Pikkupoikana ärsytti suunnattomasti, että kappale radiossa leikattiin ennen lopun sooloa.
Mark Knopflerin säveltämä ja sanoittama laulu sai alkunsa, kun Knopfler oli nähnyt pienen jazz-yhtyeen keikan. Yleisöä ei ollut nimeksikään ja paikkakin puolikämäinen. Silti bändi oli esitellyt itsensä ”swingin sulttaaneiksi”. Knopfler piti kontrastista.
Knopflerin mukaan monet kappaleen kitarakuvioista ovat äänitystilanteessa improvisoituja. Noista improvisaatioista tuli kuitenkin osa pakollista ”räpellystä”, joka tuli joka kerta soittaa samaan tapaan.
Olen pohtinut paljon, onko tuo kitara se kappaleen juttu. Vai se soolo? vai onko se Pick Withers rummuissa? Vai onko se kuitenkin Sanoitus, jossa guitar Georgen soinnut kuullaan myös oikeasti?
Se on kuitenkin kliseisesti se kokonaisuus. En ole päässyt muuhun tulokseen.
Siellä 4.10-4.30 kohdilla on biisin paras kohta, joka muuttaa hetkellisesti biisin luonnetta. Koko bändi taipuu siihen jazzinomaisesti, hiukan ojan puolelta, mutta tiellä pysyen.
Olen yrittänyt kappaletta harjoitella rummuilla. Ei onnistu vielä. Tarvitsee jokusen vuoden. Vaikka olen tämän tuhat ja taas tuhat kertaa soittaessani kuullut, ei kyllästytä. Ja tuskin se niin tekee koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti