Jos miettii progressiivisen rockin peruselementtejä, niin tässä kappaleessa ne ovat ehkä parhaiten kohdillaan.
Soundit, miksaus ja kaikki ovat tasan tarkkaan siellä missä pitää. Jopa se kympin kappaleelle välttämätön, vähän ärsyttävä kohta. Toki tuo 20 vuotta tekee tuotannon osalta tehtävänsä, mutta tätä se oli vuonna 2002.
Rytmiryhmän hoitaessa taustatyön kiitettävästi tekee sen myös Wilsonin hempeä laulu. Sen hiukan häiritsevän läpytyksen jälkeen tullaan takaisin kertosäkeeseen hienolla liu’ulla.
Kappaleen lyriikat kertovat kauniisti junista, jotka monelle kuvaavat matkaa, aikaa, paikkaa, yksinoloa, muutosta.
Wilsonin sanoitukset ovat välillä osittain naiiveja, mutta Trainsin toinen säkeistö on maaginen.
”A 60 ton angel falls to the earth
A pile of old metal, a radiant blur
Scars in the country, the summer and her”
Trainsin soidessa käsistä lipeävänä loppukesän iltana, on Suomen luonto kauneimmillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti