The Wall comes from Springsteen's latest album but the song originates from the late-90s. He got the idea from his musician friend Joe Grushecky while the correct idea for the lyrics came from a visit with his wife Patti Scialfa to Vietnam Veterans Memorial in Washington, D.C. It's a three acre monument in which are gathered the names of those fought, dead and lost in Vietnam War.
The visit at The Wall brought to Bruce's mind a man named Walter Cichon. Springsteen talks about Cichon in the inner sleeve of High Hopes album:
Walter was one of the great early Jersey Shore rockers, who along with his brother Ray (one of my early guitar mentors) led the "Motifs". The Motifs were a local rock band who were always a head above everybody else. Raw, sexy and rebellious, they were the heroes you aspired to be. But these were heroes you could touch, speak to, and go to with your musical inquiries. Cool, but always accessible, they were an inspiration to me, and many young working musicians in 1960's central New Jersey.
Though my character in "The Wall" is a Marine, Walter was actually in the Army, A Company, 3rd Battalion, 8th Infantry. He was the first person I ever stood in the presence of who was filled with the mystique of the true rock star.
Walter went missing in action in Vietnam in March 1968. He still performs somewhat regularly in my mind, the way he stood, dressed, held the tambourine, the casual cool, the freeness. The man who by his attitude, his walk said "you can defy all this, all of what's here, all of what you've been taught, taught to fear, to love and you'll still be alright." His was a terrible loss to us, his loved ones and the local music scene. I still miss him.
The Wall is a beautiful song. Like the first verse tells, it's like a letter from Bruce to Cichon. An old friend visit The Wall and doesn't get away without tears. In his memories his pal has been left as a happy young man in his send-off party. The reference to Robert McNamara bases on him working as the Secretary of Defence between the years 1961-1968, during the Vietnam War. He says he's sorry about the fates of many soldiers: it doesn't console our narrator.
Cigarettes and a bottle of beer this poem that I wrote for you
This black stone and these hard tears are all I got left now of you
I remember you in your Marine uniform laughin’, laughin’ at your ship out party
I read Robert McNamara says he's sorry
Second verse is straight thinking back. ”Billy” played in a local band that was the best thing his and our narrator's little home town could offer. No it doesn't exist anymore and the only ones left are those who made the men go to war. There's no room for forgiving or apologies.
Your high boots and striped T-shirt, Billy you looked so bad
You and your rock-n-roll band you were best thing this shit town ever had
Now the men who put you here eat with their families in rich dining halls
And apology and forgiveness got no place here at all at the wall
In the third verse the narrator apologizes for not remembering to give time to his friend and ponders whether ”Billy” would remember him if he saw him now. His own memories are clear. In the last verse an acordion joins in playing wistfully and beautifully. ”Dog tag” is a identity disk used by military to identify dead and wounded soldiers. The Wall is an inexcusable place.
I’m sorry I missed you last year, I couldn't find no one to drive me
If your eyes could cut through that black stone, tell me would they recognize me
For the living time it must be served, the day goes on
Cigarettes and a bottle of beer, skin on black stone
On the ground dog tags and wreaths of flowers, with ribbons red as the blood
Red as the blood you spilled in the Central Highlands mud
Limousines rush down Pennsylvania Avenue rustling the leaves as they fall
Apology and forgiveness got no place here at all
Here at the wall
In High Hopes-album the musicians accompanying Bruce varies from song to song. However, in this song he performs with his reliable men: in fact behind the organ (as you can deduce from the warm sound) is late Dan Federici, who died from melanoma in 2008. In me this bears a wistful but warm feeling every time I listen to this song: although a part of the most classic lineup of the ESB has gone to bigger orchestras the magic still exists. The arrangement is stripped and I personally always have the vision of band sitting in circle playing a well-thought, stylish backing for a beautiful track.Albumilta High Hopes (2014).
The Wall on viimeisimmän albumin materiaalia, mutta Springsteen on tiettävästi kirjoittanut laulun jo 90-luvun lopulla. Idean hän sai muusikkoystävältään Joe Grusheckylta ja varsinaisen tekstin innoittajana toimi Brucen ja vaimonsa Patti Scialfan vierailu Washingtonissa sijaitsevalla Vietnam Veterans Memorialilla. Kyseessä on 3 eekkerin kokoinen monumentti, johon on koottu Vietnamin sodassa taistelleiden, menehtyneiden ja kadonneiden nimet.
Vierailu The Wallilla toi Brucen mieleen myös Walter Cichonin. Springsteen kertoo Cichonista näin High Hopes-levyn sisälehtisessä vapaasti suomennettuna:
Walter oli yksi mahtavista ensimmäisistä Jersey Shore-rokkareita johtaen yhdessä veljensä Rayn (joka oli yksi varhaisista kitaramentoreistani) kanssa yhtyettä nimeltä ”Motifs”. He olivat paikallinen rock-bändi joka oli koko ajan askeleen edellä kaikkia muita. He olivat raakoja, seksikkäitä ja kapinallisia: sankareita, jollaisiksi itse tahdoit tulla. Mutta he olivat myös sankareita joihin pystyi koskemaan, heille pystyi juttelemaan ja heiltä saattoi tiedustella musiikista. He olivat cooleja, mutta aina helposti lähestyttäviä ja samalla inspiraatio paitsi minulle myös monille muille nuorille muusikoille 1960-luvun keskeisessä New Jerseyssä.
Vaikka henkilöni ”The Wallissa” on laivastossa, Walter oli itseasiassa armeijassa, A-komppaniassa, 3. pataljoonassa, kahdeksannessa jalkaväessä. Hän oli ensimmäinen henkilö jonka vierellä seistessäni tunsin hänen huokuvan todellisen rock-tähden mystiikkaa.
Walter katosi taisteluissa Vietnamissa maaliskuussa 1968. Hän esiintyy edelleen jotakuinkin tasaisin väliajoin mielessäni: muistan tavan jolla hän seisoi, pukeutui ja piti tamburiinia sekä hänen arkisen viileytensä ja vapautensa. Hän oli mies, joka asenteellaan ilmaisi että ”voit uhmata kaikkea tätä, kaikkea mikä on olemassa, kaikkea mitä sinulle on opetettu, rakastamista ja pelkäämistä ja silti olla ookoo”. Hän oli valtava menetys meille, rakkailleen ja paikalliselle musiikkiskenelle. Kaipaan häntä yhä.
The Wall on kaunis laulu. Kuten ensimmäinen säkeistö kertoo, se on kuin kirje Brucelta Cichonille. Vanha ystävä vierailee The Wallilla, eikä kyyneleiltäkään vältytä. Muistoihin toveri on jäänyt iloisena läksiäisjuhlissaan. Viittaus Robert McNamaraan pohjaa siihen, että hän toimi Yhdysvaltain puolustusministerinä vuosina 1961-1968 eli juuri Vietnamin sodan aikaan. Hän sanoi olevansa pahoillaan että monille kävi niinkuin kävi: laulun kertojaa se ei tässä hirveästi lohduta.
Cigarettes and a bottle of beer this poem that I wrote for you
This black stone and these hard tears are all I got left now of you
I remember you in your Marine uniform laughin’, laughin’ at your ship out party
I read Robert McNamara says he's sorry
Toinen säkeistö on suoraa muistelua. ”Billy” soitti paikallisessa bändissä, joka oli parasta mitä heidän ja kertojamme pieni kotikaupunki saattoi tarjota. Nyt sitä ei enää ole, vaan jäljelle ovat jääneet enää ne, jotka laittoivat miehet sotimaan. Enää ei ole sijaa anteeksiantamiselle, ei edes anteeksipyynnöille.
Your high boots and striped T-shirt, Billy you looked so bad
You and your rock-n-roll band you were best thing this shit town ever had
Now the men who put you here eat with their families in rich dining halls
And apology and forgiveness got no place here at all at the wall
Kolmossäkeistössä kertoja pyytää anteeksi ettei ole muistanut antaa aikaa toverilleen ja pohtii muistaisiko ”Billy” hänet jos näkisi hänet nyt. Hänen omat muistonsa ovat kirkkaita. Viimeisessä säkeistössä mukaan liittyy haikeasti maalaileva haitari. ”Dog tag” viittaa tunnuslevyyn, jolla asevoimat identifoivat kaatuneet. The Wall on anteeksiantamaton paikka.
I’m sorry I missed you last year, I couldn't find no one to drive me
If your eyes could cut through that black stone, tell me would they recognize me
For the living time it must be served, the day goes on
Cigarettes and a bottle of beer, skin on black stone
On the ground dog tags and wreaths of flowers, with ribbons red as the blood
Red as the blood you spilled in the Central Highlands mud
Limousines rush down Pennsylvania Avenue rustling the leaves as they fall
Apology and forgiveness got no place here at all
Here at the wall
High Hopes-levyn materiaalilla Brucea säestävä muusikkojoukko vaihtelee biisi biisiltä. Tässä mukana ovat kuitenkin luottomiehet: itseasiassa urkujen takana (kuten lämpimästä soundista voi päätelläkin) on itse Danny Federici, joka menehtyi melanoomaan vuonna 2008. Itsessäni tämä herättää juuri siksi haikean lämpimän tunteen jokaisella kuuntelukerralla: vaikka osa klassisesta ESB-miehistöstä on jo poistunut suurempiin orkestereihin, niin taika on edelleen olemassa. Sovitus on riisuttu, itselleni tulee aina mielikuva, jossa bändi istuu ringissä soittaen harkittua, tyylikästä taustaa kauniille tarinalle.
[iframe src="http://www.youtube.com/embed/GR7liJUaZ3A" width="640" height="340"]
[iframe src="http://www.youtube.com/embed/j3m0BXVKPu0" width="640" height="340"]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti