tiistai 2. kesäkuuta 2015

Toomion TOP100: 66. Fallujah - The Flesh Prevails

Tuottaja: Zack Ohren
Nauhoitettu: 2014
Julkaistu: 22.7.2014
Levy-yhtiö: Unique Leader Records

Jenkkilistan 115.

Tämä albumi kiinnosti lähinnä sen kansitaiteen takia. Kannet ovat äärettömän hienot. Se on hyvä esimerkki sille, että kansiin kannattaa vieläkin satsata, vaikka ne näkyisivät vain Spotifyn pienessä ikkunassa.

Hiukan edellistä Omnium Gatherumia jäljitellen on tässäkin hyvin rauhallisia kitaraliidejä ja taustalla täysin kaistapäistä rumpumesoamista. Ajoittain seassa on kuultavissa ohilipuvia naisvokaaleja ja ilmavuutta lisääviä synamattoja. Esimerkiksi Alone With You on vakuuttava näyte muidenkin tyylilajien hallinnasta ollen kokonaan elektroninen intro seuraavalle Allure-kappaleelle, jossa kuullaan kaunista kitarointia teknisen death metalin päällä. Kontrasti soolo-osuuksien hiljaa virtaavien sävelien ja taustojen tulvivan kosken lailla pauhaavan mäiskeen välillä on niin suuri, että se kutsuu kuuntelemaan levyä uudelleen.

Pikkuisen on Nilelta ja Cynicilta tarttunut vaikutteita matkaan. Aivan ei vokaalit saavuta tässäkään täyttä peukutusta, mutta muu musiikki on kyllä kuuntelun arvoista. Soittajien taidoista ei tälläkään kerralla jää epäselvyyttä.

"Soolot ja liidit eivät ole väkisin täyteenahdettuja. Säveliä on käytetty säästeliäästi."

Tekninen taituruus näyttelee pääosaa, mutta sivuosassa olevalla tunnelmallakin on tärkeä tehtävä. Äänimaailma ja sävelkulut on kaapattu unista, jotka liikkuvat painajaisten reunalla. Kerrankin tällaisessa musiikissa on soundit kohdallaan. Erityisesti kitaroiden soolosoundeista täytyy antaa isoa plussaa. Soolot ja liidit eivät ole väkisin täyteenahdettuja. Säveliä on käytetty säästeliäästi. Samaan tapaan tehokkaasti kuin Huuliharppukostajan teemassa. Melodiat kaikuvat päässä pitkään kuuntelun jälkeenkin.

Tämänkaltaiselle musiikille on vaikea sanoa juuri oikeaa kuunteluhetkeä. Tällä albumilla ei todellakaan olla synkissä tunnelmissa. Ei se kuitenkaan ole mitään iloralliakaan. Oikeanlainen kontrasti saattaisi syntyä aamulenkillä aikaisin kesäaamuna, kun aurinko on nousemassa tai ajaessa autoa ukkosmyrskyssä. Ottakaa itse selvää.

PARHAAT HETKET
The Flesh Prevails Alku on tunnelmaltaan unenomainen.
LevitationKuorot ja bassotyö.

EI LÄHDE
Carved in Stone Tarttuva kitaraliidi, mutta liian tavanomaista kohkausta muuten.

https://open.spotify.com/album/6OuJ8Sq6p9LxBG39PWXoFH

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti