Lukion
laskettelureissu tehtiin ison maailman malliin Lapuan Simpsiölle. Kaverilla oli
tämä levy mukana ja sepä jostain syystä laitettiin soimaan koko bussilliselle.
Musiikki jäi päähän. Seuraavan kerran sain kosketuksen bändiin armeijassa, kun
kurssikaverini lainasi tämän(kin) levyn ajankuluksi varuskuntasairaalassa
makaavalle potilaalle. Ja hyvin se aika kuunnellessa kuluikin.
Kappale käynnistyy
täydellisenä vastakohtana albumin introlla. Alun pysäytettyjä pelliniskuja olen
monesti ääneenkin ihaillut.
Kitarasooloihin
on miksaus onnistunut niin mainiosti, että sävelkään ei jää kuulematta. Roland
Grapow ja Michael Weikath olivat soolokitarakaksikkona parhaimmillaan maailman
parhaita. Uli Kuschin nostan suoraviivaisena metallirumpalina aika korkealle.
Laulaja Andi Deris on mielestäni aina ollut parempi kuin Michael Kiske.
Deriksellä on enemmän munaa.
Vaikea
sanoa olisiko tämä itselleni niin kova juttu, jos olisin Helloween-kauteni
alkanut jo Kisken aikana.
Tämä
kannattaa kuunnella musiikkina tai metallina, ei power metallina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti