Vuosi 2015 Eppu-keikkojen osalta on näin korkattu: suuntana Himos ja kesän ainoana täyspitkänä (eli ei-festarivetona) mainostettu keikka. Myös nimellä ”Pitkään ja hartaasti” puffattu keikka olikin sitä itseään: 32 biisiä (sisältäen kokonaisen Kahdeksas ihme-LP:n) kestäen reilut kaksi tuntia.
Mukavan aikainen aloitusaika, klo 20, piti kutinsa ja show alkoi viime vuodelta tutulla Mauno Ahosen spiikkaamalla intronauhalla, jonka jälkeen ilmoille kajautettiin Kahdeksas ihme kannesta kanteen: avausnumerona siis Tien päällä taas. Pantsen tämänvuotinen look aiheutti hymyilyä katsomossa, Martin sanoin mies oli ”juuri palannut Kuubasta Fidel Castron opista”. Kakkos- ja kolmosbiiseinä levyn mukaisessa järjestyksessä kuultiin Voi kuinka me sinua kaivataan ja Vuonna ’85. Varsinkin edellä mainittuhan on perinteisesti toiminut varsinaisen setin päätösbiisinä ennen encoreita, joten sen paikka toisena biisinä oli harvinaisempi tapaus.
Neljäntenä levyllä onkin yksi niistä, joita itse odottelin erityisesti: Elämän tarkoitus. Yksi kadotetuista 80-luvun helmistä, jonka tunnelmointi olikin odotetun mainio. Sitä seurannut Kitara, taivas ja tähdet oli jotenkin poikkeuksellisen näytönhaluinen versio, kuin biisi olisi odottanut ilmoille pääsyään pidemmänkin ajan. Tihkumme seksiä on vilahdellut settilistoilla silloin tällöin viime vuosina, erityisesti akustisten settien myötä, ja Vihreän joen rannalla (kauan sitten) on aina hieno kitarointeineen ja Akun rumputyöskentelyineen.
Levyn päätöskaksikko onkin harvemmin kuultua materiaalia. Yöjuttu oli yksi illan jokereista ja sitä soisi kuultavan useamminkin. Introkin oli levyversion kaltainen eikä lähtenyt ainoastaan Torvisen näppäilynä, ja ne lopun rumpufillit A. Syrjän toimesta ovat aina ilo korvalle. Viimeisenä kuultu Läpivalaistu oli itselle ennenkuulematon raita, jossa varsinkin Pantsen ja Torvisen kitarointi oli maukasta.
LP:n jälkeen siirryttiin muille vesille muutama vuosi sitten innovoidun punk-trion myötä, eli vuorossa oli yhtenä pötkönä Kamat lujilla, Kaljanlanttauslaulu ja Teen sinusta muusia. Kolme biisiä reilussa 6 minuutissa. Punk-repäisyä seurasi yksi niistä tunnelmoinneista, joka on viime aikoina noussut omilla listoilla aika korkealle, nimittäin Näin kulutan aikaa. Hieno tunnelma ja yhteislaulua yksinäisen perjantai-illan laulussa.
Niin siirryttiin pikkuhiljaa kohti hittiosastoa. Seuraavina biisikaksikko, joista Martti totesi ensimmäisen riivanneen bändiä jo kauan, toisenkin roikkuessa mukana vuodesta toiseen: Murheellisten laulujen maata seurasi siis Baarikärpänen. Pantsen laulusuoritus Baarikärpäsessä oli tavallistakin polveilevampi ja yhteislaulu oli molemmissa taattu. Baarikärpäsen perään kuultiin vanha kunnon Urheiluhullu, jonka mahtavuuden aina unohtaa mutta keikoilla toimii kuin tauti.
Mies soittaa rokkia on kokenut parina viime vuonna jälleen uuden nousun biisilistoille uutena sovituksena, jota kuljettaa Ruusukallion bassottelu. Molemmilta kitaristeilta kuultiin iskevät soolot, harmi vain että omalle paikalleni Torvinen ei oikein kuulunut, sillä lokaatio oli Pantsen puolella. Ei sankariainesta on 2000-luvun tuotannon helmiä, joka kuuluu keikkasuosikkeihin joka kerta. Tämän kohokohtia ovat aina kitarasoolo sekä Akun työskentely loppupuolella ”täytyi hullun unta sen olla vain”-kohdassa.
Illan harvinaisuus-osastoa oli seuraava yksilö Kun jatsia kuunneltiin. Valkoiselta kuplalta löytyvä biisi käväisi keikkaseteissä kesällä 2012 sekä akustisella Mutala-kiertueella ja piristi nytkin perinteistä hittisettiä. Lopun pelkällä kitaralla säestetty, stemmalaulannalla koristeltu kertosäe ennen viimeistä räjäytystä on poikkeuksellisuudessaan näyttävä antaen Ruusukalliolle mahdollisuuden loistaa.
Seuraavat kaksi biisiä veivät Historian suurmiehiä-LP:lle. Kun olet poissa on aina yksi suurimmista yleisösuosikeista ja joukkolaulanta ensimmäisen, hiljaisen säkeistön aikana on joka kerta yhtä vaikuttavaa. Heti perään lyötiin siis toinen samaisen albumin hiteistä, Tahroja paperilla. Tahratkin on livenä selkäkarvat pystyyn nostattava laulu.
Kun Torvinen iskee capon kitaransa 5. väliin, niin on melko varmaa mikä kaksikko on tässä vaiheessa keikkaa tulossa. Joka päivä ja joka ikinen yö on noussut Pantsen delay-kitaran myötä yhdeksi hienoimmista keikkabiiseistä ja oli sitä myös eilen. Sehän on ajaton rakkauslaulu. JPJJIY:tä seurasi Akun tehtaan (1980) aikainen suosikki Puhtoinen lähiöni, jonka levyversiossa kuultava vihellyssoolo oli nyt korvattu kosketinsoololla. Tuota sooloa seuraavat kertosäkeet ovatkin aina varsinaista yhteislaulujuhlaa.
Varsinaisen setin kolmanneksi viimeisenä biisinä kuultiin Linnunradan laidalla, joka on jaetulla ykkössijalla useimmin Eppu-keikoilla kuulemistani biiseistä. Bändikin on siis ymmärtänyt sen toimivuuden livebiisinä, jossa kitaristit pääsevät maalailemaan näyttävästi. Linnunradan jälkeen soi ehkä Eppujen kaunein laulu Kaikki häipyy, on vain nyt, joka pääsi jälleen vähän yllättämään allekirjoittaneen. Haikeankaunis tunnelmointi kuuluu kesäfestarikeikan loppupuolelle. Varsinaisen setin päätti perinteisesti avausnumerona kuultu Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset, joka kirvoittaa joka kerta hienot yhteislaulut. Se biisi toimii aina.
Kesän ensikeikalla encoressa oli kuultu Murheellisten laulujen maa, Baarikärpänen ja Njet njet. Nyt kaksi ensimmäistä niistä oli kuultu jo aikaisemmin, joten arvuuttelun varaa oli. Ykkösencorekattauksessa kuultiin Suolaista sadetta, joka on viime vuosina ollut usein tällä paikalla erityisesti mahtavan outropätkän siivittäessä joka kerta biisin lentoon. Toisena tulikin vanha sotaratsu, yleisönlaulatusralli Njet njet. Näiden jälkeen bändi häipyikin lavalta, mutta Torvinen näytti että kannattaa taputtaa…
Ja piakkoin viisikko palasikin lavalle kaksikolla, jota ei joka keikalla kuullakaan. Ensin vuorossa oli vuoden 1984 helmi Pimeyden tango, joka otettiin vastaan suurella lämmöllä. Tangon perään mentiin jälleen vuoteen 1980 Suomi-ilmiön sävelin. Siinäkin on nimittäin kertosäe sellainen, että yleisö saa laulaa mukana joka kerta. Suomi-ilmiön jälkeen bändi siirtyi jälleen takavasemmalle, mutta yleisö oli vieläkin vailla lisää.
Ja vielä kerran Eepot lavalle astelikin kolmanteen encore-kaksikkoon, jolla lyötiin viimeinen naula illan arkkuun ensilevyn punk-duon myötä. Poliisi pamputtaa starttasi jälleen bassokuviolla kestäen vajaat kaksi minuuttia, ja välittömästi perään Aku rummutti käyntiin ensisinglen eli Poliisi pamputtaa taas. Viime aikoina tuota laulua on kuultu harvoin, mutta kyllä se nyt kuulostikin sitten mahtavalta. Näin Eppujen keikat kuuluu lopettaa: ei slovareihin vaan kunnon räimeeseen!
Sinne meni siis ensimmäinen Eppu-keikka tälle vuodelle. Ehkä pari muutakin vielä tulee koettua, bändi on jälleen hienossa iskussa ja 8. ihmeen klassikot ansaitsevat tulla soitetuiksi läpi kesän. Hieno keikka.
Videoita keikalta löytyy täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti