Kappaleen jälkeen voisi laittaa yhtäsuuruusmerkin, jonka jälkeen lukisi bändimme rumpali, Alavus, pimeä huone, saksofoni.
Rumpaliimme kun tutustuin, niin väkisin tutustuin myös Kingston Walliin. Muistaakseni kitaristimme oli joskus näitä kirjastosta lainannut, mutta ei se siinä vaiheessa vielä lähtenyt. Sienet tulivat kuuntelukuvioihin vasta myöhemmin.
Kappale alkaa hennolla itämaa-introlla. Fade in toimii harvoin, mutta kyllä se tässä makaa ihan omalla alustallaan. Soittotaito kyseisessä bändissä oli huikea, ellei jopa aikansa parasta. Kuoppishan soittelee edelleen.
Kitarariffi, jolla kappale syntikkahuminan jälkeen alkaa on erittäin tehokkaasti päähän jäävä. Kappaleessa on muutenkin soundillisesti onnistuttu ottamaan synteesiäänistä tarpeellinen irti. Voi olla, että osa äänimaailmasta on kitaraefektiä, mutta perustavanlaatuista sieni-phaseria sieltä löytyy.
Sävellyksenä tämä on teos. Päätösraita teemalevylle ja legendan mukaan Wallin joutsenlaulu. Aluksi en voinut sietää kappaleen niin kutsuttua kertosäettä. Se rikkoi kappaleen flown. Mutta nykyään se on niin, että sitä ja saksofonisooloa nimenomaan odottaa. Kun kertosäe pitkien soolojen jälkeen taas lähtee, on pankki räjäytetty ja rahat viety.
Sanoitus on parisuhdeteeman pohjalle vietyä maailmankaikkeuden ja luonnon analyysia. Tai niin minä sen näen. Levyn booklet sisältää sellaisia monimerkityksillisiä kielikuvia, että onko kaikilla edes tarkoitus olla muuta kuin hämäämässä. Itsemurhaviestiä tästä pitää kyllä ihan tosissaan etsiä.
Tunnelmaa on. En osaa sitä kuvailla, mutta testatkaa: pimeä huone, volat kovalle, lattialle makaamaan. Löytää tiensä aivoihin, sen lupaan.
Legendaarisia biisejä on paljon. Tämä on pelkän legendaarisuuden kärkipäässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti