
- Born in Winter

Liikuin kovassa pakkasessa kohti Töysän takamaita ja bänditreenejä. Tutustuin mp3:sten muodossa Gojiran tuotantoon. Ähtärin paikkeilla päätin, että käyn Tuurista levyn ostamassa.

Ranskan miehet tekevät luonnonsuojelumetallia. Maanläheiseen tunnelmaan päästään varsin kiitettävästi, sillä sävellykset vievät ajatukset poikkeuksetta erinäisiin peltomaisemiin. Minulle tästä tulee eniten mieleen maaseudut syksyn ja kevään kosteimpina aikoina. Vaikka ei tietäisikään, mistä miehet laulavat, on selvää ettei tässä paholaista ylistetä. Musiikissa ei ole sellaista tuhoa. Tässä on enemmän huolta.

Rummutus on nakuttavaa ja tarkkaa, kitarankieliä liu'utetaan ja muutenkin soitossa on jännittävä, rattaiden lailla toimiva flow. Se ei ole sulava ja pehmeä, mutta eteenpäinvievä. Maatalon poikana termi ”kyntävä” sopii tähän mainiosti. Matka pysähtelee, tökkii, kolahtaa kiveen, auraa ja välillä käännetään suuntaa.

"Pelkäksi death metalliksi tämä on vaikea mieltää, mutta parhaita genren tuotoksia, mitä tähän asti olen kuullut."

Laulu on selvää murinaa. Jokaista sanaa ei tarvitse arvailla, vaan lyriikoista saa selvää. Kappaleissa on käytetty vähäisesti efektejä, mutta ne on käytetty oikeissa paikoissa. Soundeissa on jotain todella miellyttävää. vaikka ne ovatkin raakoja ja rajuja. Pelkäksi death metalliksi tämä on vaikea mieltää, mutta parhaita genren tuotoksia, mitä tähän asti olen kuullut.

Tätä kuunnellaan pimeällä, autossa kun Ajellaan bänditreeneihin loppiaisena. Auto täynnä huonosti pakattuja soittokamoja.

PARHAAT HETKET
The Gift of Guilt – Temponvaihteluineen soi etäisesti päässä koko päivän.

EI LÄHDE
Jälleen virheetön albumi.

https://open.spotify.com/album/5dxqD5Kc6cRRi3rErmDfXG

Thank you, Prince (1958-2016)Kiitos, Prince (1958-2016)

Prince Rogers Nelson, known to audiences as Prince, was found dead at his home farm in Minnesota this Tuesday morning, April 21st. The artist was on tour in Atlanta last week and his airplane had to make an emergency landing after him getting a harsh flu.

The last four months have pruned the precursors of rock- and pop-music with a big scythe. Lemmy Kilmister, David Bowie and Glenn Frey are now accompanied by Prince. They're all immeasurably important creators of music from whose pencils, vocal cords, fingers and hands have given birth to countless musical pieces that will continue to make the world a better place even though the musicians leave.

The death of Prince touches significantly. During the first four months of 2016 I have read his biography and listened to a lot of his records. It takes time to get through 39 albums, but I have yet to hear a bad Prince-album. An unbelievable musical talent comes through even though the song material varies quite a bit. As a player, especially a guitarist, he was virtuoso, but also his vocal abilities are one of greatest and multi-tonal: he could sing sharp or soft, when needed.

Everybody who follows music has an opinion about Prince as a person. He was an example of how the most artistically ambitious people tend to be, as seen from a ”normal person's” point of view, strange human beings. Although there's a big amount of stories about tricky and unpredictable artist going around, it's Prince's musical offering that speaks to itself. There's not many people gifted with such a pop-music-ear in a generation.

Like David Bowie, Prince still has something to offer even after his dead. I myself believe in the legend of ”The Vault”, a concrete vault into which he saved all the music he made. There can be found countless, according to legends dozens, complete albums of music. Time will tell if they'll ever be released.

A part of Prince's mystical character is that his songs mostly can't be found from Spotify or YouTube. It's a great pity, because music this great deserves to be heard. His discography is broad, but for some who likes the music from 80s Purple Rain and Sign 'O' the Times are albums must-to-be-heard.

Thank you for all your songs, Prince.

https://www.youtube.com/watch?v=EsRUAoUvP10

-A-Prince Rogers Nelson, suurelle yleisölle Prince, löydettiin kuolleena kotitilaltaan Minnesotasta torstaina 21. huhtikuuta. Viime viikolla artisti oli keikkamatkalla Atlantassa ja hänen lentokoneensa joutui tekemään hätälaskun Princen sairastuttua flunssaan.

Viimeiset neljä kuukautta ovat karsineet rock- ja pop-musiikin edelläkävijöitä isolla viikatteella. Lemmy Kilmisterin, David Bowien sekä Glenn Freyn seuraksi liittyi nyt siis Prince. Kaikki mittaamattoman tärkeitä musiikin tekijöitä, joiden kynistä, äänihuulista, sormista ja käsistä on lähtöisin lukemattomia musiikkiteoksia, jotka jäävät tekemään maailmasta paremman paikan vaikka tekijät lähtevätkin.

Princen kuolema koskettaa merkittävästi. Kuluneen alkuvuoden aikana olen lukenut herran elämäkerran sekä kuunnellut paljon miehen levyjä. Kolmeenkymmeneenyhdeksään (39) levyyn tutustuminen vie aikansa, mutta ainakaan vielä ensimmäisen neljän kuukauden aikana en ole törmännyt huonoon Prince-albumiin. Uskomaton musikaalisuus paistaa läpi, vaikka biisimateriaalia onkin laidasta laitaan. Soittajana, erityisesti kitaristina, mies oli melkoinen virtuoosi, mutta myös lauluääni on pop-historian hienoimpia ja monisävyisimpiä: tarvittaessa terävä mutta myös pehmeä.

Jokaisella musiikkia seuraavalla on mielipiteensä Princestä persoonana. Hän oli kuitenkin esimerkki siitä, että taiteellisesti kunnianhimoisimmilla tekijöillä on taipumus olla normaalin tallaajan silmiin kummallinen persoona. Vaikka tarinoita hankalasta ja arvaamattomasta taiteilijasta liikkuu runsaasti, niin Princen musiikillinen anti puhuu puolestaan. Tuollaisella pop-sävelkorvalla siunattuja ihmisiä ei sukupolveen montaa mahdu.

Kuten David Bowie, myöskään Prince ei kuolemastaan huolimatta ole varmasti sanonut viimeistä sanaansa julkaisujen suhteen. Uskon itse legendaan ”The Vaultista”, konkreettisesta Holvista, jonne hän taltioi kaiken tekemänsä musiikin. Tuolta varastoista löytyy varmasti vielä lukemattomia, legendojen mukaan kymmeniä, valmiita albumeita musiikkia. Aika näyttää, näkevätkö ne koskaan päivänvaloa.

Osa Princen mystistä hahmoa on se, ettei hänen tuotantoaan juurikaan löydy tällä hetkellä Spotifysta tai Youtubesta. Tämä on suuri sääli, sillä näin hieno musiikki ansaitsee tulla kuulluksi. Tuotanto on laaja, mutta 80-luvun levyistä ylipäätään tykkäävälle Purple Rain sekä Sign ’O’ the Times ovat must-albumeita.

Kiitos kaikista lauluistasi, Prince.

https://www.youtube.com/watch?v=EsRUAoUvP10

-A-

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: Yhteenveto

Vielä viimeinen katsaus Bruce Springsteen TOP56-biisilistaan yhteenvedon muodossa. Isketään samalla kaikki arviot yhden sivun taakse, joten jos joskus iskee halu palata näiden kirjoitelmien pariin niin ne löytyvät sitten mukavasti yhdeltä sivulta.

Bruce Springsteen: TOP56-biisit:

56 – The Promise (The Promise, 2010)
55 – Devils & Dust (Devils & Dust, 2005)
54 – Kingdom of Days (Working on a Dream, 2009)
53 – The Wrestler (Working on a Dream, 2009)
52 – Better Days (Lucky Town, 1992)
51 – We Take Care of Our Own (Wrecking Ball, 2012)
50 – Save My Love (The Promise, 2010)

49 – From Small Things (Big Things One Day Come) (The Essential Bruce Springsteen, 2003)
48 – The Wall (High Hopes, 2014)
47 – Radio Nowhere (Magic, 2007)
46 – Kitty's Back (The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle, 1973)
45 – Brilliant Disguise (Tunnel of Love, 1987)
44 – Loose Ends (Tracks, 1998)
43 – Lucky Town (Lucky Town, 1992)
42 – Lost in the Flood (Greetings from Asbury Park. N.J., 1973)
41 – Dancing in the Dark (Born in the U.SA., 1984)
40 – Sad Eyes (Tracks, 1998)

39 – Nothing Man (The Rising, 2002)
38 – I'm Goin' Down (Born in the U.S.A., 1984)
37 – I Wish I Were Blind (Human Touch, 1992)
36 – I Wanna Be with You (Tracks, 1998)
35 - Streets of Philadelphia (Greatest Hits, 1995)
34 – Downbound Train (Born in the U.S.A., 1984)
33 – Girls in Their Summer Clothes (Magic, 2007)
32 – Empty Sky (The Rising, 2002)
31 – American Skin (41 Shots) (High Hopes, 2014)
30 – Ain't Good Enough for You (The Promise, 2010)

29 – Glory Days (Born in the U.S.A., 1984)
28 – Darkness on the Edge of Town (Darkness on the Edge of Town, 1978)
27 – Hungry Heart (The River, 1980)
26 – Tenth Avenue Freeze-Out (Born to Run, 1975)
25 – Born in the U.S.A. (Born in the U.S.A., 1984)
24 – Secret Garden (Greatest Hits, 1995)
23 – Bobby Jean (Born in the U.S.A., 1984)
22 – None But the Brave (The Essential Bruce Springsteen, 2003)
21 – Youngstown (The Ghost of Tom Joad, 1995)
20 – Waitin' on a Sunny Day (The Rising, 2002)

19 – Tougher Than the Rest (Tunnel of Love, 1987)
18 – Atlantic City (Nebraska, 1982)
17 – Back in Your Arms (Tracks, 1998)
16 – Land of Hope and Dreams (Wrecking Ball, 2012)
15 – The Ghost of Tom Joad (The Ghost of Tom Joad, 1995 / High Hopes, 2014)
14 – Because the Night (Live 1975/-85, 1986 / The Promise, 2010)
13 – Prove It All Night (Darkness on the Edge of Town, 1978)
12 – If I Should Fall Behind (Lucky Town, 1992)
11 – Rosalita (Come Out Tonight) (The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle, 1973)
10 – Long Walk Home (Magic, 2007)

9 – Badlands (Darkness on the Edge of Town, 1978)
8 – New York City Serenade (The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle, 1973)
7 – Incident on 57th Street (The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle, 1973)
6 – Jungleland (Born to Run, 1975)
5 – Racing in the Street (Darkness on the Edge of Town, 1978 / The Promise, 2010)
4 – The River (The River, 1980)
3 – Born to Run (Born to Run, 1975)
2 – Thunder Road (Born to Run, 1975)
1 – Blood Brothers (Greatest Hits, 1995)

Tämän listan laatiminen käynnistyi siis oikeastaan jo loppuvuodesta 2014, jolloin kuuntelin koko tuotannon kronologisessa järjestyksessä listausta samalla hahmotellen. Keväällä 2015 otin sitten työn alle varsinaisen kirjoittamisen ja löin listasijat lukkoon niin, ettei niitä tarvinnutkaan sitten enää hirveämmin missään vaiheessa vaihtaa. Kaneettina mainittakoon, että ”Streets of Philadelphia” meinasi unohtua, siksi etukäteen mainostettu 55 biisin listaus muuttui 56:ksi loppuhetkillä.

Miksi sitten ei tasakymmenlukuista biisimäärää? Sisäinen fani iski sen verran pintaan, että piti saada jokainen studiolevy edustetuksi näihin kirjoituksiin. ”Devils & Dust” oli sijalla 56 vielä päivää ennen listan aloittamista, mutta lopulta päädyin vaihtamaan sen ja ”The Promisen” paikkaa. Mutta siis, kaikki Springsteenin studioalbumit olivat lopulta edustettuina listalla. Laitetaan tähän vielä jakauma albumeittain:

6 biisiä:
Born in the U.S.A. (1984)

4 biisiä:
The Wild, the Innocent & the E Street Shuffle (1973)
Born to Run (1975)
Darkness on the Edge of Town (1978)
Tracks (1998)
The Promise (2010)

3 biisiä:
Lucky Town (1992)
Greatest Hits (1995)
The Rising (2002)
Magic (2007)
High Hopes (2014)

2 biisiä:
The River (1980)
Tunnel of Love (1987)
The Ghost of Tom Joad (1995)
The Essential Bruce Springsteen (2003)
Working on a Dream (2009)
Wrecking Ball (2012)

1 biisi:
Greetings from Asbury Park, N.J. (1973)
Nebraska (1982)
Human Touch (1992)
Devils & Dust (2005)

Itseasiassa tuosta lukumäärästä tulee summaksi 58, sillä kaksi biisiä oli edustettuna kahdelta albumilta: The Ghost of Tom Joad ja Racing in the Street. Hieman yllättävää itselle, että Born in the U.S.A. oli noinkin vahvasti edustettuna. Toisaalta Born to Run sai kärkikahinoihin huomattavasti laajemman osanoton. Laajuutta löytyy Springsteenin tuotannosta kyllä. Yllätyksekseni huomasin myös sen, että The Riverin biisit jäivät kahteen, vaikka kokonaisuus on etenkin tämän vuoden (2016) puolella kohonnut huomattavasti meikäläisen listoilla.

Kiitoksia siis tästä matkasta. Ohessa vielä linkit Spotify- ja Youtube-soittolistoihin oheisista biiseistä.

https://open.spotify.com/user/auscultocom/playlist/6E6CQ7NqUt6t5h0T43k3et

https://www.youtube.com/watch?v=eE45GT9Z9kE&list=PLQyNsbngzir2yk_xpaJsUNw3E8D515xOe

Bruce Springsteen - TOP56-biisit: 1 - Blood Brothers

Albumilta Greatest Hits (1995).

Springsteenin artistin ura on tämän listan yhteydessä jo käyty läpi. Yhteistyö The E Street Bandin kanssa käynnistyi vuonna 1972 ja koki alun vaikeudet sekä suursuosion ensin Born to Runin (1975) ja sittemmin Born in the U.S.A.:n (1984) myötä. BITUSA olikin viimeinen varsinainen bändialbumi, sillä Tunnel of Lovea (1987) äänitettäessä soittajia käytettiin vähemmän eivätkä he olleet enää yhtäaikaa studiossa. Vuonna 1989 Springsteen hajoitti yhtyeen eikä hyödyntänyt heidän palveluitaan yli puoleen vuosikymmeneen. Välit olivat viileät ja tulevaisuus hyvin epävarma. Yhtyeen jäsenet lähtivät omille teilleen, muuttivat ympäri Yhdysvaltoja ja osa oli hyvinkin vihaisia Springsteenin päätöksestä.

Tammikuussa 1995 ESB kuitenkin koottiin yhteen, sillä Springsteen oli julkaisemassa uransa ensimmäistä kokoelmaa, Greatest Hitsiä. Mukaan tahdottiin uusia taltiointeja, joihin bändiä tarvittaisiin. Biisejä valikoitui mukaan neljä, joista osa oli vanhempia aihioita. Blood Brothers syntyi kuitenkin Springsteenin kynästä sessioita edeltävänä päivänä.

Olen huomannut tätä listaa kirjoittaessani, että kuunnellessani Bruce Springsteeniä keskityn erityisesti sanoituksiin. Se on hieman yllättävää, sillä olen pitänyt itseäni enemmänkin musiikki-osaston ja soitannon kuuntelijana. Se voi johtua toki E Street Bandistakin, sillä he soittavat niin tarkasti Brucea ja tekstejä tukevalla tavalla ja samalla ”näkymättömästi”, ettei musiikki vie huomiota itse laululta. Toby Scott, joka miksasi myös Greatest Hitsin uudet raidat, on todennut ettei hänen tarvitse erikseen nostaa soittimien äänitasoja saadakseen esimerkiksi eri soittimien rakentamat fillit kuuluviin: bändi tietää jo soittaessaan, milloin on minkäkin instrumentin hetki nousta esiin tai siirtyä taka-alalle.

Greatest Hits-kokoelman kappaleiden äänityssessioista koottiin myös tämän biisin nimeä kantava Blood Brothers-dokumentti, josta välittyy myös yhtyeen sisäinen jännite. Nuo sessiot koottiin äärettomän pikaisesti, sillä Springsteen sai idean kokoelmasta torstai-iltana ja maanantaina oltiin jo studiossa. Itse biisin sävel ja sanat syntyivät siis vielä tuossa välissä. Sessiot aloitettiinkin Blood Brothersilla, joka ei lähtenyt alkuunkaan toimimaan vaan lähinnä runnottiin läpi kuin vihaisena versiona. Toinenkaan versio ei asettunut uomiinsa, ja jo liki luovuttanut bändi päätti yrittää vielä kerran, kun Bruce sai idean lempeämmästä tunnelmasta. Tuo kolmas versio päätyi sitten albumille ja tämän listan kärkipaikalle.

Dokumentti tekee tehtävänsä myös siinä, millainen mielikuva biisistä välittyy. Heti ensimmäisistä akustista kitarasta näppäillyistä äänistä aina viimeisiin fade-outia edeltäviin nuotteihin mieleen alkaa ilmestyä muistijälkiä milloin Springsteenistä ja E Street Bandista studiossa työstämässä tätä biisiä, milloin omista kavereista ja seikkailuista vuosien varrelta. Weinbergin sudeilla soittama komppi, äänimaiseman oikeasta reunasta mukaan soljuva Bittanin piano, keskellä jämäkästi seisova Tallentin basso sekä oikealta mukaan ilmestyvät Federicin urut sekä Clemonsin saksofoni luovat lempeän äänivallin, jonka tunnistaisi E Street Bandiksi missä vain. Jossain kahden viimeisen ja Springsteenin välillä esiintyy myös Nils Lofgrenin kitara pienillä, vaimennetuilla nuoteillaan.

Blood Brothersin, jos minkä, säestyksessä on kokemuksen tuomaa tyylitajua. Sävellys on käytännössä aika yksinkertainen Drop D-vireessä näppäilty akustisen kitaran sointukuvio, jossa säkeistön jälkimmäinen osio alkaa vieläpä perinteisesti IV-tason soinnulla. Niin sen kuuluu tässä mennäkin. Teksti onkin sitten melkoinen näytös.

Tekisi mieleni sanoa, että jos tästä sanoituksesta ei löydä jotain mikä resonoi, niin silloin on jotain pielessä. Springsteenillä ja ESB:llä oli selvästi puhumattomia asioita, mutta Bruce siirsi niitä lauluun jota ryhdyttiin yhdessä työstämään. Siksi tästä biisistä välittyy aika ytimeen menevä suloisenkatkeranhaikeus. Greatest Hitsin sisälehtisestä löytyy biisintekijän omat kommentit kaikista kokoelman lauluista. Osasta on pidempiä kirjoituksia, mutta Blood Brothersin kohdalla niitä ei tarvittu. Springsteen kirjoitti ainoastaan: ”It was good to see the guys”.

Itselleni Blood Brothers oli jonkin aikaa käytännössä täytebiisi, joka työstettiin uuden materiaalin pakon edessä. Vuosien varrella tämän biisin sanoma kuitenkin iskostui alitajuntaan kuin varkain. Musiikkia voi kuunnella puuhailun taustalla tai siihen keskittyen, mutta se on parhaimmillaan silloin kun siihen paneutuu ja se herättää tunteita. Sen tämä teos tekee joka kerta.

Teksti on kasvutarina ystävistä. Siitä, millainen on matka lapsuuden leikeistä aikuisuuden haasteisiin ja mitä merkitsevät he, joiden kanssa tuo matka taivalletaan. Kun muistetaan Springsteenin kiristyneet välit bändin kansssa noihin aikoihin, ovat nämä sanat aika koskettavia. Aikoinaan on luvattu seisottavan rinta rinnan, vaikka ympäröivä maailma kävisi päälle millaisella voimalla. Nyt kun tuo hyökkäys on alkanut, aika on alkanut tehdä tehtäväänsä ja muistot ja aika itsessään alkavat häipyä pois.

Toisen säkeistön sanoitus kokonaisuudessaan on mielestäni Springsteenin paras. Aikuistuvan maailma avautuu: sen kovuus hioo unelmista särmät, pehmentäen ne todellisuudeksi. Lupaukset, jotka luvataan viattomina, muuntuvat ainoastaan vitseiksi. Kaikki se, mikä aiemmin näytti mustalta ja valkealta, helpolta käsittää, onkin nyt vain harmaata massaa, johon ihmiset kadottavat itsensä töiden, laskujen ja arjen alle. Yhtäkkiä ei olekaan enää tarjolla suojaa, jonka ystävät ovat tarjonneet ja jonka on saattanut ottaa itsestään selvyytenä.

Yksinkertaisen ja säkeistön sointukiertoa seuraavan huuliharppusoolon jälkeen kuullaan pieni B-osa, jossa muistellaan pikaisesti matkalle jääneitä menneitä muistoja ja ihmisiä, mutta käännetään nopeasti katse takaisin eteenpäin viimeiseen, Springsteenille niin tyypilliseen hiljaiseen säkeistöön. Kolmannessa säkeistössä melkeinpä kuiskaava laulutyyli saa aikaan vaikutelman äänestä, joka puhuu kuulijan pään sisällä. Epäluulo siitä, muistavatko tai ajattelevatko vanhat kaverit vielä toisiaan, piipahtaa varmasti kaikkien mielessä jossain vaiheessa. Sitä miettii, uskaltaisiko ottaa luurin kouraan ja soittaa ja onko millään yhdessä koetulla lopulta merkitystä. Lopputulema Brucen pohdinnassa on kaunis: samojen tähtien alla kuljetaan kuitenkin ja menneet pitää taltioida sydämeen.

Bruce taitaa olla itsekin ymmärtänyt Blood Brothersin erityisyyden. Siitä kertoo biisin keikkahistoria: se on nimittäin esitetty ainoastaan kolme kertaa. Kaksi ensimmäistä olivat maailmankiertueiden viimeisten keikkojen viimeisenä biisinä (New York 2000 ja 2003), viimeisin kuultiin Orlandossa huhtikuussa 2008 keikalla, joka oli ensimmäinen E Street Bandin alkuperäisjäsen Dan Federicin menehtymisen jälkeen. Tuolloin Blood Brothers avasi setin vaihtoehtoisena, kovempana versiona. Keikkaversiossa viimeinen säkeistö on lisäksi muunnettu erilaiseen muotoon, joka on suoraan omistettu ESB:lle:

Now I'm out here on this road, out on this road tonight
I close my eyes and feel so many friends around me in the early evening light
And the miles we have come and the battles won and lost
Are just so many roads traveled, so many rivers crossed
And may God give us strength and the faith in one another
'Cause it's a good night for a ride 'cross the river to the other side, my blood brothers

Loppukaneetiksi soveltuukin tuo kiertueenpäätösversio Madison Square Gardenista kesältä 2000. Allekirjoitan myös Youtube-kommentin, joka haastaa katsomaan kyseisen videon kuivin silmin varsinkin nyt, kun tietää taustat. Bruce itsekin joutuu nieleskelemään kyyneleitään useaan otteeseen ja tulkitsee laulun sydämellään. Erityisesti ilmeensä kohdassa ”makin' a fool's joke out of the promises we make” on näkemisen arvoinen. Videon laatu on VHS-aikaa, mutta tunne välittyy.

Näin päättyy Bruce Springsteenin TOP56-biisilistaus. Pitkä pohdinta kärkikaksikon järjestyksestä ei kuitenkaan muuttanut listausta mihinkään siitä, mihin se vuosi sitten asettui. Blood Brothersia ei tule koskaan skipattua, jos se soittimissa vastaan tulee. On ollut iltoja, jolloin se on soinut repeatilla samalla kun on tullut pohdittua mistä itse on tulossa ja minne mahtaa olla menossa.

Tätä listaa on ollut ilo tehdä ja uppoutua Bruce Springsteenin tuotantoon koko laajudeltaan. Kiitoksia seurasta!

We played king of the mountain out on the end
The world come chargin' up the hill, and we were women and men
Now there's so much that time, time and memory fade away
We got our own roads to ride and chances we gotta take
We stood side by side each one fightin' for the other
We said until we died we'd always be blood brothers

Now the hardness of this world slowly grinds your dreams away
Makin' a fool's joke out of the promises we make
And what once seemed black and white turns to so many shades of gray
We lose ourselves in work to do and bills to pay
And it's a ride, ride, ride, and there ain't much cover
With no one runnin' by your side my blood brother

On through the houses of the dead past those fallen in their tracks
Always movin' ahead and never lookin' back

Now I don't know how I feel, I don't know how I feel tonight
If I've fallen 'neath the wheel, if I've lost or I've gained sight
I don't even know why, I don't know why I made this call
Or if any of this matters anymore after all

But the stars are burnin' bright like some mystery uncovered
I'll keep movin' through the dark with you in my heart
My blood brother

https://www.youtube.com/watch?v=eE45GT9Z9kE

https://www.youtube.com/watch?v=BHj0oi0QP_E

https://www.youtube.com/watch?v=j5-QMHFiIA4