maanantai 27. kesäkuuta 2016

TOOMION TOP100: 18. Leprous - The Congregation


Tuottaja: David Castillo
Nauhoitettu: 2014-2015
Julkaistu: 25.5.2015
Levy-yhtiö: InsideOut Music

Suomen listan 39.

Tuoreen tuttavuuden uusin albumi sisältää musemaista minimalismia, josta on vaikea genressään paremmaksi pistää.

Vaikka genremääritelmissä vilahtelee metalli, on tätä vaikea metalliksi mieltää. Progressiivista tämä ehdottomasti on, monelle voi olla liiankin hankalaa kuunneltavaa. Rytmit ovat pääsääntöisesti sellaisia, joita jokaisen rumpalin on kiva pöytään naputella.

Avantgardismi on vahvasti läsnä. Nykymusiikissa termistä on tullut jokamiehenoikeus. Totta on, että Leprous menee hiukan eri reittiä kuin moni muu metallibändi, mutta ei toki ole tuon reitin ensimmäinen, eikä viimeinenkään kulkija. Kaiken outouden keskeltä löytyy jotain hyvällä tavalla euroviisumaista. Sitä löytyy puhtaimmillaan The Floodista, joka vellovana, lähes balladinomaisena teoksena tuo hyvinkin tulvan mieleen.

"Avantgardismi on vahvasti läsnä. Nykymusiikissa termistä on tullut jokamiehenoikeus. "



Laulaja Einar Solbergin ääni muistuttaa A-han Morten Harketia. Ääniala on laaja ja äänen puhtaus omaa luokkaansa. Myös tämä seikka tekee musiikista hyvin epäraskasta, vaikka paikoitellen viljellään jopa djent-soundia. Sitä on lopulta riittävän vähän, eikä se tunnu vähääkään geneeriseltä. Kosketinliidit olisivat monen bändin yhteydessä jopa karmeita, mutta niiden soundeihin luotetaan Leprouksen musiikissa niin paljon, että ne ovat jopa erinomaisen kuuloisia. Tuota pelkistettyä soundia kun täydentävät vielä Baard Kolstadin tunnistettava rytmiikka rumpujen takana, on soppa valmis.

Tämäkin albumi on parhaimmillaan juuri kokonaisuutena. Alusta loppuun kuunneltuna.

PARHAAT HETKET
Rewind –
Tähän olisi monta muutakin voinut valita, mutta tämä näistä eniten päähän jää soimaan.

https://open.spotify.com/album/0BTCS1O61sSYZ8o5kCqx03

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

TOOMION TOP100: 19. Soilwork - Stabbing the Drama

Tuottaja: Daniel Bergstrand
Nauhoitettu: 2004
Julkaistu: 28.2.2005
Levy-yhtiö: Nuclear Blast

Ruotsin listan 14. Suomessa 19. USA:ssa 166.

SINGLET
- Stabbing the Drama

Matkalla itsensä toistamiseen Soilwork pystyi raapimaan vielä aivan mahtavan Stabbing the Draman. Sanottakoon, että bändi teki yllättävän väkevän paluun vuonna 2015 The Ride Majesticilla.

Albumi sisältää hiukan raaempaa mättöä ja progempia sävellyksiä. Tuotanto toistuu ajalleen epätavallisesti aika diskanttivoittoisena. Teos on kansista lähtien priimaa, mutta varsinkin levyn loppupää alkaa potkia päähän, kun alkupuoli levystä on ollut vain tavallisia vartaloiskuja.

Levyn tuottaja Daniel Bergstrand on saanut bändin kuulostamaan ammattimaiselta, mutta silti omaperäiseltä. Se ei ole niin massanmakuinen, vaan mieluummin Kiss-Kiss karkki Fazerin parhaat-pussissa. (Vaikka itseasiassa Islanti on se paras nami.)

"Ei 70-luvun jälkeen ole tullut yhtään ruotsalaista bändiä, jossa ei kuuluisi ABBA:n melodiaperintö."



Levyllä on muutamia erittäin raakoja iskuja. Stalematen ja Blind Eye Halon kaltaisilla biiseillä levyn mitaksi olisi riittänyt vaikka se 29 minuuttia ja kolme sekuntia. Vaikka itse musiikki genrenä on niin kaukana tämän hetken valtavirtamusiikista mukaan lukien metallin valtavirta, tulee albumi vaivatta kuunneltua läpi. Joo, kyllähän The Crestfallenissa mennään aika Radio Rock-linjaa, mutta vain pirun paljon paremmin.

Soitto kulkee. Hyvää paahtoa, metallista maalailua mutta vahvasti eteenpäin mennen. Per Gessleä mukaillen: ”Ei 70-luvun jälkeen ole tullut yhtään ruotsalaista bändiä, jossa ei kuuluisi ABBA:n melodiaperintö.” Kyllä se kuuluu Soilworkissakin. Sävellykset nousevat liitoon poikkeuksetta niiden hienojen kertosäemelodioiden takia. Tästä hyvä esimerkki on Distancen kertosäkeen variaatiot kappaleen lopussa.

Tämä on sellainen tehokas pyöräytys. Kun pitää saada asiat käyntiin, niin silloin soi mainiosti. Esimerkiksi valmistautuessa johonkin urheilusuoritukseen.

PARHAAT HETKET
Blind Eye Halo –
Aina yhtä viihdyttävä pläjäys.

https://open.spotify.com/album/5ROS5cZpvnElo66wBq7GTV

maanantai 30. toukokuuta 2016

TOOMION TOP100: 20. Antimatter – Lights Out

Tuottajat: Mick Moss, Duncan Patterson, Stefano Soffia
Nauhoitettu: 2003
Julkaistu: 24.6.2003
Levy-yhtiö: Prophecy

On hyvin outoa, että Etelä-Pohjanmaalta joku sai päähänsä kuunnella tällaista musiikkia vuosituhannen vaihteessa. Näin kuitenkin kävi ja tätä kautta bändi ajautui omillekin soittolistoille.

Albumin nimi kertoo kaiken tarvittavan. Valot pois. Synkkä on tunnelma. Se ei ole lainkaan paha, vaan surullinen ja melankolinen. Samaan tapaan kuin Lars von Trierin elokuvat.

Albumilla on erinomaisen vaikuttava alku. Erilaisten äänien käyttö oli jo julkaisuaikaan oivaltavaa, eikä aika juurikaan ole toimivuutta kuluttanut. Erilaisten äänien kirjo ja niiden sijoittelu ovat tämän albumin juttu. Levyn yllä leijuu harsoinen maailmanlopun tunnelma. Kuin olisi tippunut Maailmojen Sota-elokuvan taistelukentille, mutta taistelujen päätyttyä.

"Tunnelma ei ole lainkaan paha, vaan surullinen ja melankolinen."



Uhkaavuutta tai paremminkin kohtalokkuutta lisäävät laulajina esiintyvien vakuuttavat lauluäänet. Vaikka musiikki on yksinkertaista, on sen luokat taitavia soittajia. Everything You Know is Wrongin kosketinsoolo voisi olla jopa Pink Floydia. Dreamin laulumelodiaa voisi kuunnella kauemmankin. Sen melodiakin on toki sellainen, jollaista ei hetkeen ole tehnyt mikään bändi.

Jostain syystä minulla on koko liuta levyjä, joihin ei tule helposti tartuttua, mutta silloin kun tulee ne ovatkin todellisia helmiä. Aika vähän siis löytyy levyhyllystä sellaista turhaa tilantäyttäjää.

Tässä levyssä on hiven nostalgiaakin, mutta lähtökohtaisesti se on surullinen, mutta jumalaisen kaunista musiikkia sisältävä paketti.

Pakko on vielä mainita The Art of Soft Landing, joka on mahtava biisin nimi. Siitä tulee mieleen vanha pc-peli Lunar Lander, jossa piti saada avaruusalus tasaisesti kuun pinnalle.

PARHAAT HETKET
Dream –
Melodia on niin kova, että eihän tätä voi mitenkään ohittaa.

EI LÄHDE
Reality Clash –
Ei ole samalla lailla herkkää ja koskettavaa kuin muu albumi.

https://open.spotify.com/album/0goXDKM631GN01ui528xl1

lauantai 21. toukokuuta 2016

TOOMION TOP100: 21. Muse - Absolution

Tuottaja: John Cornfield, Rich Costey, Muse, Paul Reeve
Nauhoitettu: 2002-2003
Julkaistu: 15.9.2003
Levy-yhtiö: East West, Taste, Warner Bros

Ranskan ja Brittien ykkönen, Suomen 12. USA:ssa vasta 107.

SINGLET
- Stockholm Syndrome
- Time is Running Out
- Hysteria
- Sign For Absolution
- Apocalypse Please
- Butterflies and Hurricanes


Kun tullaan bändiin nimeltä Muse, puhutaan uudenn ajan Queenista. Ei ole stadionia, jota kolmen hengen kopla ei haltuunsa ottaisi. Giga-luokan soundi.

Levyn kulku minun kuunteluun tuli kiertoteitä: veljeni omisti levyn, jota äitini kuunteli autossa, jonka otin jollekin Jyväskylän reissulle lainaan. Tuolla reissulla ei sitten muita levyjä kuunneltukaan. Legendaarisen levystä tekee se, että ostin sen nykyiselle vaimolleni ensitapaamisen kunniaksi.

Absolution oli suuri läpimurto. Se täytti aikanaan aukon, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Kansitaide luo kuvaa koko levystä. Ensinäkemältä kaoottista, mutta tarkemmassa syynissä kaikki kiemurat ovat nätissä järjestyksessä. Voi vain ihailla ihmettelen, miten tämä on mahdollista. Kappaleissa on jäsenneltyä rauhattomuutta ja varsinkin levyn loppupää on koskettava joka tunnealueella.

Laulaja Matt Bellamy on yksi kovimmista artisteista tällä hetkellä. Hän on nimenomaan taiteilija kaikkine neurooseineen ja oikkuineen. Äänirekisteri ei ole tästä maailmasta. Pelkkä ääni ei kuitenkaan ole kaikki, vaan suurin kyky miehestä löytyy silloin kun sävellyskynä lyödään kouraan. Koukut, soundit, teknisen masturbaatiotilutuksen ja kauniin tunnelmointimusisoinnin rajamailla liikutaan kuin se olisi itsestäänselvyys kumpaa kaistaa kulloinkin kuuluu kulkea. Musella tuntuu olevan oikeus kulkea kumpaakin.

"Muse onnistuu ajoittain olemaan rasittava"



Sanoitukset eivät ole niin pompöösejä kuin bändin egoa miettien voisi kuvitella. Ne on vain luotu toimimaan yksinkertaisina, jopa typerinä punchlineina, mutta kuoren alla on asiaakin. Blackout sopisi hautajaismarssiksi. Butterflies ja Hurricanes taas on Bohemian Rhapsodyn tapainen teos. Outoutta edustaa Ruled by Secrecyn epävireisen kuuloiset pianotaonnat. Thoughts of a Dying Atheist on jo nimenä sellainen, että herättää mielenkiintoa.

Muse onnistuu ajoittain olemaan rasittava, mutta parhaimmillaan levy kärkkyi jopa kärkisijoja allekirjoittaneenkin listoilla. Nyt sen sijoitus on vakiintunut tähän. Ainakin täksi vuodeksi. Kuunnelkaa, mutta parina eri päivänä.

PARHAAT HETKET
Ruled by Secrecy –
Jotain syvältä riipivää tässä on. En osaa selittää.

EI LÄHDE
Päivästä riippuen koko levy voi kuulostaa hirveältä, mutta pääosin todella hyvältä.


https://open.spotify.com/album/0HcHPBu9aaF1MxOiZmUQTl

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Keikka-arvio: Maija Vilkkumaa @ Kerubi, Joensuu, 22.4.2016

Nyt on tullut nähtyä yksi pitkäaikaissuosikeista, Maija Vilkkumaa, livenä. Keikkapaikkana toimi viime aikojen luottoklubi Kerubi Joensuussa perjantai-iltana 22. huhtikuuta.

Maijahan piti muutaman vuoden tauon vuosikymmenen alkupuolella (2011-2015) ja vaihtoi yhtyeensä miehitystä. Ainoana bändin pitkäaikaisjäsenenä soittaa tällä hetkellä hänen aviomiehensä, yhtenä maan kovimmista kitaristeista pidetty Mikko Kosonen. Nykyisestä kokoonpanosta täytyy mainita myös rumpali Heikki Kytölä, myös PMMP:stä tuttu taiteilija, jonka lavapreesensistä yksinään voisi maksaa jo pääsylipun hinnan.

Kyseessä on edelleen viime syksyisen Aja!-albumin tiimoilta tehty kiertue, joten ohjelmassa oli useampi biisi uudelta levyltä. Niitä kuultiinkin yhteensä viisi, joista kohokohdaksi nousi Kissavideoita yhteislaulatuksineen. Mikäli uusi albumi olisi tuotettu bändimaisempaan soundimaailmaan, sitä saattaisi tulla kuunneltua enemmänkin. Livenä, rock-bändin esittämänä, biisit nimittäin pääsevät oikeuksiinsa huomattavasti paremmin. Yksikään uusista ei kuitenkaan jäänyt keikalla vanhempien rallien jalkoihin.

Vanhoista raidoista itselleni kolahtivat kovimmin alkusetistä kuultu Liian kauan, joka ilahdutti myös muuta yleisöä avausnumerona kuullun Onnea-biisin jälkeen huomattavan paljon. Hieman myöhemmin perätysten kuullut Mun elämä ja Satumaa-tango ovat Vilkkumaan uran suurimpia hittejä, joista kokemus paistoi hienosti. Muistuipa mieleen taas, kuinka loistavia rock-kappaleita ne ovatkaan.

Setin puolivälin jälkeen nähtiin mielenkiintoinen synkeämpi vaihe triolla Kaivopuiston jääMä haluanSe ei olekaan niin. Erityisesti viimeinen oli osastoa ”karvat pystyyn”: ehkä jopa illan kohokohta. Kososen laajennettu kitaraintro asetteli Kerubiin mahtavan tunnelman.

Siitä eteenpäin ilta olikin rock-juhlaa: Lottovoitto edusti ainoana biisinä edellä mainittua ura-taukoa edeltävää Kunnes joet muuttaa suuntaa-levyä, ja sitä seurasi kolme biisiä reilun vuosikymmenen takaa: Ei-levyltä poimitut Kristiina ja Ei sekä niiden väliin aseteltu vanha kunnon Ingalsin Laura. Näissä meininki oli kovimmillaan, juuri niin kuin kuuluu. Ensin mainittu pääsi hieman yllättämään itseni potkimalla todella lujasti.

Encoreen tultiin tietenkin, tällä kertaa kahden biisin voimin. Totuutta ja tehtävää taisi itselle tarttua korviin jo julkaisunsa aikoihin 2000-luvun alussa edustaen omassa genressään kotimaista kärkeä. Kertosäehän on ollut stadion-kamaa aina. Viimeisenä kuultiin rouhea versio Kesästä, jossa bändi räimi viimeisetkin energian rippeet Kerubin lavalle puolentoista tunnin keikan päätteeksi.

Hieno rock ’n’ roll –show siis. Keikalle ajellessa muistelin omia kokemuksia Vilkkumaan musiikista, johon liittyy yllättävänkin paljon muistoja. Kaikki levyt on tullut vuosien saatossa kuunneltua ja joihinkin biiseihin on ehtinyt muodostua mukavia mielleyhtymiä. Siksi erityisesti Hiuksissa hiekkaa-biisin puuttuminen jättikin fiiliksen siitä, että Maija & bändi pitää nähdä uudestaankin.

BIISILISTA, MAIJA VILKKUMAA @ KERUBI, JOENSUU, 22.4.2016

1. Onnea
2. Liian kauan
3. Parempii aikoja
4. Mun elämä
5. Satumaa-tango
6. Onkse väärin
7. Kissavideoita
8. Kaivopuiston jää
9. Mä haluan
10. Se ei olekaan niin
11. Lottovoitto
12. Lissu ja mä
13. Kristiina
14. Ingalsin Laura
15. Ei

16. Totuutta ja tehtävää
17. Kesä

Videoita keikalta löytyy täältä:

http://www.youtube.com/playlist?list=PLsVziYINquEajJWz8D76N2dGTrSDbC3Aj

perjantai 22. huhtikuuta 2016

TOOMION TOP100: 22.Gojira - L' Enfant Sauvage

Tuottajat: Joe Duplantier, Josh Wilbur
Nauhoitettu: 2011-2012
Julkaistu: 26.6.2012
Levy-yhtiö: Roadrunner Records

7. Suomessa, 11. Ranskassa, 34. USA:ssa.

SINGLET
- L'Enfant Sauvage
- Liquid Fire
- The Axe
- Explosia
- Born in Winter


Liikuin kovassa pakkasessa kohti Töysän takamaita ja bänditreenejä. Tutustuin mp3:sten muodossa Gojiran tuotantoon. Ähtärin paikkeilla päätin, että käyn Tuurista levyn ostamassa.

Ranskan miehet tekevät luonnonsuojelumetallia. Maanläheiseen tunnelmaan päästään varsin kiitettävästi, sillä sävellykset vievät ajatukset poikkeuksetta erinäisiin peltomaisemiin. Minulle tästä tulee eniten mieleen maaseudut syksyn ja kevään kosteimpina aikoina. Vaikka ei tietäisikään, mistä miehet laulavat, on selvää ettei tässä paholaista ylistetä. Musiikissa ei ole sellaista tuhoa. Tässä on enemmän huolta.

Rummutus on nakuttavaa ja tarkkaa, kitarankieliä liu'utetaan ja muutenkin soitossa on jännittävä, rattaiden lailla toimiva flow. Se ei ole sulava ja pehmeä, mutta eteenpäinvievä. Maatalon poikana termi ”kyntävä” sopii tähän mainiosti. Matka pysähtelee, tökkii, kolahtaa kiveen, auraa ja välillä käännetään suuntaa.

"Pelkäksi death metalliksi tämä on vaikea mieltää, mutta parhaita genren tuotoksia, mitä tähän asti olen kuullut."



Laulu on selvää murinaa. Jokaista sanaa ei tarvitse arvailla, vaan lyriikoista saa selvää. Kappaleissa on käytetty vähäisesti efektejä, mutta ne on käytetty oikeissa paikoissa. Soundeissa on jotain todella miellyttävää. vaikka ne ovatkin raakoja ja rajuja. Pelkäksi death metalliksi tämä on vaikea mieltää, mutta parhaita genren tuotoksia, mitä tähän asti olen kuullut.

Tätä kuunnellaan pimeällä, autossa kun Ajellaan bänditreeneihin loppiaisena. Auto täynnä huonosti pakattuja soittokamoja.

PARHAAT HETKET
The Gift of Guilt – Temponvaihteluineen soi etäisesti päässä koko päivän.

EI LÄHDE
Jälleen virheetön albumi.


https://open.spotify.com/album/5dxqD5Kc6cRRi3rErmDfXG

Thank you, Prince (1958-2016)Kiitos, Prince (1958-2016)

Prince Rogers Nelson, known to audiences as Prince, was found dead at his home farm in Minnesota this Tuesday morning, April 21st. The artist was on tour in Atlanta last week and his airplane had to make an emergency landing after him getting a harsh flu.

The last four months have pruned the precursors of rock- and pop-music with a big scythe. Lemmy Kilmister, David Bowie and Glenn Frey are now accompanied by Prince. They're all immeasurably important creators of music from whose pencils, vocal cords, fingers and hands have given birth to countless musical pieces that will continue to make the world a better place even though the musicians leave.

The death of Prince touches significantly. During the first four months of 2016 I have read his biography and listened to a lot of his records. It takes time to get through 39 albums, but I have yet to hear a bad Prince-album. An unbelievable musical talent comes through even though the song material varies quite a bit. As a player, especially a guitarist, he was virtuoso, but also his vocal abilities are one of greatest and multi-tonal: he could sing sharp or soft, when needed.

Everybody who follows music has an opinion about Prince as a person. He was an example of how the most artistically ambitious people tend to be, as seen from a ”normal person's” point of view, strange human beings. Although there's a big amount of stories about tricky and unpredictable artist going around, it's Prince's musical offering that speaks to itself. There's not many people gifted with such a pop-music-ear in a generation.

Like David Bowie, Prince still has something to offer even after his dead. I myself believe in the legend of ”The Vault”, a concrete vault into which he saved all the music he made. There can be found countless, according to legends dozens, complete albums of music. Time will tell if they'll ever be released.

A part of Prince's mystical character is that his songs mostly can't be found from Spotify or YouTube. It's a great pity, because music this great deserves to be heard. His discography is broad, but for some who likes the music from 80s Purple Rain and Sign 'O' the Times are albums must-to-be-heard.

Thank you for all your songs, Prince.

https://www.youtube.com/watch?v=EsRUAoUvP10

-A-Prince Rogers Nelson, suurelle yleisölle Prince, löydettiin kuolleena kotitilaltaan Minnesotasta torstaina 21. huhtikuuta. Viime viikolla artisti oli keikkamatkalla Atlantassa ja hänen lentokoneensa joutui tekemään hätälaskun Princen sairastuttua flunssaan.

Viimeiset neljä kuukautta ovat karsineet rock- ja pop-musiikin edelläkävijöitä isolla viikatteella. Lemmy Kilmisterin, David Bowien sekä Glenn Freyn seuraksi liittyi nyt siis Prince. Kaikki mittaamattoman tärkeitä musiikin tekijöitä, joiden kynistä, äänihuulista, sormista ja käsistä on lähtöisin lukemattomia musiikkiteoksia, jotka jäävät tekemään maailmasta paremman paikan vaikka tekijät lähtevätkin.

Princen kuolema koskettaa merkittävästi. Kuluneen alkuvuoden aikana olen lukenut herran elämäkerran sekä kuunnellut paljon miehen levyjä. Kolmeenkymmeneenyhdeksään (39) levyyn tutustuminen vie aikansa, mutta ainakaan vielä ensimmäisen neljän kuukauden aikana en ole törmännyt huonoon Prince-albumiin. Uskomaton musikaalisuus paistaa läpi, vaikka biisimateriaalia onkin laidasta laitaan. Soittajana, erityisesti kitaristina, mies oli melkoinen virtuoosi, mutta myös lauluääni on pop-historian hienoimpia ja monisävyisimpiä: tarvittaessa terävä mutta myös pehmeä.

Jokaisella musiikkia seuraavalla on mielipiteensä Princestä persoonana. Hän oli kuitenkin esimerkki siitä, että taiteellisesti kunnianhimoisimmilla tekijöillä on taipumus olla normaalin tallaajan silmiin kummallinen persoona. Vaikka tarinoita hankalasta ja arvaamattomasta taiteilijasta liikkuu runsaasti, niin Princen musiikillinen anti puhuu puolestaan. Tuollaisella pop-sävelkorvalla siunattuja ihmisiä ei sukupolveen montaa mahdu.

Kuten David Bowie, myöskään Prince ei kuolemastaan huolimatta ole varmasti sanonut viimeistä sanaansa julkaisujen suhteen. Uskon itse legendaan ”The Vaultista”, konkreettisesta Holvista, jonne hän taltioi kaiken tekemänsä musiikin. Tuolta varastoista löytyy varmasti vielä lukemattomia, legendojen mukaan kymmeniä, valmiita albumeita musiikkia. Aika näyttää, näkevätkö ne koskaan päivänvaloa.

Osa Princen mystistä hahmoa on se, ettei hänen tuotantoaan juurikaan löydy tällä hetkellä Spotifysta tai Youtubesta. Tämä on suuri sääli, sillä näin hieno musiikki ansaitsee tulla kuulluksi. Tuotanto on laaja, mutta 80-luvun levyistä ylipäätään tykkäävälle Purple Rain sekä Sign ’O’ the Times ovat must-albumeita.

Kiitos kaikista lauluistasi, Prince.

https://www.youtube.com/watch?v=EsRUAoUvP10

-A-